Vielä kerran neulojien yö

Mieletön kiitos kaikille Neulojien yön etkoille Snurressa osallistuneille! Ja ihan kaikkein mielettömin kiitos Snurren omistajille, että saatiin tulla. Toivottavasti saadaan toistekin järkätä kaiken sen ihanuuden keskellä jotain kivaa.

Eilinen menikin uusia lanka-aarteita ihastellessa, nyt tartutaan puikkoihin ja ryhdytään tositoimiin, toivottavasti myös lopputuloksessa on ihasteltavaa.

Tilkkuja anarkistimarttojen neulontaprojektiin on kerääntynyt jo reippaasti toista peittoa, pitäisikö asettaa tavoitteeksi ainakin kolme kokonaista peitettä?

Kaksi yötä neulojien yöhön

Neulojien yö lähestyy, mehän neulomme Snurressa klo 18 alkaen, kaikki ovat tervetulleita mukaan!

Snurressa on ovet auki aina klo 21 saakka ja luvassa suppilovahveropiirasia, omppupiirakkaa ja kuumia sekä pirskahtelevia virvokkeita ja tietenkin yllätystarjouksia. Tarjolla on myös vertaistukea neulonnan haasteisiin.

Erityisesti keskeneräisiin ja jumiutuneisiin töihin olisi tarkoitus löytää ratkaisuja. Heidi ottaa mukaan ainakin puuvillapuseron ja Veera siksak-huivin. Toivomme, että hyvässä seurassa niistä tulee valmista kuin huomaamatta. Puserosta taitaa puuttua jokunen kerros ja kaulaliinassa on pääteltävänä noin kaksisataa lankaa..

Lisäksi neulomme tilkkuja anarkistimarttojen ystävyyspeittoihin.

Niitä, jotka eivät tiedä miten päin puikkoja pidetään, opetamme mieluusti.

Neulojien yön varsinaisesti alkaessa kannattaa kärkkyä Snurren verkkokaupassa ja Facebookissa, luvassa on ilosia ylläreitä!

Tilkkuja on mukana Neulojien yössä

Loppukesästä annettu haaste neuloa mummoille ja papoille peittopaloja huipentuu perjantaina 18.10. lankakauppa Snurressa!

Järjestämme siellä osana Neulojien yötä vertaistukiteemaisen tapahtuman, jossa voi neuloa viimeiset tilkut ja luovuttaa meille jatkotoimitusta varten jo neulotut.

Aloittelemme klo 18 ja lopettelemme klo 21, lukijanamme ja ystävänämme olet tervetullut ihan koko illaksi taikka vain pistäytymään. Me leivomme jotain ihania herkkuja. Lankaostoksia voi tehdä koko illan.

Tapahtuman Facebook-kutsu.

Vertaistukea taas toivomme itsellemme ja toisille jaettavaksi keskeneräisten töiden loppuun saattamiseksi. Tule siis paikalle, tuo mukanasi keskeneräiset neulomuksesi, jaa niiden tarina kanssamme ja katsotaan porukalla saataisko nämä tekeleet onnellisesti loppuun. Vaihdetaan niitä vaikka keskenämme jos se auttaisi etenemisessä!

Prinsessapäähine

Tiara, hopealankakoristeella somistettu pipo - Käsityön pikkujättiläinen s. 142

Välillä ne yksinkertaisimmat työt ovat ne kaikkein vaikeimmat, niin kuin nyt tämä tiarapipo. Valmistumisprosessi oli tuskaisen hidas, purkupainotteinen ja verenpainetta kohottava. Lopputulokseen olen kuitenkin oikein tyytyväinen eikä loppukäyttäjäkään ole valittanut. Jopa tuo jo ennen ensimmäistäkään silmukkaa hirveäksi leimaamani tiara, joka myös tekovaiheessa näytti ehdottomasti rumimmalta miltään ikinä, on aika hieno ja sopii lapsen päähän hyvin.

Lankavalinta tiaraan oli iso virhe, mutten luovuttanut vaan virkkasin sitkeästi käytännössä virkkaukseen täysin sopimattomalla langalla monta iltaa (siis todellakin monta iltaa mokomaa tiaraa). Lanka on vielä huonompaa purkamiseen kuin virkkaamiseen, joten sillä mentiin mitä siitä tuli. Tämän voi toki nähdä myös positiivisesti, ei tarvinnut päätellä kun lanka ei todellakaan lähde purkautumaan.

Etukäteen eniten pelkäämäni osuus, tiaran kiinnittäminen pipoon, olikin se kaikkein helpoin. Ei olisi siitä kiemuraisesta mytystä heti uskonut. Surkean lankavalinnan takaama epätasainen tekstuuri mahdollisti myös aika suurpiirteisen pistelyn, joten ompelu oli helppoa ja nopeaa. Tämähän meni niin, että tarhaanlähtöaikaan eteisessä seisten pistelin kruunua myssyyn kiinni, ettei lapsen pää jäädy matkalla. Kylmä aamu ja kaikki pipot siellä tarhassa.

Mitä opin? No en juuri mitään. Eh eh.

Käsityön pikkujättiläisessä on aika paljon näitä virkattuja pipoja, kaikki perusmalliltaan samanlaisia ja kaikkia yhdistää joku mitoitusongelma. Heidin viimeisin valmis työ oli tarkoitettu aikuiseen päähän, mutta päätyikin lapselle. Minä taas halusin lapsen pipon ja sen mukaan tein vähän vähemmän levennyskerroksia kuin ohjeessa ja ihan liian pieni tuli. Olisin varmaan itsellenikin jättänyt ainakin yhden kerroksen vähemmän kun en ole järin isopäinen ja voisi kuvitella pipo-ohjeen olevan sellaiseen keskivertopäähän.  

Suosittelenko? Kyllä. Pipomalli on musta todella kiva. Tiaraa en ehkä omaan pipooni kiinnittäisi, mutta lapsillehan se menee hienosti.

Sukkamania ja pannukakkukokeilu

"Kun elämä potkii päähän, tee pannukakku." Mainio ohjenuora Katja Kallion "Sooloilua"-kirjasta ja/tai -elokuvasta. Ajatus toimii kaikessa leipomisessa; kun siihen keskittyy, huolet unohtuu - tai saa ainakin suuhun ja sieluun makeaa. Sama homma käsitöissä; ne vaativat keskittymistä ja pian syntyy jotain konkreettista, parhaimmillaan käytännöllistä ja kaunista. Olenkin pyhittänyt tämän päivän ulkoilulle ja taikina- ja koukkuterapialle flunssan nitistämisen kunniaksi.

Tein pannarin kaapista löytyneistä aineista: 2 kananmunaa rikki ja joukkoon 8 dl kauramaitoa. Kuivat aineet eli 1 dl kaurahiutaleita, 4 dl vehnäjauhoja, 1 tl suolaa, 1 rkl sokeria joukkoon osissa ja lopuksi 75 grammaa sulatettua oivariinia. Lorautin taikinan joukkoon myös vähän vaniljauutetta. Ohje on yhdistelmä googlaamalla löytyneistä ohjeista.

175 asteessa, reilussa puolessa tunnissa (huom. meillä on hiiidas uuni) uunissa muotoutui pannukakku. Siis lättänä. Mutta varsin toimiva, omalaatuituinen, vähän ahvenanmaalaista muistuttava, vaikka munaa oli vähän eikä riisiä lainkaan. Tykkäsin, tekisin toistekin. Päälle mummon karviaishilloa ja näön vuoksi tomusokeria. Hullumpiakin sunnuntaiherkkuja keksin, ah.

Toinen homma, josta innostuin oli Novitan Sukkalehti. Lehti tarttui minun (ja kolmen hyttitoverini) mukaan viikon takaiselta Novitan ja Burdan emännöimältä käsityöristeilyltä. Lehdessä on 34 toinen toistaan hienompaa sukkaohjetta. Eritasoiset neulojat on otettu huomioon ja jokainen löytää varmasti itselleen sopivan sukkaohjeen. Kantapäävaihtoehtoja lehdessä on kahdeksan, kärkimalleja kuusi. Lehden sivuilta löytyy yksityiskohtaisen tuntuiset ohjeet sukanteon eri vaiheista (olen kova kritisoimaan ohjeita, mutta jos tiedän, mitä olen tekemässä tulen sokeaksi ohjeiden lukemiselle), eli aviisi on oiva kumppani aloittelevallekin sukantekijälle.

Olen itse neulonut viime aikoina Käsityön pikkujättiläisen ohjeilla Onnenapila-säärystimiä, jotka ovat ensimmäinen kirjoneuletyöni. Olen pahassa koukussa värien valitsemiseen ja langan kuljettamiseen. Ei se olekaan yhtään vaikeaa!

Sukkalehdestä ja säärystimistä innostuneena taltutin orastavan joululahjastressin ja päätin tehdä läheisilleni pukinkonttiin sukat. Toki muistissa on vielä se aika, kun tylsimmät paketit olivat ne, joista jo päältä päin tiesi, että sisältä löytyy mummojen itsetekemiä villasukkia. Viime vuosina ne ovat olleet parhaat, vaikka osaan itsekin sukat tehdä. Nyt tiedän mikä määrä aikaa ja ajatusta jokaiseen pariin on kulunut. Niinpä aion huolellisesti valita mallin ja langan kullekin rakkaimmistani ja paketoida kauniisti. Motivaattorina toimii sekin, että isoäitini ei enää pysty itse neulomaan, joten oletettavasti perheemme villasukkakiintiöihin tulee vajetta, enkä kilpaile mummon sukkien kanssa (eihän niiden kanssa voi kilpailla!). Ensimmäinen pari on jo puolessa välissä. Tietävätkö kaikki muut, että sukan virkkaaminen on nopeaa puuhaa? Jos ei, niin tiedoksenne; yhdessä illassa syntyy yksi sukka ja se on vinkeän näköinen.

Palataan joulun jälkeen tähän sukkaprojektiini. Viisi paria pitäisi ainakin saada aikaiseksi.