torstai 28. marraskuuta 2013

Mistä lanka tulee?

Silmukkameditaatioita-blogin koo nosti TÄRKEÄN asian esiin blogienkin puolella ja heitti samalla haasteen kaikille eläintenystäväneulojille. "Kustannustehokkain tapa tuottaa angoravillaa on repiä kaneilta nahka ilman kivunlievitystä," koo summaa eilen viljalti uutisoidun aiheen. Koo haastaa kanssaneulojat tiedustelemaan lankakaupastaan, millainen on heidän valikoimassaan olevan angoralangan alkuperä ja mitä he aikovat tehdä, mikäli tuotannossa ilmenee kanien epäeettistä kohtelua.


Itse en ole käyttänyt koskaan angoralankaa juurikin tästä mahdollisesta julmasta langantekotavasta johtuen, mutta myönnän, etten ole tarttunut toimeen, eli kyseenalaistanut ja haastanut langan valmistajia, maahantuojia tai tilauksia tekeviä kauppoja. Hiljaaolemalla ei saa aikaan muutosta, vaikka toki ostamatta jättäminen on omanlaisensa viesti. Ostamalla eettistä angoralankaa toimisin ehkä parhaiten asian eteen, täytyy siis setviä vastuullinen angoralangan tuottaja ja suunnitella projekti sen pohjalta! Vai?

Asiasta uutisoitiin eilen laajasti. Esimerkiksi tämän Kauppalehden jutun jälkeen H&M on päättänyt luopua angoran käytöstä, kertoo Aamulehti. Aihe on käsittelyssä myös Neulojien Facebook-sivulla, jossa muutama lankakauppa on jo kysymystä järkevästä angoran ostamisesta avannut.

Äänekkyys kannattaa.

Verkkolehti Ullasta löytyy artikkeli langan etiikasta, joka kannattaa lukea, mikäli haluaa olla vastuullinen lankavalinnoissaan. Kanit eivät ole ainoat, joiden "kerimismenetelmät" eivät ole reiluja. Oma lukunsa langan valinnassa ovat energiatehottomuus ja siitä syntyvät päästöt, myrkyt ja viljely, epäreilut työolosuhteet ja lapsityövoima. Langanvalinta ei ole niin yksinkertainen juttu, mutta onneksi on tietoa, joka auttaa päätöksenteossa.

Mietittekö lankavalintojenne eettisyyttä ja ekologisuutta projekteja suunnitellessanne? Onko langan alkuperällä väliä?

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Onnenapila-säärystimet

Onnenapila - kuvioneulotut lasten säärystimet langanlopuista - Käsityön pikkujättiläinen s. 230

Olen murtanut yhden käsityömyytin! Kuvittelin nimittäin, että kirjoneuleen tekeminen on vaikeaa. Ajattelin, että se vaatii liikaa keskittymistä ja on siksi vaikeaa. Ajattelin, että taidoillani kirjoneuleesta tulee möykky, kun en osaa lankoja kuljettaa riittävän löysästi nurjalla puolella. Pah! Pikkujättiläisen Onnenapila-säärystimet oli paitsi kivoin käsityö, jonka olen koskaan tehnyt, myös hienoin.







































Mitä opin? Paljon!
1) Ensisijainen oppini oli, että kirjoneule ei ole sen vaikeampaa kuin muukaan ja se on mahtava tapa nollata ajatuksia. Aiemmin olen lepuuttanut hermojani virkkaamalla pitsiä, nyt on löytynyt uusi suosikki niihin hetkiin, kun haluaa vain keskittyä käsityöhön ja unohtaa muut asiat. Eikä tullut möykkyä, kun teki rennolla otteella.
2) Kirjoneule jämälangoista on parasta väriterapiaa! Käytin näihin säärystimiin kaikki lankakoreistani löytyneet kerien loput. En tehnyt tarkempaa suunnitelmaa aluksi, vaan valitsin seuraavan lankaparin (pohjavärin ja apilan värit) aina fiiliksen ja langan saatavuuden mukaan. Toki puolessa välissä aloin miettimään, että kokonaisuudesta täytyy tulla jollain tapaa harmoninen, jotta säärystimiä ilkeää käyttääkin. Ratkaisin homman sillä, että laitoin väliosiin väljällä logiikalla kuvioissa käyttämiäni värejä. Toimii, eikö?
3)  Olisi hyvä kirjoittaa ylös, millaisia ohjeesta poikkeavia ratkaisuja tekee. Olin viisas ja tein ensimmäiset resorit pienemmillä puikoilla, mutta työn lopussa olin ehtinyt sen jo unohtaa ja näin ollen siniset, viimeisenä tehdyt resorit ovat löysemmät kuin vihreät, alkuinnostuksen ja järjen kanssa tehdyt.
4) Käsityön pikkujättiläinen ei ole alan tähtijulkaisu, valitettavasti. Jos Onnenapiloita kutsuu kuvioneuletyöksi, niin sehän ei pidä paikkaansa. Ymmärtääkseni kuvioneule on jotain, josta oikeiden ja nurjien yhdistelmällä syntyy elävä pinta ja tässä on kyse kirjoneuleesta, kun apiloissa jutun juoni on eri keristä tulevat värit. Jouduin tarkistamaan ymmärrykseni täältä.

Langat, puikot ja muut tarvikkeet: Aika helposti erilaiset, noin Seitsemän Veljestä -paksuiset langat upposivat työhön. Esimerkiksi tuo ruskea lanka oli jotain aivan muuta, silkkistä ja ihanaa, mistä lie tullutta. (Olisipa joku sovellus, jonka kautta voi selvittää, mistä langasta on kysymys, jos ei tiedä/muista/on ostanut kässäkirppikseltä sattumapaketin.) Neuloin molemmat säärystimet samanaikaisesti, jotta pysyin kartalla langan menekistä ja sain samanlaiset parit. Puikkoina oli 3,5 sukkapuikot. Joissain kohdissa merkkailin kierroksen alkua nostamalla langan pään oikealle puolelle. Päättelyä varten tarvitsi parsinneulan (langanpäissä ei muuten parane pihistellä, sillä langantyngän päättely on tylsintä puuhaa, ja lyhyt päättelylanka tarpeetonta kitsastelua). Ohje Onnenapilaan löytyy Pikkujättiläisestä, jossa kerrotaan kuvion olevan Ahvenanmaalta Jomalan kirkon alta löytyneestä naisen myssystä 1700-luvulta.

Suosittelenko? Voi kyllä! Kirjoneulonta on uusi käsityöihastukseni. Valitettavasti Pikkujättiläinen ei tarjoa kovinkaan montaa muuta kirjoneuletyötä. Tai oikeastaan Onnenapiloiden lisäksi ainuttakaan. (Sitävastoin patenttineuloksisia kaulahuiveja on kolme...)

Nämä säärystimet päätyvät pian 2 vuotta täyttävän ystäväni synttäripakettiin. En malta odottaa, miltä ne näyttävät pikkuystävän jaloissa!


sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Vauvanpeitto



Tässä olisi esillä vähän arkistojen aarteita eli omille ja serkkujen vauvoille neulottuja pehmoisia puuvillaisia vauvanpeittoja.




Raidalliset peitot syntyvät kuudesta kerästä Dropsin Paris-lankaa + yhdestä virkattuun reunukseen, puolikas jos ei tee piparkakkuröyhelöä.

Sininen apinapeitto on ehkä hienoin käsityö mitä olen tehnyt! Toinen puoli neulottu, toinen puoli trikoota ja osat yhdistetty omin pikku käsin. Lanka on ostettu Oulunkylän lankakaupasta ja apinatrikoo Eurokankaasta.




torstai 14. marraskuuta 2013

Tupsuverhon erilainen elämä


Lumilinna, pallotupsuista solmittu tilatekstiili - Käsityön pikkujättiläinen s. 416

Ensimmäinen solmeilua ja punontaa sisältävä työ on valmis!
Lankatupsun tekeminen on erityisesti lapselle erinomainen käsityöpuhde, näin aikuisena sanoisin, että aika puuduttavaa hommaa. Muistan kultaisen 80-luvun alusta tällä menetelmällä tehdyt punatulkut, oman lapsen ollessa tarpeeksi kärsivällinen tähän hommaan, pistän sen tekemään tulkkuja!
Käsityön pikkujättiläisessä tupsuista on tehty tilatekstiili. Hienolta on saatu kuulostamaan keppiin sidotut 63 tupsukkaa. Siis 63. Sorgen nyt, mutta tämä on kyllä ehkä turhin tekele mitä mä äkkiseltään keksin. Sen sijaan pipossa tupsu on kuin piste iin päällä eikä tarvitse tehdä kuin yksi! Siispä kaurahiutalepaketin tyhjennyttyä leikkaisin siitä kaksi ympyrää, reiän keskelle ja kieritin tupsun. Hyvä jämälankahomma. Tosin se solmeilun osuus tulee kai siitä kun palloarmeijaa sidotaan yhteen ja keppiin, mutta kyllä minäkin tämän pipoon ihan solmulla kiinnitin.

Mitä opin? Hieman yllättäen opin aika paljonkin. Kuten, että tupsua varten pahvireikää ei tarttekaan kuroa umpeen, hyvä tulee muutenkin. Opin myös vihdoin kaikkien näiden neulontavuosien jälkeen miten pipon silmukat oikeesti lasketaan, eli päänympäryksen säteen mukaan. Ensimmäinen versio piposta oli liian suuri suht isopäiselle aikuisellekin..

Suosittelenko? No sitä tilahärpäkettä en niin kenellekään, mutta pipoon ehdottomasti.


tiistai 12. marraskuuta 2013

Gluteenittomat porkkanaleipäset ja sämpylämania

Huhuilin loppukesästä oikeasti hyvien ja oikeasti onnistuvien gluteenittomien leivonnaisten perään. Jostain syystä en onnistu gluteenittomien jauhojen kanssa. Luovutin.

Vietimme isänpäivän iltaa sukulaisten kesken ja jouduin puolivahingossa leipomaan sämpylöitä gluteenittomista jauhoista pulled poro -illallista varten. Tuli mielipuolisen hyviä. En tosin kutsuisi niitä sämpylöiksi, sillä hiivasta huolimatta pallurat eivät kohonneet (vaan laajenivat leveyssuunnassa), mutta ajoivat asiansa myös suunniteltua käyttötarkoitusta ajatellen, eli leipäsen sai leikatuksi kahtia ja täytettyä pitatyyppisesti.







Gluteenittomat porkkanaleipäset (suurperheen tupla-annos, n. 15 isoa leipästä)

Ensin sekaisin
1 l (+42 asteista) vettä
2 pss kuivahivaa
4 dl kaurahiutaleita
Sitten joukkoon
2 tl suolaa
2 rkl sokeria
4 dl porkkanaraastetta
n. 12 dl gluteenittomia jauhoja
Loppuviimeeksi 1 dl öljyä kyytipojaksi.

Taikina sekoittuu lusikoilla, joiden avulla (löysä) taikina nostetaan uunipellille. Puolen tunnin kohotuksen (eli levityksen) jälkeen paisto 225 asteessa uunista riippuen 20-30 minuuttia.

Tuo on tosiaan tupla-annos ja leipäsistä tehtiin suuria, jotta täytteet mahtuivat sisään. Puolittamalla määrän saa varsin sopivan satsin meheviä, "tavallisen" makuisia lämpimäisiä. Suursuositus kaltaiseltani porkkanan ja teeleipien ystävältä.

P.S. Sämpyläkokoutus jäi päälle ja leipaisin vielä toisen satsin. Tällä kertaa ylijäämäkaurapuurosta ja vehnäjauhoista. Tuplasin tämän reseptin, öljynä käytin chiliöljyä ja lopputuloksena oli kuohkeimmat sämpylät kuunaan.




maanantai 11. marraskuuta 2013

Muuttokuorma

Tervehdys blogihiljaisuudesta! Viime viikot olen pakannut. Ensin kesäpaikkaa talviteloille, sitten kotia. Meillä alkoi putkiremontti ja vapaa-aika on mennyt tavaroiden kasaamisessa. Mitä tarvitsee parin kuukauden evakkokauden aikana? Järkevämpi ihminen olisi todennäköisesti keskittynyt miettimään, mitä vaihtuva vuodenaika tuo tullessaan vaikkapa vaatteiden kautta, mutta itse stressasin eniten, mitä lankoja otan mukaan.


Ratkaisin homman pakkaamalla mukaan kaikki käsityötarvikkeet, ompelukoneesta lähtien.





(Huomasinpa tässä, että kamera jäi kotiin, first things first.)