torstai 28. marraskuuta 2013

Mistä lanka tulee?

Silmukkameditaatioita-blogin koo nosti TÄRKEÄN asian esiin blogienkin puolella ja heitti samalla haasteen kaikille eläintenystäväneulojille. "Kustannustehokkain tapa tuottaa angoravillaa on repiä kaneilta nahka ilman kivunlievitystä," koo summaa eilen viljalti uutisoidun aiheen. Koo haastaa kanssaneulojat tiedustelemaan lankakaupastaan, millainen on heidän valikoimassaan olevan angoralangan alkuperä ja mitä he aikovat tehdä, mikäli tuotannossa ilmenee kanien epäeettistä kohtelua.


Itse en ole käyttänyt koskaan angoralankaa juurikin tästä mahdollisesta julmasta langantekotavasta johtuen, mutta myönnän, etten ole tarttunut toimeen, eli kyseenalaistanut ja haastanut langan valmistajia, maahantuojia tai tilauksia tekeviä kauppoja. Hiljaaolemalla ei saa aikaan muutosta, vaikka toki ostamatta jättäminen on omanlaisensa viesti. Ostamalla eettistä angoralankaa toimisin ehkä parhaiten asian eteen, täytyy siis setviä vastuullinen angoralangan tuottaja ja suunnitella projekti sen pohjalta! Vai?

Asiasta uutisoitiin eilen laajasti. Esimerkiksi tämän Kauppalehden jutun jälkeen H&M on päättänyt luopua angoran käytöstä, kertoo Aamulehti. Aihe on käsittelyssä myös Neulojien Facebook-sivulla, jossa muutama lankakauppa on jo kysymystä järkevästä angoran ostamisesta avannut.

Äänekkyys kannattaa.

Verkkolehti Ullasta löytyy artikkeli langan etiikasta, joka kannattaa lukea, mikäli haluaa olla vastuullinen lankavalinnoissaan. Kanit eivät ole ainoat, joiden "kerimismenetelmät" eivät ole reiluja. Oma lukunsa langan valinnassa ovat energiatehottomuus ja siitä syntyvät päästöt, myrkyt ja viljely, epäreilut työolosuhteet ja lapsityövoima. Langanvalinta ei ole niin yksinkertainen juttu, mutta onneksi on tietoa, joka auttaa päätöksenteossa.

Mietittekö lankavalintojenne eettisyyttä ja ekologisuutta projekteja suunnitellessanne? Onko langan alkuperällä väliä?

2 kommenttia:

  1. Apua, en oo kyllä paljoa koskaa miettiny lankoja ostaessa niiden eettisyyttä. Jotenkin sitä aina niin intoa puhkuu, että nyt teen jotain itse, se jos jokun ekologista...mutta pitää siihen vielä lisätä seuraavaksi eettisyyspuhku niin parempi tulee!

    VastaaPoista