Pärnun Maarja-Magdaleena Gild

Vietin kesälomani viime viikolla Viron länsirannikolla reissaten. Yksi kohokohdista oli vierailu Pärnussa Uus-kadulla sijaitsevassa, käsityöläiset yhteen kokoavassa Maarja-Magdaleena Gildissa. Rakennuksessa on toteutettu se, mihin Torikorttelit Helsingissä pyrkii; sieltä voi ostaa valmiita, valikoituja, laadukkaita käsin tehtyjä tuotteita, seurata käsityöläisten työtä sivusta tai osallistua itse tekemiseen ja oppia erilaisilla kursseilla ja työpajoissa.

Sää ei suosinut Pärnussa tällä kertaa, joten talon kiertäminen oli mitä mainiointa puuhaa!

Työhuoneisiin pääsi kurkkimaan sisään ja seuraamaan käsityöläisten taitoja. Itse ihastelin hetken aikaa muun muassa neulahuovuttamista. Joskus on PAKKO varata aikaa ja päästä itsekin tekemään. Homma toimi ilmeisesti niin, että talossa olevat käsityöläiset pitävät oviaan auki, mutta se ei ole kokoajan pakollista, eli työrauhakin suodaan pienyrittäjille. Osa yrittäjistä ryhtyi samoin tein esittelemään tekniikkaansa, osa puolestaan jatkoi keskittyneesti työtään ja antoi vierailijan tutustua työtilaansa omin päin.

Lumoavimpana pidin savea materiaalinaan käyttävän artesaanin työtilaa.

 Monenlaista käsityöläistä mahtui pelkästään kakkoskerrokseen.











Tuotteita sai ostaa tekijöiltä itseltään suoraan, minkä lisäksi katutasossa sijaitsi puoti, johon oli koottu paikallisten käsityöläisten tuotteita myös talon tekijöiden ulkopuolelta. Tässä muutamia tuotteita, joista itse inspiroiduin (ja joiden kuvat onnistuivat edes joltain osin).

Lisätietoja (englanniksi) Maarja-Magdaleena Gildistä löytyy tämän linkin takaa.

Palaan reissutunnelmiin lähiaikoina tarkemminkin. Tilkkujen, herkkujen ja langanpätkien Instagramista löytyy muutamia otoksia Latvia-Viro-matkani varrelta. (Tämä valokuvaus on yksi homma, jossa voisin petrata syksyn mittaan.) Instagramiin pyrimme laittamaan kuvia vastaantulevista inspiroivista jutuista, herkuista ja käsitöistä, laajalla skaalalla.

Kerhokassit

Nuorempi lapseni nimettiin viikonloppuna, mukavasti helteessä, grilli kuumana, pikniktunnelmissa. Lapsonen sai kasan pakettaja, joista paljastui kaikkea ihanaa, kuten nämä mahtavat itse ommellut pienet kerholaukut. Isosisko sai siis omansa, hieman sankarin kassia pikkuisemman, mutta vähintään yhtä söpön.

Idea on kaikin puolin mainio ja onnistuu kierrätysmateriaalista pohjaa myöten. Innostuinkin kaivamaan esiin kankaanpaloja jos löytyisi sopivaa kuvitusta tilkkuprojektiin. Tällaisissa yhdistyy muuten mukavasti useampikin Pikkujättiläisen työ. Ihan tällaista isoa mukavaa kuviota ei löytynyt, mutta löysin nämä ihanat maatuska-kankaat. Mitäköhän söpöä niistä keksisi?

Käsikäyttöinen aarre

Vietin alkuviikosta pari päivää Turun Saaristossa autoillen. Retki oli monin tavoin ikimuistoinen; yövyimme muun muassa 1700-luvulla rakennetussa aitassa lammastilalla. Toinen reissun ehdottomista kohokohdista oli vierailu antiikkikaupassa Nauvossa. Katsokaa minkä aarteen löysin! Se on kauppiaan mukaan jostain viime vuosisadan alkupuolelta, ajalta juuri ennen sähkökäyttöisten ompelukoneiden markkinoille tuloa.

 Jos jollakulla on enemmän tietoa käsikäyttöisistä ompelukoneista tai aikakausituntemusta muutoin, kuulen mieluusti! Pientä huoltoa ja neulan sovittelua kone ainakin kaipaa, mutta kaunis se on, vaikkei siitä käyttöpeliä enää saisikaan.

Ja jos joku puolestaan miettii kesälomakohdetta, niin suosittelen Saariston rengastietä lämpimästi. Oma matkani kattoi tällä erää vain Nauvon ja Korppoon kierrot ja niistä valikoiduille pikkusaarille poikkeamisen, mutta takaisin on päästävä pian pidemmäksi aikaa. Herkullisia kalasoppia ja levonnaisia, pittoreskiä maisemaa silmän kantaattomiin, omaleimaisia majoitusvaihtoehtoja, lampaita, lossi- ja lauttamatkoja ja kansainvälistä tunnelmaa. Täydellistä, sanon minä. Vinkkejä (sisältää myös sen minuun suuren vaikutuksen tehneen aittamajoituksen) Saariston rengastielle löytyy muun muassa Mondon jutusta.

Valmis skeittipipo

Skeitti, puolipylväin virkattu pipo - Käsityön pikkujättiläinen s. 134

Epäonnisen saagan lopuksi yhdestä UFOsta tuli valmis! Skeittipipon tekemisen lyhyt historia; aloitin paksulla keltaisella puuvillalangalla, joka loppui kesken, jonka jälkeen aloitin vihreällä villalangalla, joka loppui kesken. Onneksi tuplalangan käyttö tuli mieleeni ja päädyin jatkamaan vihreän loppuun kahden erivärisen ohuen langan yhdistelmällä. Itseasiassa, minusta siitä tuli aika hieno näin.

Mitä opin? Isoin oppi oli, että minun täytyy hankkia vaaka jämäkeriä varten. On turhauttavaa kerta toisensa jälkeen huomata, ettei lanka riitä. Nyt vasta ymmärrän, mihin ohjeissa olevat grammamäärät oikeasti vaikuttavat.
Pipo itsessään oli parissa illassa valmis. Jouduin tosin purkamaan sen pariin otteeseen, kun en ollut täysin varma, mistä kohtaa päätä koko oli tarkoitus mitata. Skeittipipo poikkeaa "perinteisestä" virkatusta piposta sillä, että se aloitetaan reunasta eikä päälaelta. Tämä tuntui minusta luontevalta. Tosin Pikkujättiläisen ohjeessa oli jotain epäselvää kavennuksissa/päättelyssä, sillä en onnistunut orjallisesta ohjeiden noudattamisesta huolimatta lopettamaan työtäni ilman ryppyyntymistä. Toki on mahdollista, että tuplalankanikin vaikutti asiaan?

Suosittelenko? Kyllä. Jos putkisukat ovat helppo ja palkitseva tapa aloittaa neulomisharrastus, sitä on skeittipipo virkkauksen puolella. Toki tässä ei tule silmukoista tutuksi kuin puolipylväät, mutta muoto ja koukunkäyttö harjaantuvat.

Neulontakerhossa neulotaan, virkataan ja parannetaan maailmaa

Neulontakerho on hyvä harrastus, suorastaan erinomainen. Kaikkihan sen tietää, että käsityöt tekevät ihmiselle hyvää, mutta kerhomme on niin paljon muutakin. Ihanat ystävät kokoontuvat, syövät hyvää ruokaa, juoruavat, avautuvat, saavat vertaistukea, lastenhoitoapua ja käsityöoppia. Kaikki inspiroituvat toisistaan monellakin tapaa. Kokoonnumme jonkinlaisella kokoonpanolla lähes viikottain, joko kahvilassa tai jonkun kotona. Eikä ole pakko neuloa tai virkata jos ei siltä tunnu, voi myös olla vaan.

Tänään puikoilla eteni missonityylinen huivi, koukulla valmistui isoäidinneliö, josta en älynnyt kysyä mitä siitä valmistuu. Omalla koukullani edistin tyynynpäällistä ja testasin ideaa pannunaluseksi. Tekisi mieli jatkaa tuotekehittelyä pannunalusen osalta, mutta on aika myöhä eikä meillä ole muuton jäljiltä (johan tässä on viisi viikkoa asuttu) vielä lamppuja, illat pimenevät jo.

Piirakkamestarin keltainen kantarellipiirakka

Vaikka itse sanonkin, olen melkein mestari tekemään suolaisia piirakoita. Makeiden herkkujen kanssa olen varmasti ikuisella oppimismatkalla, mutta suolaiset piirakat osaan maustaa. Päässäni on reikä siinä kohtaa, jossa taikinareseptien mittasuhteet pysyisivät, mutta kiitos internetin, keittokirjojen ja niiden välistä tippuvien paperipalasten, ohjeita löytyy. Ja nyt on blogi, johon koota kokeiluja!

Juhannuksena valmistui paitsi englantilaishenkinen inkivääri-raparperimuru ja amerikkalaiset pannarit, myös ihan kotikutoinen kantarellipiirakka. Piirakka syntyi tarpeesta tehdä pakkaseen tilaa tämän vuoden sadolle sekä halusta viedä tuliaisia juhannuspäivän kahvipöytään.

Värinsä tämä piiras otti kanttarellien lisäksi currystä, joka antoi toki mukavan vivahteen perinteisen sienipiirakan makuunkin. Uskoisin, että orakkaiden tai kääpien kanssa curry toimisi vielä paremmin, vaikka hyvä pari se oli kantarellillekin. Olisipa jo sienimetsäaika...

Pohjaan tuli 2 ja puoli desiä vehnäjauhoja, 100 grammaa margariinia ja 3 ruokalusikallista vettä. Ensin jauhot ja voi muruksi ja sitten vesi mukaan siloittamaan taikinaksi. Taikina voideltuun vuokaan ja esikypsymään kymmeneksi minuutiksi 200 asteeseen.
Täytteeksi paistoin noin neljä desiä pakkasen kautta tulleita kanttarellejä yhden punasipulin kanssa. Mausteeksi kermaviilin joukkoon laitoin curryn lisäksi suolaa, mustapippuria, meiramia ja salviaa. Virossa, jossa juhannusta vietimme, kermaviili myydään pussissa, mutta arvioisin sitä menneen noin yhden purkillisen verran. Viilin ja mausteiden kaveriksi kananmuna kiinteyttäjäksi.
Esipaistetun pohjan päälle meni ensin sieni-sipuli-seos ja hupuksi kermaviili-mauste-seos. Täytteet päällä piirakka oli uunissa vielä noin 20 minuuttia.

Suosittelen piirasta ja Viron maaseutumatkailua.

Pannaribrunssi

Juhannuksena paistoin pyynnöstä amerikkalaisia pan cakeseja. Ensimmäistä kertaa kokeilussa tämäkin taikina. Mielikuvissani pan cakesien tekeminen on tekniikkalaji, jossa onnistumista varten tarvitsee tietää jokin salainen jippo. Ei tarvitse. Itseasiassa ei tarvitse noudattaa ohjettakaan prikulleen ja silti tulee onnistuminen.

Uskoakseni tämä oli alkuperäinen ohje, jolla lettutaikinan tein. Sain ohjeita nimittäin salin puolelta keittiöön. Kärsimättömänä tyyppinä aloin kasaamaan lueteltuja aineksia taikinakulhoon suoraan, enkä odottanut tarkempia sekoitusohjeita. Sokkokokkihengessä toteuttu taikina paistui ja maistui. Oikealla ainesjärjestyksellä letuista olisi tullut todennäköisesti ilmavampia, mutta kyllä ne amerikkalaisiksi pannareiksi lasketaan näinkin. Taas yksi osoitus siitä, ettei ruoanlaitto ole niin tarkkaa ja vakavaa kuin mikä vaikutelma siitä toisinaan tulee.

En ole suuri lettujen ystävä, mutta tämä oli yksi onnistuneimmista brunsseista kuunaan. Letut syötiin tuoreiden mansikoiden, kermaviili-mustaherukka-seoksen sekä mintulla maustetun hedelmäsalaatin kera.









Virolais-amerikkalaiset pan cakesit

1,5 dl vehnäjauhoja
3,5 tl leivinjauhetta
suolaa
1 rkl sokeria
1,25 dl maitoa
1 muna
3 rkl voita

Itse sekoitin kaikki ainekset yhteen kerralla ja paistoin pikkulettupannulla voilla. Oikeaoppisen taikinantekojärjestyksen löytää siis täältä. Ohjeesta tuli hyvä määrä viidelle nälkäiselle.

Rock, rauha ja virkkuukoukku

Kuva Pinterestistä

Käsitöiden tekemisestä on tullut katu-uskottavaa. Käsityö on taideteos. Käsityö on oiva somiste. Käsityö ja rock sopivat yhteen. Käsityöt on rock. Näin se on nähtävä, kun Suomen suurimmat rockfestivaalitkin ottavat ohjelmassaan huomioon käsityöt, ja niillä somistamisen ja yhdessä tekemisen.

Tulevana viikonloppuna Turussa vietettävässä Ruisrockissa osa festivaalialueen puista koristellaan neulegraffiteilla. Tempaus on toukokuussa Turku Design Weekillä toteutetun Knit'n'Tag -tapahtuman satoa. Tuolloin halukkaat saivat osallistua neulegraffitin tekoon, hyödyntää jämälankakasansa, saada opastusta ammattilaisilta ja mikä parasta; piristää yhdessä käsillä tehden kaupunkikuvaa.

Ruisrockia seuraavana viikonloppuna rockkansa siirtyy Joensuuhun, Ilosaarirockiin. Joensuulaiset ovat ottaneet rohkeamman askelen kohti käsillä tekemistä ja lyöneet hynttyy yhteen Pohjois-Karjalan Marttojen kanssa. Yhteistyön tuloksena Ilosaarirockissa toteutetaan yhteisötaideteos virkkaamalla. Kuka tahansa saa osallistua toimittamalla oman tilkkunsa Joensuun Popmuusikoille, joka ripustaa tilkut somisteiksi festarialueelle rakennettaviin torneihin, jotka toimivat majakoina ja kohtaamispaikkoina festivaaliyleisön keskuudessa. Myöhemmin tilkut toimitetaan alueen vanhainkotien asukkaiden torkkupeitoiksi. Lisätietoja projektista löytyy Ilosaarirockin sivuilta.

Tilkkumatkaajat kannattavat kaikkea toimintaa, joka tuo käsityöt arkeen ja antaa arvoa niiden käytettävyydelle, esteettiselle puolelle ja harrastukselle itselleen. Tulevalla viikolla lähtee paketti Joensuun suuntaan. Ratkesipa samalla, kuinka voin osan 82 isoäidin neliöstäni käyttää.