Inkiväärinen raparpericrumble

Vietin juhannuksen Veeran ja minun yhteisen ystävän luona Viron maaseudulla leväten, lukien, lörpötellen ja mikä mukavinta, leipoen! Veera ei ollut tällä kertaa juhannusjuhlissa mukana, mutta päätin kantaa korteni etänä kekoon Prinsessakeittiön puolella tapahtuvan täydellisen raparperipiirakkaohjeen etsinnässä. Lopputuloksena olikin raparperimuru, ei piirakka, mutta muruni saattoi hyvinkin olla täydellinen omassa lajissaan.

Mitat nappasin Helsingin Sanomien Ruokatorstai -kirjan "Englantilaisesta murupaistoksesta". Alkuperäisreseptiin lisäsin tuoretta inkivääriä, joka toi herkkuun potkua. Lopputulos oli oikealla tavalla yltiömakea, tahmea, inkiväärisen raikkaan tulinen. Täydellinen.

Englantilainen murupaistos (rhubarb crumble)

n. 900 g raparperia
1 1/2 dl sokeria
1 tl jauhettua inkivääriä + maun mukaan tuoretta inkivääriä

Taikina
1 374 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
75 g voita tai margariinia
2dl fariinisokeria

Voitele vuoka valmiiksi ja palottele raparperi.
Pistä kattilaan raparperi, sokeri ja inkiväärit pehmenemään ja makustumaan (itse yhdistin pakkasesta edellisvuoden jämät ja penkistä tuoretta rapareperiä, koostumus oli täydellinen). Ylimääräinen neste pois ja seos vuokaan.
Taikina: Jauhot, leivinjauhe ja fariinisokeri yhteen, jonka jälkeen nypi rasva joukkoon. Tästä ei synny varsinaista taikinaa, vaan murumuhjua, joka levitetään inkivääri-raparperin päälle.
Komeus 180-asteiseen uuniin siksi aikaa, että murupinta alkaa ruskistua.

Tarjoilusuositus on vaniljakastikkeen tai jäätelön kanssa. Juhannusseurueemme nautti murunsa  persikka-mascarpone-jäätelön ja tuoreiden mansikoiden kera. Her-kul-lis-ta.

Pöllöpeitto

Lapseni sai upean kesälahjan isoäidiltään, virkatun päiväpeiton! Ihanan värisessä peitossa on palloja ja pöllöjä ja sen värimaailma ratkaisi lastenhuoneen sisustusongelmatkin kertaheitolla.

Peitto on upea ja saajalleen kovin mieluinen, hän istuu usein peittoon kääriytyneenä ja osoittelee pöllöjä ja sanoo "ankka", hän tarkoittaa sillä lintua.

Ihmeellisintä ja hienointa peitossa on sen valmistumisaika, vastahan tämä oli ajatusasteella tuossa keväällä, ihailtavaa keskittymistä ja päättäväisyyttä. Omien tekeleitteni valmistumista hidasta usein päällekkäiset käsityöt, muista arkisista askareista nyt puhumattakaan, ja jonkin sorttininen päättämättömyys, jätän usein työt kesken ikään kuin hautumaan, että miten niitä sitten jatkaisinkaan. Jos nyt vain päättäisin, että teen vimmalla afrikankukka-peittoni valmiiksi niin ottaisinkohan torkkuja sen alla vielä tänä kesänä?

Veera

 

Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

Todella makea limepiirakka (Key Lime Pie)

Jälleen leipomukseni pohjana toimi hedelmäkulhoon kasautuneet sitrukset. Edellisen kerran tein muffineja, nyt uskaltauduin tekemään oman versioni klassikosta nimeltään Key Lime Pie. Mittasuhteita katselin maku.fi:n reseptistä. Oppimismatkalla kun ollaan, niin kehtaan tunnustaa, että tämä on ensimmäinen kerta, kun käytin kondensoitua maitoa leivonnassa itse. (Mitä maidolle tehdään, kun se kondensoidaan? Liittyykö kondensointi vain säilyvyyteen vai johonkin muuhunkin?)

Leipominen oli helppoa, lopputulos puolestaan omaan makuuni liian makeaa. Jälkikäteen kuulin, että kondensoituja maitoja on useanlaisia, ja että Lauran tähti -blogin versiolla tulee maailman paras key lime pie. Paljonkaan eroa resepteissä ei ole, mutta ehkä parin munan ja parin sokerilusikallisen ero on juurikin se oleellinen ero. Ensi kerralla siis Lauran reseptin mukaan.



Pohjaan tarvitaan puolikas paketti digestivekeksejä (200 g) ja 100 grammaa sulatettua voita (käyttämässäni reseptissä lisättiin pari ruokalusikallista sokeria, mutta se oli turhaa). Digestivet murskaksi ja voi joukkoon (itse murskasin keksit perinteisellä keksit pussiin ja hakkaa kaulimella -metodilla, hyvä tuli). Pohja irtopohjavuokaan ja vuoka 150 asteiseen uuniin 10 minuutiksi.

Täyte valmistuu pohjan ollessa uunissa: purkki kondensoitua maitoa (makeutettua) ja 6 keltuaista vaahdoksi. Joukkoon desin verran limeistä puristettua mehua ja pari teelusikallista limen kuorta. (Reseptissä oli myös vaniljasokeria, joka tuntuu näin jälkikäteen myös liioittelulta.) Täyte pohjan päälle ja komeus uuniin 175 asteeseen noin vartiksi, eli siihen asti, että homma hyytyy.

Key Lime syödään viileänä, eli malttia tarvitaan leipomisen jälkeen. Ohjeessa käskettiin laittamaan kelmu piiraan päälle ja jääkaappiin. Laitoinkin. Sillä tuloksella, että silkin tyyni piiraan pinta tarttui kiinni kelmuun ja meni säröille. Ei se toki makuun vaikuta, mutta harmitti. Ensi kerralla muistan tökätä ne hammastikut piirakan päälle pitämään kelmua ylhäällä. Takuulla muistan.

Minun versioni tarjoiltiin kuvausrekvisiitan kohtalon saaneen kuivan limen kanssa, ei kermavaahdon, kuten oikeaoppisesti kuuluisi. Ehkä kermavaahto olisi (ilman sokeria) raikastanut piirakkaa, mutta koska tämäkin leipomus syntyi niistä aineksista, mitä kaapista sattui löytymään, söimme piiraan piiraana.

Oodi UFOille

Kaksi asiaa tästä päivästä:

1.) Opin uuden termin: "UFO" (UnFinished Object) eli kesken jäänyt työ
2.) Yleisradio uutisoi tänään käsitöiden positiivista vaikutuksista. Koko neulomisen ja käsitöiden tuomasta henkisestä hyvinvoinnista kertovan artikkelin voi lukea täällä.

Tuuli Teittisen kirjoittama artikkeli summaa laajasti ne hyvät puolet, joiden vuoksi olen itse jäänyt käsitöihin koukkuun; mahdollisuus sosiaalisuuteen tai yksin puurtamiseen, oppiminen ja onnistumisen tunne, konkreettisen tuloksen syntyminen. Uskon myös käsitöiden terapeuttiseen voimaan. Itse teen yksinkertaisia, toistoon pohjautuvia töitä rentoutuakseni ja kaivan uuden, tarkkuuta vaativan pitsinvirkkausohjeen esiin, kun tulee tarve tyhjentää pää kaikesta muusta.

Ylen uutinen antoi myös mainion menovinkin. Jos sattuu liikkumaan Mäntyharjun suunnalla kesäkuun aikana, kannattaa piipahtaa kaupungin kirjastossa. Sieltä voi saada inspiraatiota tai synninpäästön, sillä kirjastoon on koottu keskeneräisten käsitöiden näyttely. Mäntyharjussa on esillä noin 20 henkilön tuomia kesken jääneitä töitä, mukaan lukien Anna-Leena Härkösen villahousut.

Keskeneräisten käsitöiden näyttely pyrkii osoittamaan, ettei epäonnistuminen ole välttämättä epäonnistuminen. Se voi myös luoda tilaa uudelle.  – Osaksi tässä on myös kyse siitä, että osataan nauraa itselleen. – Tärkeintä näissä teoksissa on se matka ja tarina niiden takana, toteaa toinen keskeneräisten käsitöiden näyttelyn puuhanaisista, Anna-Maija Ruhanen. (lainaukset yle.fi)

Innostuin tästä keskeneräisyyden esiintuomisesta niin paljon, että kaivoin omat työni esille. Olen enemmän sellainen tekijä, joka tekee yhtä tai kahta työtä kerrallaan. Haluan saada valmiin lopputuloksen. Mutta kyllähän noita töitä on keskenkin jäänyt, milloin mistäkin syystä.

Skeittipipoa ei kannata aloittaa jämälangoista. Tiedän sen nyt kahden aloituksen jälkeen. Pitää muuten ostaa vaaka langoille!

En ehtinyt saada tätä "Vahingoksi"-nimettyä ryijyä valmiiksi kurssin aikana, toivottavasti joskus kuitenkin.

Ystävän tilaama pitkävartinen sukka hyytyi puuduttavuuteensa ja taisi tuohon kantapäähänkin tulla jokin outous.

Nämä langat johtavat vauvanpeittoon, jonka eräs on pakannut käsityölaatikkoni pohjalle, pinonnut päälle muut lojuneet langat ja tykötarpeet. En uskalla katsoa, kuinka solmussa peitto on.

Fiia-pusero on siinä henkisen esteen pisteessä, että pitäisi uskaltaa aloittaa kainaloaukkojen teko. En uskalla.

Ja sitten on näitä neliöitä.

Käsi- ja taideteollisuusjärjestö Taito ry ja Suomen käsityön museon pyörittämällä Käsityö elämässä -sivustolla on mainio ehdotus, kuinka päästä keskeneräisistä käsitöistä, eli UFOista  eroon. "Seitsemän askelta ufoista vapautumiseen" on hauska, suosittelen lukemaan "prosessista" täältä.

Vuonna 2008 Mummon kammarissa -blogin Amalia on haastanut ihmisiä tuomaan omat keskeneräiset työnsä esiin. Minä teen samoin. UFOt kaapeista esiin ja muistoja jakoon!

World Wide Knit in Public Day

Vuosittaiset julkineulonnan päivät alkavat tänään ja kestävät aina kesäkuun 16. päivään saakka. Tässä on siis viikko hyvää aikaa pakata kudin kassiin ja suuntia ulos kotiovesta levittämään käsitöiden ilosanomaa ja etsimään kaltaisiaan.

Heidi kunnostautui heti aloituspäivänä samalla kun kitki paukkupalsamia Turun Ruissalossa Ruisrockin järkkäämässä ympäristötapahtumassa. Heidillä oli mukanaan tosin virkkuutyö, mutta sehän on melkein sama asia!

Sivujuonteena, tässä mun kotikulmilla, Fastholman huvilan tietämillä kaupungin lumenkaatopaikalla kasvaa talon korkuista jättipalsamia, aikamoista. 

Mielestäni tämä yhdestä päivästä viikon mittaiseksi kasvanut kansainvälinen tapahtuma on mahtava juttu. Neulominen edistää terveyttä, kontakti kaltaistensa kanssa edistää terveyttä ja näiden kummankin yhdistämisen tuoma mielihyvä se vasta kaikkea hyvä ihmisessä tekeekin. Siksipä minä ja Heidi aiomme tällä viikolla julkineuloa aina kun se vain on mahdollista.

Mä muuten olen näyttäytynyt tänään julkisesti Plantagenissa ja Korkeasaaressa, ilman kudinta, en löydä yhtään keskeneräistä työtä muuton jäljiltä. Uusia ei kehtaa aloittaa, vaikka lankaa löytyi muutossa enemmän kuin yhden ihmisen koko elämän tarpeisiin. Mutta nyt mulla olisi tuossa neljä erilaista tomaatintainta. Mitä ihmettä niillä tehdään, miten niitä hoidetaan? Olis kiva pitää ne hengissä ja saada jopa satoa tuottamaan.

Veera

Epäonninen kesäversio skeittipiposta

Kesäisin tulee oltua melkein kokoajan matkalla jonnekin tai jostain kotiin. Jos ei matkusta, lojuu pihoilla, puistoissa, rannoilla, terasseilla, milloin missäkin. Virkkuutyö on helpoin mahdollinen mukana kulkeva käsityö, tarvitsee vain koukun ja langan.

Niinpä plarasin Käsityön pikkujättiläisen läpi löytääkseni pienen ja mukavan työn. Sellaisen, jota voi jatkaa missä ja milloin vain, mahdollisimman vähän laskemista tai langanvaihtoja vaativan. Sellaisen, jota voi virkata ystävien seurassa tai lehteä lukiessa. Päädyin Skeitti-pipoon (s. 134-135).

Aloitin pipon vihreästä villalangasta, joka lähti etenemään tunnin automatkan aikana mukavasti. Skeittiä on palkitsevaa virkata, ymmärrän täysin, mihin sen suosio skeittareiden keskuudessa perustuu! Homma kuitenkin tyssäsi siihen, että pipostani oli tulossa megalomaaninen.

Purkuhommat mahdollistivat langanvaihdon. Villalanka ei tunnu kulkevan tällaisina auringontäyteisinä kesäpäivinä. Vaihdoin siis ihanaan, paksuun, keltaiseen puuvillalankaan. Ajattelin tehdä piposta hieman alkuperäistä ohjetta lyhyemmän hellehatun. Sellaisen tukevan, lapsuutta henkivän version.

Olen todella surkea laskemaan langan menekkiä ja se kostautui...

Nyt pitää odottaa, että pääsen Tallinnaan ja lankakauppaan. Toivottavasti helteet jatkuvat vielä kesäkuun puolenvälin jälkeenkin.