Rautalangasta väännetty

Osallistuttiin viikonloppuna MadeBy Helsingin järjestämään Pieni rautalankakori -pajaan. Siellä väännettiin rautalangasta munakuppi. Tai tuikkukuppi, miten sen nyt ottaa.

Mulle homman perusteet olivat tuttuja, mutta en nyt käy väittämään, että munakuppi olisi muotoutunut ilman pientä kertausta. Joka tapauksessa korin tekeminen rautalangasta ei ole mitenkään mahdottoman vaikeaa, kupponen syntyi vajaassa parissa tunnissa ja seuraavan osaa tehdä kotona itsenäisesti kunhan käy rautakaupan kautta.

Metallinlangan työstäminen on valtavan mukavaa vaikkakin vaatii sorminäppäryyttä ja voimaa. Spatiaalisesta hahmotuskyvystä on myös iloa. Heidi ei kokenut tätä omaksi jutukseen, mutta mulla on noin kilometri paksumpaa runkolankaa vaatehuoneen nurkassa ja ihan riittävästi myös ohuempaa materiaalia munakuppikokoelman kasvattamiseen. Suunnittelin jo istuttavani tuohon munankuorenpuolikkaaseen pääsiäisruohon tai vesikrassia, aikun söpöö. Ja seuraavaksi väännän naulakon! Joten stay tuned for rautalangan jatko-osa.

Kurssin veti Valona Designin Elina Mäntylä. Valonan mallistoista löytyy kaikkea kynttilä siivistä mahtaviin kattokruunuihin ja kouvuvanerisiin himmeleihin.

Ompelukonekammo ja kuinka siitä selvittiin

Pelkään ompelukoneita. Jopa sitä ihanaa, omaa, jonka sain pyynnöstäni syntymäpäivälahjaksi melkein vuosi sitten. Sitä samaista, joka on edelleen paketissa, mutta niin rakas, että otin sen mukaan putkiremonttievakkoretkellekin.

On typerää omistaa mitään, mitä ei käytä. Meillä ei kotona ole loputtomia vuoria leipäkoneita ja käyttämättömiä vohvelirautoja. Mutta minulla on se ompelukone. Kone, jonka omistamisesta olen tavattoman ylpeä, vaikken sitä uskalla käyttää. Kone, jota varten olen ostanut useita kirjoja, hankkinut ja saanut lankoja ja saksia, hamstrannut kangastilkkuja, joilla harjoitella. Mutta tuossa se on paketissa. Nimittäin pelottaa avata paketti ja nostaa kone pöydälle. Siinä on puolainta, on poljinta, on pakkia, on siksakkia, on tikin leveyden säätävää painiketta. Kaikenlaista.
Päätin ottaa itseäni niskasta kiinni. Ei voi pyytää lahjaa ja jättää sitä käyttämättä. Ei voi vain haluta oppia ompelemaan, on opeteltava ompelemaan.

Niinpä pyysin apua.

Opin aikanaan (vain pari vuotta sitten) neulomaan ja virkkaamaan Veeran avustuksella.  Learn from the masters, ajattelin minä ja tälläkin kertaa käännyin ystävän puoleen. Kuperkeikkakodin Pau on paras tietämäni (eli maailman paras) viirinauhojen tekijä. Niinpä alkeiskurssini ompelukoneen saloihin suoritettiin Kuperkeikkakodissa eräänä helmikuisena tiistai-iltana.

Mitä opin?
1. Kankaan leikkaaminen on vaikeaa. Viirinauhakolmioni olivat kaikki eri kokoisia, vaikka ne samasta mallista teinkin.
2. Saumuri pelastaa eriparisuudet.

3. En ole ikinäkoskaan käyttänyt saumuria aiemmin. Se on pelottava vehje, mutta haluan sellaisen heti itselleni.

4. Saumuria tarvitaan!

5. Saumuri on kuningatar.

6. Saumurissa on leikkuri, eli sen terää pitää varoa (varoin!).

7. Saumurissa on tosi monta lankaa. En koskaanikinä halua vaihtaa saumurin lankoja. En siis hanki saumuria.

8. Langan pujottaminen ompeluoneeseen on kuin pyörälläajo. Kun sen on kerran (joskus peruskoulussa) oppinut, sen osaa pakkotilanteessa jokainen (eli minäkin).

9. Hitaasti ompeleminen tekee rumempaa jälkeä kuin räikkösvauhdilla hurruttelu (täysin epäloogista, sanon minä).

10. Suoraan ompeleminen on vaikeaa, jos jännittää.

11. Ompeleminen on hauskaa, jos muistaa hengittää.

Saanko esitellä; ensimmäinen ompelukonetyöni peruskoulun jälkeen kännykkäkameroituna: VIIRINAUHA!

Arvonnan voittajat, uujee!

Sadannen postauksemme kunniaksi järjestimme arvonnan, jonka voittaja saa tiskirätin itse valitsemissaan väreissä ja ihania Lilly's Eco Clean -puhdistusaineita. Osallistumisaikana Facebook-sivulla tuli 200 tykkääjää täyteen, joten päätimme arpoa kaksi palkintosettiä.

Perinteinen pipoäänestys on nyt pidetty ja onnelliset voittaja ovat Mirkka R ja Siili!

Mirkka R toivoo rättiinsi pinkkiä, valkoista, pinkkiä ja ehkä vielä vähän lisää pinkkiä. Siilin väritoiveet ovat pinkki, valkoinen ja valkoinen. Aikamoinen sattuma, meitä ainakin naurattaa.

Onnea vielä voittajille, me alamme neulomispuuhiin!

Virkatut sukat

Intouduin lokakuussa Novitan sukkalehdestä ja uhosin tekeväni jouluksi viidet sukat. Arvatkaa teinkö? Kolme päivää ennen joulua havahduin todellisuuteen, että minulla oli yhdestä sukasta 70% tehtynä. Perus. Jotenkin (lue: nukkumalla hyvinhyvin vähän) onnistuin kuitenkin muutamassa päivässä tekemään äidille ja isälle sukat pukinkonttiin. Isä sai perinteiset mustat, neulotut villasukat, mutta äidin sukat virkkasin.

Virkatut sukat näyttävät mielestäni jotenkin pöljiltä. Pinta on hauskaa, mutta neulotun sukan joustavuus ja muoto puuttuuvat ja virkattu sukka on jotenkin, noh, kömpelö pötkäle. Suosittelen virkattua sukkaa vaihtelunhaluiselle sukkamaanikolle kokeiluun, mutta ihan minun lempisukkaa ei tällä metodilla syntynyt. Tosin opin näitä sukkia koukutessani paljon virkkauksesta ja rakenteiden ja pintojen muodostamisesta virkaten, joten hukkaan ei kokeilu mennyt. Ja äiti sai pakettinsa!

Lankana minulla oli jostain joskus haalittu vaaleanpunainen noin Novitan Nallen paksuinen lanka ja koukkuna 3,5. Varren joustinneule on neulottu samanpaksuisilla sukkapuikoilla.

Novitan nettisivuilta ei löydy (?) kuin varrettoman virkatun sukan ohje, mutta Sukkalehdestä tämä ohje on siis poimittu. (Tuo varreton versio poikkeaa kaikin tavoin tekemistäni sukista; paitsi että sukissani on varsi, ne aloitettiin varresta neulomalla, ei kärjestä virkkaamalla kuten tuossa edellä linkatussa ohjeessa.) Sukkalehti on niin mahtava, että suosittelen sen hankkimista, olipa sitä sitten ensikertalainen tai kokeneempi sukantekijä. Lehdessä on esitelty hyvä joukko kantapää- ja kärkiohjeita sekä inspiraatiota niin kuvio- kuin kirjoneulesukkiin.

Tähkätossut

Tossuprojekti etenee! Kolmantena parina puikoilta valmistui tähkäkuvioidut tossut.
Välttelen usein tekniikkaa, jossa on paljon langankiertoja ja kavennuksia ja lisäyksiä eli töitä, joiden lopputuloksena olisi "reikiä", siis kaunis, elävä pinta. Taustalla on niinkin käytännönläheinen ongelma, kuin että minua hirvittää monimutkaisten virheiden purkaminen. Tai työn pilaaminen virheellä, joka ei ole purettavissa. Tai koko työn purkaminen, kun on tehnyt virheen, jonka kanssa ei voi elää. Nykyisin en pelkää enää oikeiden ja nurjien silmukoiden karkaamista puikolta, vaan suhtaudun silmukanpakoihin vain osana neulontaa, mutta näille hybrideille en yksinkertaisesti osaa tehdä mitään. Tämän huomasin tehdessäni itselleni muhkean villahuivin patenttineuleella. Jätin virheet suosiolla työhön enkä edes miettinyt, miten olisin voinut ne korjata. Miten? Voiko patenttia purkaa? Onko tämä sellainen tekemällä oppii ja harjoitus tekee mestarin -tyyppinen tilanne?

Tämä tossuprojekti on jo näin alkutekijöissään osoittautunut todella hyödylliseksi oppimisen kannalta. Uusia juttuja sopivan kokoisessa paketissa. Tossut valmistuu muutamassa tunnissa ja tyhmempikin kokeilu on suhteellisen nopeasti takanapäin.

Näitä tähkäpäitä oli kiva neuloa, mutta ihan edukseen tämä tossun muoto ja lanka eivät itse kuviolle ole. Kannattaa siis siinäkin mielessä käydä kurkkimassa Kotolivingin alkuperäinen tilkkuohje, jossa kuvio tulee kauniimmin esiin. Sukanvarret taidan tehdä tällä tekniikalla pikapuoliin, tykkäsin.

Lankana jälleen Novitan Isoveli, puikot vitoset (teen koko tossun sukkapuikoilla) ja silmukoita aluksi 36. Tähkäkuvio toistuu 7 kertaa tossuissa. Reikäneulos on niin joustavaa, että tossu on jälleen reippaan kokoinen, eli juurikin sisätossuksi toimiva.

Ja hei, muistakaa osallistua arvontaan!

Hyvää Runebergin päivää!

Tämä helmikuun alku on mun lempi herkkuaika vuodesta! Runebergin tortut ja laskiaispullat ovat molemmat suursuosikkejani, sellaisessa mittakaavassa, että jos olisi pakko valita vain yksi leivonnainen, jota loppuelämän söisi, se olisi jompikumpi.

Tänä vuonna päätin uskaltautua tekemään erän Runebergin torttuja itse. Tästä(kin) leivonnaisesta mulla on mielikuva hankalana tapauksena; miten siitä saa kostean, miten siitä saa kauniin? Kuiva Runeberg on yksi maailman ankeimmista asioista. No; kosteuttamalla ja kauneuskin on katsojan silmässä. Me tehtiin siippani kuusi-vuotiaan kummipojan kanssa mielestäni maailman täydellisimmät minirunebergit:

Ohje on yhdistelmä netistä löytyneitä ohjeita, joita sovelsimme tykötarpeiden mukaan. Ideanahan Fredrika Runebergillä on legendan mukaan ollut aikanaan käyttää nyhjää tyhjästä -menetelmää, ja yhdistelemällä jauhopussin jämät, korput ja keksien rippeet on syntynyt Runebergin tortut.

Heidin ja Kosmon minirunebergit:

Taikina:
Ensin: yhteen 1,5 desiä mantelirouhetta + 0,5 desiä mantelijauhoa + 2 desiä korppujauhoja + 2 desiä vehnäjauhoja + parin desin verran itsemörssättyä hapankorppu-keksi-murua (noin 3 hapankorppua ja viisi piparia, riippuen pipareiden paksuudesta) + 1 tl leivinjauhetta
Sitten: 2 desiä sokeria ja 200 grammaa voita vaahdoksi. Vaahdon joukkoon 2 kananmunaa, yksi kerrallaan ja sekaisin päättäväisesti. (Lisäsin seoksen joukkoon myös rommiesanssia, kun sellaista kaapista löytyi. Tuoksu oli huumaava.)
Lisää sokeri-voi-muna -seokseen kuiva-aine-seos ja sekoita.
Taikina on valmis.


Me jaoimme taikinan noin pariinkymmeneen muffinssivuokaan. Alunperin suunnitelmassa oli kaataa taikina pellille ja leikata siitä mokkapalahengessä paloja, mutta nuori leipojatoverini päätyi tähän vaihtoehtoon. Uunissa pienet tortut olivat 200-asteessa noin 10 minuuttia.


Kosteutus:
Kun tortut tulivat uunista ulos, valelin ne lämpiminä rommiesanssisella vedellä kahteen kertaan. Pari teelusikallista vettä per torttu.

Koristelu:
Nuorempi kokki jakoi kunkin tortun keskelle sopivaksi katsomansa määrän vadelmahilloa. Sokerikuorrute syntyi muutamasta ruokalusikallisesta vettä ja epämääräisestä, kokeilupohjaisesta määrästä tomusokeria. Pursottaminen oli hauskaa!




Yhtään ei ollut hankalaa ja tuo taikinan kuivien osien kerääminen, murskaaminen ja sekoittaminen oli täydellinen tehtävä nuorelle leipurille eli suosittelen (yllätykseksi itselleni) tätä leivonnaista itse tehtäväksi (ei ollut yhtään kuivaa!) ja vieläpä lasten kanssa leivottavaksi!




-Heidi

P.S. Tiesittekö, että alunperin Runebergin torttuhillo oli omena, ei vadelma! Pitää testata tämä kombo joskus. Miksei niitä ole missään tarjolla?

P.P.S. Veeralle kiitos kuvista.
P.P.P.S. Joko suunnittelit oman tiskirättisi ja osallistuit Tilkkujen 100-postausta arvontaan?

Sadas postaus ja arvonta!

Tämä on sadas postauksemme ja se on kuulkaa arvonnan arvoista! Onnettaren suosikki voittaa meidän tekemän puuvillaisen siivousrätin toivomissaan väreissä ja oheen Lilly's Eco Cleanin astianpesuaineen ja yleispesuaineen.

Osallistu kommentoimalla tätä postausta ja kertomalla ne neljä väriä, jotka haluat mahdollisessa voittorätissäsi ilmenevän. Kasvata myös arpojesi määrää: kommentilla saa yhden arvan, liittymällä (tai jo olemalla) sivun lukijaksi saa toisen arvan ja kolmannen tienaa jakamalla arvontapostauksen Facebookista. Osoitehan sinne on www.facebook.fi/tilkkuja.

Arvonta suoritetaan tiistaina 11. helmikuuta perinteisellä pipoäänestyksellä.

Lilly's Eco Clean on tilkkulaisten markkinointitoimiston MAUn asiakas.

Kierrätysaskartelua ja -ideoita Näprässä

Pääsin reilu viikko sitten työn puolesta tutustumaan Kierrätyskeskuksen toimintaan in action eli kierrokselle Espoon Nihtisillan Kiekkärin tiloihin. Yksi toteutunut unelma! Sai kurkkia ovien taakse, nähdä miten tavara liikkuu ja oleskelee kierrätystavaratalon takahuoneissa, miten polkupyöriä huolletaan, miten valtavat pinot kirjoja odottavat ostajiaan, miten ammattilainen arvioi taide- ja lasiesineitä, miten urheiluväline-expertti hinnoittelee oman osastonsa tuotteet, hylkää huonot ja pistää käyttökelpoiset kiertoon myymälän puolelle. Niin kiehtovaa! Kiinnostavaa oli huomata ja ymmärtää, kuinka Kierrätyskeskuksessa on oma "osastonsa", joka miettii, kuinka hyödytöntä materiaalia voitaisiin vielä käyttää kertaalleen uusiksi; risoja lampunvarjostimia riivitään pienemmiksi partikkeleiksi askartelua varten ja vaatteista kerätään nappeja ja solkia, käypiä osia, joille saa vielä uuden käyttötarkoituksen keksittyä.

Kierrätyskeskuksen toiminnassa käytettyä tavaraa hyödynnetään perin pohjin, jopa perinpohjaisemmin, mitä olin ajatellut. Tavaroita paitsi myydään ja annetaan eteenpäin (ilmaisosastot ovat oleellinen osa keskusten toimintaa) myös kunnostetaan ja hyödynnetään monipuolisesti. Osa korjataan käyttökuntoiseksi, tutuimpana esimerkkinä varmaan polkupyörät, jotka ovat yksi kysytyimmistä tuotteista Kiekkäreiden valikoimassa.

Itse käyn aina katsomassa lähikierrätyskeskukseni Kyläsaaren myymälän ja Plan B -tuotteiden valikoiman. Plan B -tuoteperheeseen kuuluu tuunattuja koruja, laukkuja, vaatteita sekä sisustustuotteita ja huonekaluja. Itse olen ostanut ja ihastellut etenkin retrohenkisiä hameita ja ostanut muun muassa neulatyynyjä, keittiöpyyhkeitä ja patakintaita. Kohtuuhintaista kierrätettyä kotimaista käsityötä. Täydellistä.

Nihtisillan kierroksen kiinnostavinta antia kuitenkin oli päästä testaamaan Kädentaitopalvelu Näprän toimintaa käytännössä! Näprän tavoitteena on "kannustaa kaikkia askartelusta ja käsitöistä kiinnostuneita käyttämään ekologisia materiaaleja ja tarvikkeita." Näprän toimintaan kuuluu kierrätetyn kädentaitomateriaalin myyminen, materiaalin eteenpäin jakelu sekä luovien kierrätysmateriaalipajojen järjestäminen. Kevään aikana Nihtsillan tiloissa järjestetään muun muassa Romusta koruksi -paja ja Farkun uusi elämä -paja. 

Minä sain mahdollisuuden osallistua Kirjan uusi elämä -pajaan. Työpajatilaan oli tuotu pinottain kauniskantisia, Kierrätyskeskuksen ilmaisosastolta (vinkvink) noudettuja kirjoja ja me osallistujat saimme valita muutamasta ideasta, miten kirjamme haluaisimme käyttää. Osassa ohjeista hyödynnettiin kansia, osassa sivuja, apua askarteluun sai Näprän henkilökunnalta. Itse päädyin tekemään MAUlle ovikoristeen kirjakansista:

Materiaaliksi valitsin Alice Lyttkensinkirjan "Taivaan mannaa" -kirjan kannet. Päälle liimasin muutaman samansävyisen kukan ja dymotin Veeran ja minun yrityken nimen. Kiinnitysnaruksi valitsin kultaisen narunpätkän, jonka virkkasin ketjusilmukoilla ja Salomonin solmuilla. Yksinkertainen, mutta minusta kiva. Ja mikä tärekintä, riittävän helppo kaltaiselleni askartelupelkääjälle. Kyllä musta vielä askartelija tulee, ugh!

- Heidi