perjantai 26. huhtikuuta 2013

Valmis perinnesukkapari

Silkkiuni, silkkivillasta neulotut unisukat - Käsityön pikkujättiläinen s. 228


Ensimmäinen tilkkumatkan etappi suoritettu ja putkisukat ovat valmiit!
Näitä oli todella mukava neuloa. Tämä on sellainen työ, jolla uuden neulojan kannattaisi aloittaa, sillä tässä tulee oikeat ja nurjat silmukat rutiiniksi ja joustinneuleen luonne hahmottuu. Lisäksi tästä työstä saa helposti onnistumisen tunteen, kun välttää kantapäähän liittyvät paineet ja kärkikavennuskin on perus villasukasta helpotetumpi versio. Ja mikä parasta: lopputuloksena on hienot sukat!

Käsityön pikkujättiläisessä putkisukat tehtiin silkkivillasta, mutta itse neuloin ne jostain putkahtaneella punaisella villalangalla, 3,5:n puikoilla.

Käytännössä homma on niinkin simppeli, että neulotaan neljä oikein ja neljä nurin. Kuuden kierroksen jälkeen siirretään neulosta yhdellä eteenpäin. Kun sukka on noin 40 senttiä pitkä (tai muutoin käyttäjälle sopiva), kavennetaan. Löysin Ylen sivuilta ohjeen, joka täsmää melkolailla yksyhteen oman tekeleeni kanssa (tein siis Pikkujättiläisen ohjetta pienemmällä silmukkamäärällä, sillä halusin sukat itselleni sopivaksi. Jalkani on kokoa 37). Pikkujättiläisestä löytyy myös ohje lastenkokoon, jota uskon hyödyntäväni syksyllä, kun joululahjojen suunnittelu tulee ajankohtaiseki..












Mitä opin? Tässä ei varsinaisesti ollut minulle uutta, vaikka melko tuore neuloja olenkin. Suurin oppi tuli, kun lanka loppui kuin loppuikin kesken sukka numero kahden kärkikavennuksissa. Jouduin purkamaan valmiinkin sukan ja lyhentämään molempia, jotta sain langan riittämään. Aiemmin olen purkanut töitäni vain alkuvaiheessa, kun olen huomannut jonkin virheen - ja sitten aloittanut silmukoiden luonnista alkaen alusta. Eli varmuutta tuli tämän työn kohdalla purkamispuuhiin ja keskeltä jatkamiseen, mistä uskon (valitettavasti) olevan hyötyä jatkossakin.

Suosittelenko? Kyllä! Suosittelen aloitteilijoille ensimmäiseksi työksi sekä tietysti kaikille, jotka ovat perinnekäsitöistä kiinnostuneita ja/tai kyllästyneet perinteisten villasukkien tekemiseen. Tämä työ on juuri sellainen, josta pidän: voi neuloa telkkaria katsoessa tai ystävien kanssa seurustellessa, ei vaadi liikaa keskittymistä, mutta ei ole tylsä kuitenkaan. Ja voin tunnustaa, että muutamaan otteeseen tuli tehdyksi kierros enemmän tai vähemmän ennen neuloksen siirtoa, eikä se lopputulokseen vaikuttanut.

torstai 25. huhtikuuta 2013

Viimeistelyä vaille valmis

Villapaita on viimeistelyä vaille valmis. Neula vaan käteen ja hommiin. Tässä vaiheessa näyttää vielä hyvälle, sama tilanne lopputuloksessa edellyttää, että saan päättelyllä pari kohtaa kursittua nätimmiksi.
Olen iloinen, vielä. Valitsin kuitenkin aivan eri paksuisen langan kuin ohjeessa, mutta lopputulos näyttää sopusuhtaiselta.
Onnistuessaan tämä on elämäni toinen villapaita. No, villapaita siitä nyt tulee joka tapauksessa, onnistui se päällä pidettäväksi tai ei.
Kunhan langat on päätelty ja pingotukset ja höyrytykset suoritettu, palaan kertomaan mitä opin vai opinko.



maanantai 22. huhtikuuta 2013

Sitrusmuffinssit


Ruoanlaittoni ja leipomukseni saavat pääsääntöisesti innoituksensa kaapista löytyvistä aineksista. Missään määrin syömäkelpoisen ruoan poisheittäminen on pahinta kerskailua, mitä tiedän. Niinpä yhtälö hedelmäkorissa viimeisiään vetävät limet ja sitruunat + ystävien kanssa sovittu sunnuntai-illanvietto ajoivat minut eilen googlaamaan kuumeisesti sitrusmuffinssien reseptejä. 







Alkuperäisessä reseptissä oli käytetty pelkkää sitruunaa, mutta itse käytin lime+sitruuna-seosta maustamiseen ja kuorrutuksen nesteeksi sekä appelsiininkuorta koristeeksi. Kerman vaihdoin kookoskermaan. Tavoitteenani on vaihtaa maito- ja gluteiinituotteet ruokavaliostani muihin vastaaviin tuotteisiin, mutta kuten sanottu; ensin on käytettävä kaapeissa jo olevat tarvikkeet.

Sitrusmuffinssit

150 g margariinia

1,5 dl sokeria

2 munaa

2,5 dl vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

(vanilliinisokeria
)
1 limen kuori raastettuna

muutama rkl lime+sitruunmehua 

1 dl kookoskermaa

Kuorrutukseen lime+sitruunamehua ja tomusokeria, koristeluun appelsiinin kuorta.

Pehmeä rasva ja sokeri vaahdoksi, sitten munat vaahdon joukkoon. Kuivat aineet keskenään sekaisin ja seokseen yhdessä limen kuoren, sitrusmehun sekä kookoskerman kanssa. Taikina muffinssivuokiin (puoliväliin asti täyteen). Paisto 200 asteessa vartin verran eli uunista riippuen, kunnes alkavat hivenen ruskistua reunoista. 

Tomusokeri ja sitrusmehu yhteen (pidän suhteellisen jykevästä, tahnamaisesta kuorrutuksesta) ja jäähtyneiden(!) muffinssien päälle.

Itse pidän siitä, että leivonnaisten koristeet kertovat makumaailmasta, joten laitoin appelsiinin kuoresta vedeltyjä hentoja suikaleita muffinsieni huipuksi.

Kookos ei maistunut juurikaan, joten sopii tässä yhteydessä käytettäväksi, vaikkei kookoksen ystävä olisikaan. Suosittelen, kaikinpuolin.

torstai 18. huhtikuuta 2013

Perunarieskat

Nämä tulivat syödyiksi ennen kuin voi ehti kunnolla sulaa päälle:



























Onko mitään parempaa kuin juuri uunista tullut rieska, jonka päällä sulaa kunnon määrä kirnuvoita? Kärkisijoilla se ainakin on "maailman parhaat pienet nautinnot" -listalla. Rieskojen muoto ja maku liittyvät lapsuuteen. Ensimmäisiin itsenäisiin keittiökokeiluihini. Välillä on hyvä palata perusasioiden äärelle.

Näihin leipäsiin käytin kaapissa lojuneen pussiperunamuussin, leipomukset on jauhemuusin paikka. Ainesten määrät tarkistin Kotilieden sivuilla olevasta reseptistä. Käytin pussillisen muussia, enkä alkanut sitä mittailemaan sen kummemin. Lisäksi korvasin jauhot gluteenittomilla jauhoilla. Lopputulos oli juuri oikeanlainen. Ensimmäinen putkisukka valmistui rieskojen voimalla.

Pitää varmaan paistaa toinen satsi pian, jotta motivaatio toisen sukan tekemiseen löytyisi. Sukkaa on mukava kutoa, mutta aina sen toisen parin kohdalla minuun iskee kyllästyminen. Tosin näistä sukista tulee todella hienot. Paljon hienommat kuin kuvittelinkaan.

lauantai 13. huhtikuuta 2013

Monta rautaa tulessa

Eli monta lankaa puikoilla ja koukuilla. En pysty tekemään vain yhtä käsityötä kerrallaan. Silloin kun jotain pitää ehdottomasti saada valmiiksi, asetan säännön, että muihin ei saa vilkaistakaan ennen kuin viimeinenkin lanka on päätelty ja tarvittavat pingotukset ja muut viimeistelyt tehty.

Tällä hetkellä koukulta löytyy african flowereita peittoon. Tarkoitus oli tehdä päiväpeitto parisänkyyn, mutta projekti uhkaa muuttua pitkäkestoisesta ikuisuusmalliksi, joten teen jo hankitut langat loppuun ja katsotaan sitten kuinka suuri peitto kukista muodostuu.




Eilen aloitin siksak-huvin kaapista sattumalta löytyneistä puuvillalangoista, joiden olemassaoloa en edes muistanut. Kymmenen senttiä valmiina, 140 enää jäljellä..



Lapsen raglan-hihainen villapaita eteni yhden purkukerran jälkeen hyvää vauhtia lähes kainaloihin, mutta tyssäsi sopivan kokoisten sukkapuikkojen puutteeseen. Saan puikot ensi viikolla, joten uskoisin loppuviikosta pääseväni esittelemään ensimmäinen valmistuneen projektin Käsityön pikkujättiläisestä.




Nämä kolme ovat aktiivisessa vaiheessa. Näiden lisäksi valmistumistaan odottavat mm. peitto kesäkuussa syntyvälle toiselle lapselleni sekä pari tiskirättiä. Jossain on jo muutama joulu sitten aloitettu tähtityyny, ehkä jo ensi jouluksi!

Veera

torstai 11. huhtikuuta 2013

Ensimmäinen matkamuisto

Piilopaikan Salla lähetti meille terveisiä! Kiitos! Lämmitti matkaajien mieltä. Tunnustuksesta tuli fiilis, että tässä projektissa ja sen dokumentoinnissa on järkeä. Ja että meillä on mahtavaa matkaseuraa jo näin varhaisessa vaiheessa!


Tunnustuksen ohjeet olivat seuraavanlaiset:
Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka tunnustuksen sinulle antoi.
Valitse viisi ihanaa bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa. Näin autamme uusia bloggaajia eteenpäin, ja ehkä juuri sinä löydät uuden upean blogituttavuuden.


Piilopaikkaan siis vielä kiitos ja terkut, että kurkitaan matkakuulumisia puolin ja toisin jatkossakin.

Omat sydänkortit me lähetämme seuraaville inspiroiville bloggaajille:

Muruskuulle
Kirsikalle osoitteeseen By Kirsikka
Krisselle, osoitteeseen Melkein kuin uusi
Katariinalle ja Anniinalle osoitteeseen Aika kivoja (kiitos Sallalle tähän blogiin tutustuttamisesta)
sekä Paulle osoitteeseen Kuperkeikkakoti (tule jo takaisin!)

Sydänkorttienne toisella puolella lukee:
Kiitos inspiroivista ideoista, kiitos että jaat ne kanssamme.
Terkuin, Heidi ja Veera täältä Tilkkujen, herkkujen ja langanpätkien keskeltä

tiistai 9. huhtikuuta 2013

Käsityöläisten kaupunki

Torikorttelit. Ihana sana.
Uusi vanha kaupunki. Ihana ajatus.
Uutta kaupunkia ei rakenneta eikä eletä ilman kaupunkilaisia, joten kaikilla on mahdollisuus osallistua, ideoida, ehdottaa.
Ihana toimintafilosofia.

Kuva: torikorttelit.fi








Paljon ihanuutta on suunnitelmissa Helsingin Senaatintorin ja Kauppatorin välikaduilla sijaitseviin Torikortteleihin. Talot ovat upeita, kulmat historiallisen kauniita ja rauhallisia, nurkan takana meri ja torin humina, vieressä ratikkapysäkit, kävelymatkan päässä kaupungin ydin ja sen tarjonta. Ja mikä ihaninta: Torikorttelit on kaavailtu käsityön ystävien omaksi alueeksi! Ja vieläpä kaupunkilaisten omaksi paikaksi, jossa oppia käsillä tekemistä, ei vain ikuisiksi joulumarkkinoiksi, joista turistit voivat tehdä tuliaisostoksensa.

"Yhdessä tekeminen on kasvava kulttuurisuuntaus. Meillä on myös valtava määrä kiinnostavia käsityöläisiä ja alan harrastajia Suomessa. Voisiko Bockin Talosta kehittyä Torikortteleiden tuella luonteva ja innostava paikka koota nämä asiat saman katon alle?" näin mietiskelee "toripäällikkö" Peggy Bauer blogissaan. Toivon kovasti, että voisi!

Bockin talossa pidettiin eilen avoimien ovien päivä, jossa kiinnostuneet saivat käydä kurkkimassa ja haistelemassa talon tunnelmaa ja tulevaisuuden suunnitelmia. Olin tonttuna paikalla. Olisipa ihanaa, jos toripäällikön visiot toteutuisivat. Helsingistä puuttuu paikka, jossa käsityöihmiset voivat kohdata, siis ammattilaiset ja harrastajat, villasukkamartat ja designtuunaajat*, tasavertaisesti, toinen toistaan ruokkien. Toki kaupungissa on pilvin pimein kursseja ja sesongittain käsityömarkkinoita, mutta ei aktiivisia, tutuksi tulevia/olevia paikkoja, joiden toimintaa seurata, ja joihin piipahtaa tuosta noin vaan tutkailemaan. Matalan kynnyksen paikka käsitöille, otan sinut avosylin vastaan! Enkä usko, että olen yksin.

Entistä kiinnostavamman hommasta tekee se, että nyt on käynnissä avoin haku kaikille käsityöalan yrittäjille. Kuka hyvänsä voi lähettää ehdotuksensa Torikortteleihin ja hakea mukaan toimintaan. Lisätietoja löytyy Torikortteleiden sivuilta. Tämän päivän Hesarissa on myös iso juttu aiheesta (HS 9.4. kaupunki-osio). Harmittavaa on, että Bockin talon projektia leimaa Kiseleffin talon epäonnistuminen. Tosin en ymmärrä, miksei sitäkin voisi samalla kertaa pyyhkäistä uuteen, kaupunkilaisia palvelevaan uskoon. HYVÄ TORIKORTTELIT, odotukseni ovat korkealla.

Heidi


P.S. Mitä ajatuksia tämä projekti herättää muissa käsityöihmisissä, ammattilaisissa tai harrastajissa? Alkaako sormia kutittamaan innostuksesta? Itse ainakin visioin itseni jo oppimassa jotain uutta tekniikkaa (ehkäpä apuja tähän Pikkujättiläis-projektiin tai vaikka mosaiikkikurssilla, joka kiinnostaisi myös...) Bockin kauniissa miljöössä. Kurssin jälkeen istahtaisin kortteleiden sisäpihoille kaavaillulle terassille lasilliselle. Ja olisin hyvin, hyvin onnellinen.


*yhden naisen mielikuvagallupini tuloksena olen huomannut, että käsityöharrastajista on neljä prototyyppiä. 1) mummojen hommaa eli harmaita villasukkia ja huonosti istuvia -paitoja 2) "hippien hommaa" eli batiikkivärjäystä, luonnonväreillä värjättyä pellavaa ja huovuttamista 3) kotiäitien piperrystä eli lasten kanssa askartelua, jota muiden on pakko väkinäisesti ihastella 4) ylitrendikästä tuunausta, jossa yli-ihmiset loihtivat risoista farkuista, jätesäkistä ja hakaneuloista Oscar-gaala kelpoisen iltapuvun. Jatkanpa tästä aiheesta joskus toiste.

maanantai 8. huhtikuuta 2013

Croissantit

Tässä blogissa on oma paikkansa herkullisille leivonnaisille ja paremmaksi leipuriksi tulemisella. Fantasiakakkuja saan tuskin koskaan aikaiseksi, mutta tuoretta leipää ja pullaa en voi vastustaa. Leipomisessa ja käsitöissä on jotain samankaltaista terapeuttisuutta, kumpikin on toimintana rentouttavaa ja lopputulos hurmaa onnistuessaan ja tuottaa paljon iloa.
Leipurina olen vasta korkeintaan keskinkertainen ja lähden tällekin matkalle avoimin mielin, aion kokeilla paljon erilaista ja uutta enkä aio lannistua vaikeidenkaan oloisten ohjeiden edessä. Aina ei kertakaikkiaan mene niin kuin Strömsössä, (jossa on muuten tällä kaudella menty liian pitkälle tekemällä itse kalanmuotoinen silikoninen suklaamuotti), eikä tarvitsekaan mennä, tekemällä oppii.

Viikonloppuna tein itse ensimmäistä kertaa croisantteja. Ohjeen otin Wayne Gisslenin kirjasta Professional Baking, joka kattaa kaiken leipomisen leivistä sokerikoristeisiin. Kirjassa on sekä teoriaa että ohjeita, jälkimmäisiä huimaavan paljon. En aio leipoa kirjasta joka ohjetta, mutta uskon palaavani tähän leivonnan pikkujättiläiseen täällä vielä monet kerrat.
Croisanttien vaiheista ja onnistumisesta reseptin kera voit lukea ruokablogistani Prinsessakeittiöstä.

Veera


lauantai 6. huhtikuuta 2013

Puikkojen ja koukkujen koti

Puikkoni ja koukkuni asustavat purkeissa ja rasioissa. Pitkillä puikoilla on paikkansa lasipullossa, joka tosin alkaa käydä jo pieneksi, hienoja pulloja ja purkkeja löytyy onneksi kirpputoreilta uusia.






































Sukka- ja pyöröpuikot pitävät majaansa sinisessä peltirasiassa, puinen on virolaiselta puusepältä lahjaksi saatu.
En muuten ikinä unohda tuota kolmen vuoden takaista viikon kesämatkaa Varblaan, siellähän (lukuisten spritzereiden äärellä) tulevaisuuteni, kuukauden päästä olin jo naimisissa, tuolloin en vielä edes seurustellut. Viikko ennen juhannusta oli kylmä, maattiin terassilla villavällyjen välissä ja siemittiin gin toniceja, välillä purin kirppikseltä ostettuja puuvillapaitoja langoiksi. Ihania muistoja!

Virkkuukoukkujen koti löytyy keltaisesta keksipurkista. En muista miltä keksit maistuivat, ostin ne rasian vuoksi ja juuri tähän tarkoitukseen.

Veera


torstai 4. huhtikuuta 2013

82 ruudun tarina


Virkkasin viime vuonna muutaman kuukauden ajan keskimäärin yhden isoäidinneliön per päivä. Addiktio oli paha. Lopputuloksena oli jännetupin tulehdus ja 82 vajaamittaista ruutua. En nimittäin kuunnellut Veeran antamia ohjeita erilaisten silmukoiden eroista riittävän tarkkaan ja virkkasin toimeliaasti pylväiden sijaan puolipylväitä. Vieläpä tarpeettoman pienellä koukulla.

Ajatuksissani siinsi sellainen ihana, perinteinen päiväpeitto. Sellainen, jolla olisi tarina. Joka olisi tehty ystäviltä ja kylänmiehiltä saaduista jämälangoista. Ekologinen ja itsetehty. Sitten eräs matemaatikko laski, että neliöideni koko suhteessa sänkymme kokoon vaatisi yli tuhat neliötä. Aika monta. Tämän jälkeen vaihdoin isompaan koukkuun ja ihan kokonaisiin pylväisiin, vaihdoin väriajatusta ja lopulta hylkäsin haaveen päiväpeitteestä kokonaan.

"Käsityön pikkujättiläisestä" löytyy luonnollisesti isoäidin neliöistä toteutettu työ, onhan se yksi käytetyimmistä (ja kivoimmista) ruutumalleista. Ehkä käytetyin? Nopealla googlauksella selviää, että granny squareja on tehty jo 1800- ja 1900-luvun vaihteen Yhdysvalloissa ja todennäköisesti ne ovat syntyneet tarpeesta käyttää hyödyksi jäännös- ja purkulangat. Itsekin miellyin isoäidin neliöissä juuri siihen, että pystyin hyödyntämään neliöihin villasukkien jämälangat. Sitten alkoikin holtiton jäännöskerien hamstraaminen ystävien käsityökoreista ja -kirppiksiltä. (Avopuolisoni ei erityisemmin lämmennyt tälle osalle harrastustani.) Yhdistävänä tekijänä neliöissäni, kaiken kirjavia lankavalintoja tasapainottamassa, on Seitsemän veljeksen harmaa sukkalanka. Tai vastaava. Ostin nimittäin joltain käsityökirppikseltä lankaa, jota luulin Veljekseksi, mutta joka ei aivan samaa ollutkaan. Onneksi en ole turhan tarkka..

Itse kun opettelee, ei aina tajua kaikkea. (Toim. huom. neliöt olivat ensimmäinen kosketukseni virkkuukoukkuun ja virkkaamisen logiikkaan sitten peruskoulun.) Näin ollen meni tovi, ennen kuin tajusin, että voin päätellä eri kierrosten langat ikäänkuin seuraavan kierroksen sisään, jolloin pääteltävää jää yhdestä valmiista ruudusta vain yksi lanka. Eli ennen kuin näistä tilkuista syntyy mitään käyttökelpoista, on edessä useamman langanpätkän päättely (ja neliöiden yhdisteleminen). Miksei muuten tätä "työn sisään päättelyä" neuvota aina suoraan ohjeissa? Pikkujättiläinenkin ohittaa tämän, hyvinkin käytännöllisen vinkin tyystin.


Nurjat puolet piilotustekniikalla ja ilman

Isoäidin neliöihin voi oikeasti käyttää KAIKKI jämälangat.
Pikkujättiläisessä isoäidin neliöistä on tehty Lollipop-nimeä kantavia lasten laukkuja. Malli ei tunnu omalta enkä keksi sille sopivaa vastaanottajaakaan, joten hetken joudun mietiskelemään, mitä neliöistäni syntyy. Ideoita? Palasia olisi useampaankin pienempään työhön. Tyynynpäällisiä tarvitsisin, mutta toisaalta haluaisin kokella neliöiden yhdistämistä johonkin, jolla olisi näkyvä taustapuolikin ja kolmiuloitteisuutta siinä mielessä. Toisaalta taas lehtiroskakori voisi kaivata myös piristystä ympärilleen...


Lisätietoja isoäidin neliöistä on koottu tänne.
En valitettavasti löydä enää sitä yksinkertaista ohjetta, jonka avulla itse opin neliöt tekemään, mutta tämä Punomon sivuilta löytyvä ohje vaikuttaa varsin selkeältä - ja siinä opetetaan päättelemään lanka seuraavan kierroksen sisään, hurraa!

keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Villasukka kantapääkammoisille

"Unisukan malli on sota-ajalta - näitä sukkia neuloivat kotijoukot sotilaille rintamalle. Neulos istuu jalkaan hyvin, vaikka kantapäätä ei tehdä lainkaan."

Koko neulontaharrastukseni alkoi villasukasta ja ajatuksesta, että ihmisen täytyy osata tehdä villasukka, ennen kuin täyttää kolmekymmentä. Vaikka moni muu "pakko ehtiä ennen kolmekymppisiä" -projekti jäi toteuttamatta (ja maailma ei romahtanut siihen), villasukan opin kuin opinkin tekemään. Kantapäineen kaikkineen.

Samalla löysin siis käsityöharrastuksen ja sain varmuutta kokeilla muutakin. Pian huomasin, että itselleni sopivat parhaiten käsityöt, joita voi tehdä muun mukavan lomassa. Neulon siis mielelläni tv:tä katsellessa tai iltaa ystävien kanssa istuessa ja lörpötellessä. Pidän siitä, että joutilaisinakin hetkinä syntyy jotain. Lienee hektisen työn mukanaan tuoma tarve käyttää kaikki aika jollain tapaa hyödyksi...

Se, että neulon samalla kun puuhastelen muuta, rajaa neulontatöitteni "vaikeusastetta". On hankala juoda teetä ja keskittyä kuulumisten vaihtoon, jos pitää laskea silmukoita koko ajan. Kuitenkaan en jaksa neuloa pelkästään aina oikeaa kaistaletta loputtomiin. Villasukka - siis sellainen, jossa on kantapääkin - on juuri sopiva työ: vartta saa neuloa huoletta mieleiseksi kahvittelun ajan ja kantapäät (jotka vaativat keskittymistä edelleenkin) voi pistellä valmiiksi enne seuraavaa sosiaalista neulontahetkeä. Ei ehdi hektinen neuloja tylsistymään, sillä kantapään aika koittaa siinä kohtaa, kun itse kokee varren olevan riittävän pitkä.

Tämä sota-ajan unisukka on minulle siis hyvinkin täydellinen työ: tarvitsee keskittyä aina kerroksen päätteeksi hetken, jotta kierre alkaa syntymään ja tuloksena on jotain muuta kuin perinteinen villasukka, joita on jo riittämiin. Minun unisukkani tulevat näyttämään hyvinkin erilaiselta kuin tuo Pikkujättiläisen versio, kiitos lankakoriini jostain ajautuneen punaisen villalankakerän. Väri ei miellytä minua niin suuresti, että sitä haluaisin pantata muuhun työhön. Sukkiin se on juuri passeli. Lisäksi olen vuoren varma, että lanka riittää näihin unisukkiin enkä törmää siihen klassisimpaan tilanteeseen, jossa minulla on viittä vaille valmis luomus käsissäni, mutta lanka loppuu kesken ja vyötettä ei ole. Pikkujättiläisessä sukat on tehty ihanasti silkkivillalangasta, minulla tulee jämerämpi versio. Luulisi, että siellä sotatantereella on käytetty yhtälailla ihan ehtaa villaa ja että pääsen lankavalinnastani huolimatta maaliin.

Heidi




maanantai 1. huhtikuuta 2013

Raglan

Olen jo pitkään kaavaillut raglanhihaisen villapaidan tekemisestä lapselleni. Projektimme on siis hyvä polkaista käyntiin raglanilla. Raglan on myös kuin pehmeä lasku, se neulotaan suljettuna neuleena aina oikein, lempisilmukallani siis!
Matkamme tarkoitus ei ole toistaa Käsityön pikkujättiläisen jokaista työtä pilkulleen sellaisina kuin ne kirjassa esiintyvät vaan projektin idea on oppia uuttaa ja kehittää omia taitoja. Haitaksi ei myöskään olisi päästä eroon vuosien varrella kaappien kätköihin kerääntyneistä langoista, kankaista ja muista materiaaleista. Tätäkään paitaa varten ei tarvinnut lähteä käsityölipastoa edemmäs tarvikkeita hakemaan.

Veera