Pääsiäismaailma munakennossa

Askartele pieni pääsiäismaailma munakennoon istutuksineen ja tipuineen. Helppo askarteluprojekti ilahduttaa koko pääsiäisen ja sen voi säilyttää tulevienkin pääsiäisten koristeeksi.

Pääsiäismaailman tekeminen sujui kolmevuotiaalta jo varsin mallikkaasti.
Paria kuukautta vajaa kaksivuotias onnistui paremmin purkamisessa kuin kasaamisessa, mutta oli hommasta innostunut ja onnistui kylvämään siemenet.
Aikuiselta meinas lähteä lapasesta, suunnitelmissa oli mm. paristokäyttöisiä led-valoja. Aikuinen kuitenkin malttoi mielensä ja muisti, että aikuisen liika innokkuus lasten askarteluprojekteissa on satavarma ilontappaja.

Sinisiin muovimuniin ilmestyy silloin tällöin joku pieni yllätys lapsia ilahduttamaan.

Tarvitset:

• munakennon
• värikästä paperia tai tapettia
• pätkän puuvillalankaa
• kanamunankuoria
• multaa
• siemeniä
• pääsiäiskoristeita
• paksun parsinneulan
• liimaa (erikeeper)

Huomioitavaa:

Kennon kansi pysyy auki kun sen kiinnittää pohjaan narulla, vie naru kennon läpi parsinneulalla.

Sijoita istutukset etureunaan, jotta pääsiäismaailma pysyy pystyssä. Voit istuttaa siemenet suoraan kennoon, mutta silloin se ei säily tuleville polville.

Idea pääsiäismaailmaan löytyi Kodin kuvalehden Ruususuu ja Huvikumpu -blogista.

Eteinen ennen ja jälkeen - vinkkejä kodin järjestämiseen

Masinoin keväällä ammattijärjestäjien, Huili-lehden ja Lilly's Eco Clean -siivousainesarjan kanssa Kevätsiivouksen, jossa 11 testitaloutta saivat ammattijärjestäjien apua kodin sekamelskan hallintaan sekä ekologiset puhdistusaineet siivoukseen ja yleiseen ilmapiirin kohotukseen. Osallistuin tietenkin itsekin, lähtihän idea kokonaan omista tarpeista. Kevät on ollutta ja mennyttä, mutta työ jatkuu edelleen. Tuloksia tulee pikkuhiljaa ja mikä parasta, ne näyttävät olevan tällä kertaa pysyviä.

Luonani vieraili ammattijärjestäjä Tavararemontista ja opin valtavasti myös muilta mukana olleilta järjestäjiltä. Tavararemontin vierailu nurkissani oli varsin silmiä avaavaa. Olin omassa päässäni luokitellut itseni vain saamattomaksi ja lisäksi järkeillyt, että kunhan vain saisin vaatehuoneen järjestykseen, niin loputkin hoituisi. Ammattijärjestäjä katseli vaatehuonettani ja kuunteli minua ja selityksiäni. Parin minuutin jälkeen hän kumosi omat teoriani ja totesi rimani lopputuloksen suhteen olevan aivan liian korkealla, ainakin alkutilanteeseen nähden. Tajuttuani ja sisäistettyäni tämän, oli raivaamisen aloittaminen jo huomattavasti helpompaa. Kunhan saisin vain kaiken suht järjestykseen, on minulla sitten vaikka loppuelämä aikaa järjestää paitoja värin mukaan. Siisteissä hyllyissä voisin vaihtaa järjestystä siis vaikka joka päivä!

Toinen erityisen tärkeä oppi oli ymmärtää, että en vain siivoa kotiamme, vaan olen tekemässä kokonaista elämänmuutosta, jonka on tarkoitus kantaa pitkään. Aiemmat järjestely-yritykseni ovat kaatuneen liian suureen kerralliseen työmäärään ja lopputuloksen ylläpitämisen vaikeuteen, en ole mikään järjestyksen ihminen, olen tosi hyvä saamaan pienen sekamelskan aikaiseksi hyvin lyhyessä ajassa ja hyvin vähin tavaroin. Nyt kun ymmärrän, että muutos lähtee enempi minusta kuin niistä tavaroista, oli ne sitten paikoillaan tai ei, niin voin edetä kaikessa rauhassa levollisin mielin, kun tiedän mihin tähtään ja mitä tulee tehdä, jotta myös pysyn tavoitteessani.

Olen jakanut kodin pieniin palasiin. Tai oikeammin otan kokonaisuudesta käsittelyyn pienen palan kerrallaan miettimättä niinkään etukäteen näiden palasten järjestystä tai laajuutta.

Aloitin ruokapöydästä, se on meillä aika iso ja aina täynnä tavaraa, joka vyöryy toiselta laidalta syöden kaiken tilan ja uhaten joka ruokailua. Tai oli. Raivasin pöydän: Hankkiuduin eroon kaikesta epämääräisestä, mm. pinoiksi kertyneet monen kuukauden lukemattomat lehdet vein surutta kierrätykseen järkeillen, että jos en niitä neljässä kuukaudessa ole lukenut niin en tule lukemaankaan. Päinvastoin alati kasvavat pinot kasvattivat ahdistusta lehdiltä puuttuvasta ajasta. Pikkusälän vein mahdollisimman tarkasti paikoilleen, vähintään siihen huoneeseen, jossa niiden oletettavasti kuuluisi olla. Tyhjän ja ihanan tilavan pöydän äärellä päätin, että siihen ei kasaannu enää mitään. Päätös on pitänyt. Samaisella kerralla en siivonnut siis mitään muuta, loput kämpästä sai edelleen räjähtää rauhassa, pöydän pidin siistinä.

Kun alkoi tuntua, että pöydän hallinta on rutiinia ja rutiini levinnyt muihinkin perheenjäseniin, valitsin seuraavan kohteen. Siirryin keittiön tasoihin ja kahdesta tasosta vielä siihen vaikeampaan eli hellan ja tiskipöydän puolelle. Kaapit tällä puolella olivat jo järjestyksessä, joten keskityin pintoihin. Tyhjensin tason kaikenlaisesta roinasta, siirsin pesuaineista vähemmän käytetyt siivouskaappiin, järjestin tyhjille pulloille pienen tilan kaapista, nostelin ruoka-aineet oliiviöljyä, pippurimyllyä ja suolaa lukuunottamatta kuiva-ainekaappiin, etsin kaapeista kauniin tarjottimen ja kulhon, asettelin niihin edellämainitut suolat ja muut sekä sipulit ja tomaatit. Kuurasin hellan soodalla ja pesuaineella ja päätin taas kiiltävän ja tyhjän tason äärellä, että iltaisin ei ole asiaa nukkumaan ennen kuin näky on tämä sama. Ja tässä on pysytty. Kummasti tämä tavoite kannustaa laittaman tavarat paikoilleen ja tiskikoneeseen myös muina vuorokaudenaikoina kuin iltaisin. Tässä on pysytty nyt hieman yli kuukauden verran, viikonloppuna järjestin kuiva-ainekaapin ja eilen toisen tasoista. Tässä esimerkkiä hitaasta etenemisestä. Seuraavaan kohteeseen kannattaa siirtyä vasta kun edellisen järjestyksessä pitäminen tuntuu osalta itseä. Tasojen välissä olen järjestänyt toisen vessoista, raivannut makuuhuoneeseen lisää tilaa sekä järkkäillyt monta pienenpää kohdetta kirjahyllystä kylppärin kaappiin. Ja järjestänyt sen eteisen, josta tämäkin postaus oikeastaan kertoo.

Eteinen ennen

Eteisen entinen kenkäpino on varmasti ihan normaali näky aika monessa kodissa, sisään pääsee kiipeämällä yli. Naulakkoa ei tarvita, kun kaikki ulkovaatteet takeista kurahousuihin voi kasata sisällä säilytettävien vaunujen päälle, joiden tukittua koko alue, ei sinne naulakolle oikeastaan pääsisikään. Ainoana miinuksena kun vaunujen kanssa haluaa lähteä ulos, on koko pino nakattava lattialle. Kätevä on myös hyllynpäällinen, jolle voi tunkea oikeastaan kaiken, jonka haluaa käsistään laskea, kaikki matkalla jonnekin muualle olevat esineet, maksamattomat laskut, maksetut laskut, avaimet, bussiliput, aurinkolasit, keskeneräiset neuletyöt, ja toki myös roskat, jotka on saatava nopeasti pois käsistä.

Eteinen jälkeen

Järjestämisen jaoin kolmeen osaan. Ensin järjestin naulakon, vein vaunut talon yhteiseen vaunuvarastoon ja järjestin virkkaamani korit naulakkoon. Seuraavaksi kokosin kenkäkaapin ja siirsin kesäkengät sinne ja talvikengät (ja muuten vaatteetkin) kannoin vintille. Lopuksi kävin hyllyn kimppuun. Näiden kolmen kohteen kohdalla järjestyksen ylläpito tapahtuu kokonaisuutena ja tehtävääkin on vielä. Kaappien ja kirjahyllyjen sisältöä voin kuitenkin hioa sitten pikkuhiljaa kun koko koti on pala palalta järjestyksessä ja säilytysratkaisut ja -paikat kaikelle mietittynä.

Eteisen kolmen kohteen järjestämiseen meni aikaa ehkä kaksi tuntia, joista suurimman osan nielaisi kenkäkaapin kasaaminen. Kaapin, josta mies totesi elämänlaatunsa parantuneen moninkertaisesti.

Muutos on huomattava, jokainen kotiintulo aivan erilainen. Haastankin kaikki pohtimaan omaa eteistään, vituttaako vähän jo kynnyksellä? Kokemuksen syvällä äänellä kerrottakoon, että sisääntulon aiheuttama ahdistus kantaa myös muihin tiloihin ja kotona vietettyihin hetkiin.

Jos tekstistäni saa kuvan hulluista himohamstraajista ja maailmanlopun sottapytyistä, niin ei ihan pidä paikkansa. Me olemme ihan tavallinen perhe, samanlainen kuin vähintään tuhannet muutkin. Meillä on vain paljon tavaraa ja huonoja säilytysratkaisuja ja mielenkiinnon kohteet muualla kuin nurkkien puunaamisessa. Raivauksen ja siivoamisen tarkoituksena on vähentää turhaa tavaraa ja samalla miettiä kuluttamista myös tulevaisuudessa, tehdä ekologisempia ja järkevämpiä valintoja ja ostaa kestävämpää. Kaikkea ei tarvitse hankkia vaikka olisi kuinka ihanaa ja kaunista, eikä kaikkea määreet täyttävää tarvitse omistaa kaapeissa, joista kukaan ei niitä edes koskaan näe. Toinen tärkeä tavoite on saada itselle (meille kaikille neljälle, kohta viidelle) lisää aikaa kun takaraivossa ei koko ajan jyskytä, että noikin pitäisi lukea, tuokin pino purkaa ja erilaisille 'näitä voi vielä joskus ehkä tarvita' -kokoelmille löytää järkevä sijoituspaikka. Tässä projektin mittaan olen oppinut itsestäni myös, että pidänkin siivoamisesta, se on vain aiemmin ottanut rankasti päähän, kun sitä varten on tarvinnut aina suorittaa joku raivausprojekti. Nyt loppuraskautta kohden heräävän pesänrakennusvietin piikkiin voi toki laittaa tästä osan, kuten joka päiväisen vessojen pesun..

Nyt keskityn keittiön toisen tason ja eteisen siisteyden ja järjestyksen ylläpitämiseen, en osaa vielä sanoa mihin ja koska siirryn seuraavaksi, aika näyttää. Ehkä palaan raportoimaan kun kaikki on vihdoin valmista ja uusi elämä muutoksen myötä elettävänä.

Siksak-raitahuivi

Vähän yli vuotta, satakolme raitaa ja 216 pääteltyä lankaa myöhemmin se on valmis! Kesähuivi nimittäin. Ja säiden puolesta se valmistuikin hyytävään tarpeeseen.

Ja kun seuraavan kerran keksin tehdä huivin, jossa käytetään yli kahta väriä ja väri vaihtuu neljän kerroksen välein, niin voiko joku ystävällisesti muistuttaa mua tästä päättelyprojektista? Ellei niitä lankoja sitten pidä vedellä nurjalle puolelle, pääsee aika tavalla helpommalla kun ei tartte niin pikkutarkasti nyhertää.

Tykkään tosi paljon tehdä raitaa koska siinä ei pääse työn edetessä kyllästymään ja tuntuu ihan kuin se valmistuisi nopeammin. Lisäksi lopputulos on (erityisesti tässä huivissa) varsin viehättävä. Tätä oli muutenkin todella kiva neuloa, ohje on Suuri käsityö -lehdestä jostain keväältä 2013 jos en nyt ihan väärin muista ja nimetty missonihuiviksi siinä. Ja missoniraidassahan on ilman muuta idea, että usein vaihtuu väri.

Huivi on ollut nyt käytössä muutaman päivän eikä se ole juuri venynyt pituuttakaan toisin kuin hieman pelkäsin. Kamera ja tietokone eivät suostu yhteistyöhön keskenään, joten mennään näillä jo viikonloppuna Instagramissa julkaistuilla kuvilla. Huivista löytyy linkin takaa hyviä kuvia huhtikuulta kun ekan kerran manailin tällä blogissa päättelyurakkaani.

Trikookuteesta virkatut korit

Koti järjestyksen -projektin oleellinen osa on kehitellä säilytysratkaisuja. Sen lisäksi, että tavaramäärästä karsitaan ja annetaan/myydään huomattava määrä esineistöä enemmän tarvitseville, pitää kaikelle jäljelle jäävälle löytää oikea paikka.

Tällä hetkellä meidän eteisessä vallitsee aika lailla maailmanlopun kaaos. Silleen masentavaa, kun se on se ensimmäinen tila, jonka jokainen sisääntulija heti rekisteröi. Eipä sillä, että meno niin huomattavasti muuttuisi peremmälle mentäessä. :D

Olen yrittänyt suurimman osan kevättä siivota ja järjestellä, mutta tulokset eivät ole olleet pysyviä. Nyt tilanne on muuttumassa pikkuhiljaa ja siinäpä se onkin avain tällaisen kävelevän kaaoksen (niin mielelläni syyttäisin muita, mutta mun ne pinot vaan ovat) kodinjärjestämiseen. Pitää todella edetä vain pala kerrallaan ja omaksua ikään kuin elämänmuutos ja vieläpä asenteella, että tässä mennään nyt loppuelämäksi. Tämän elämänohjeen ja huomattavan riman laskemisen ansiosta muutos alkaa nyt tapahtua. Meillä on ollut jo useamman viikon täysin siisti ja pinoista (olen äärimmäisen hyvä pinoamaan kaikenlaista) vapaa ruokapöytä, hyvässä järjestyksessä pysynyt vaatehuone, kiiltävä vessa ja roinaton, tiskitön ja ennen kaikkea putipuhdas keittiön taso. Oi olen niin ylpeä itsestäni, olkaa tekin (ylpeitä minusta)!

Niin siihen eteiseen ja niihin koreihin. Eteisemme on pieni ja ahdas ja säilytystilaton. Ahtautta korostavat eteisessä säilytettävät rattaat, jotka estävät helpon liikkumisen ainoalle kaapille sekä naulakolle. Kengille ei ole minkäänlaista säilytystilaa ja hattuhyllyllä on muuri ties mitä, lisää tavaraa sinne ei just sovi. Talvella hanskat, pipot ja huivit asuivat isossa säilytyslaatikossa, mutta se on kesäisille asusteille vahvasti ylimitoitettu, joten se sai siirtyä sisältöineen pakkasia odottamaan vintille. Tällä hetkellä kesähatut ja vastaavat asuvat aika tavalla samassa läjässä kenkien kanssa. Tosi viehättävää.. Mutta tähänpä tulee nyt muutos! Nimittäin jokaisen perheenjäsenen ikioma kori, jossa kaikenlaiset välttämättömät asusteet vastedes säilytetään. Enää pitää vain raivata hattuhylly, jotta koritkin löytävät paikoilleen.

Korien virkkaaminen oli erittäin mukavaa puuhaa. Valmista tuli nopeasti ja homma kävi hyvästä käsitreenistä. Ensimmäinen kori aiheutti vakavaluokkaisen hiertymän vasemmassa etusormessa, mutta kyllä se siitä korien lisääntyessä parkkiintui. Tykkään ylipäätään trikookuteen virkkaamisesta, juurikin koska valmista tulee ihan silmissä. Koreja on nyt valmiina neljä, viidennen tulee valmistua ennen lokakuuta ja perheenlisäystä, sillä vauvoilla niitä pipoja ja tumppuja ja muita lämmikkeitä vasta onkin. Kunhan vauvalle sitten aikanaan keksitään joku nimi, niin tilaan Beloved by Brunoulta vielä nimikyltit näihin.

Ehkä seuraavaksi julkaisen ennen ja jälkeen -kuvat eteisestä.

Raparperihommia osa 1: Curd ja muffinssit

Iloitsen kesäisin raparperistä enemmän kuin uusista perunoista. Intoilen ja suunnittelen, googlaan ja vaiheilen erilaisten raparperireseptien äärellä tuntikausia. Mitä sitä tekisi? Raparperi on siitä kiitollinen suosikkivihannes (juu, vihannes), että sen kilohinta ei päätä huimaa; melko usein sitä saa ihan ilmaiseksikin ystäviltä, jos ei omaa omaa raparperimaata. Minä omaan. Tai siis taloyhtiömme omaa ja HerraBeen sukutila omaa. Raparperiä siis piisaa kaikkiin herkkuhaaveisiin enemmän kuin tarpeeksi.

Raparperileivonta antoi odottaa itseään tänä vuonna pitkälle kesäkuuhun asti, kunnes viime viikonloppuna väänsin niistä superhyvät muffinsit. Resepti valikoitui mitä mökin kaapista löytyy -periaatteella. Varsin onnistuneesti, sanoisin. Taisin nimittän löytää uuden suosikin muffaripohjaksi. Hetkellisesti iski epätoivo, kun ainut maitotuote mökillä oli kermaviili, mutta sopiva resepti löytyi:

Raparperimuffinssit

5 dl	vehnäjauhoja
2 tl	leivinjauhetta
2,5 dl	sokeria
1 rkl	kanelisokeria -> nämä yhteen.
3	munaa
1 dl	öljyä
2 dl	kermaviiliä
3 dl	raparperia pieninä kuutioin - nämä yhteen Kuivat ja kosteat aineet sekaisin ja massa muffinssivuokiin. Uuni 200 asteeseen ja uunista riippuen paistoa 10-20 minuuttia.

Resepti on peräisin Kotilieden raparperiherkuista.

Muffinssit olivat hyviä. Mutta tein jotain vieläkin parempaa. Nimittäin elämäni ensimmäisen curdin, raparpericurdin. Senkin sisältöön vaikutti jääkaapin sisältö. Luovasti yhdistelin netissä olevia rhubarb curd -reseptejä yhteen ja lopputulos oli, noh, lähes täydellinen:

Heidin raparperi curd:

3 dl raparperia paloina
tilkka vettä
1 dl sokeria
3 munaa
n. 6 rkl voita

Keitä raparperit vähäisessä vedessä. Eli vettä kattilan pohjalla vain sen verran, että raparperi ei kärvähä kiinni. Vihanneksesta irtoaa nestettä itsessään. Kun raparperi on soseutunut, nosta pois liedeltä, (soseuta halutessasi vielä hienommaksi sauvasekottimella), lisää sokeri ja vatkaa munat joukkoon. Laita kattila takaisin liedelle ja sekoita tasaisesti ja kuumenna seos kiehumispisteeseen. Lisää lopuksi voi ja sekoita tasaiseksi. Jäähdytä, malta yön yli ja lusikoi!

Tuolla ohjeella tuli purkillinen curdia. Liian vähän. Seos säilyy viileässä pari viikkoa hyvänä, mikä ei ole ollenkaan liian lyhyt aika, koska herkku tulee nautittua hetkessä. Lusikalla purkista. Tai sivistyneemmin aamiaisjugurtin kanssa. Tai paahtoleivän päällä. Tai leivonnassa, esim. Pavlovassa tämä olisi huikea maku.

Seuraavalla kerralla laitan vähän vähemmän sokeria. Mutta näin sokkokokkina (en siis tosiaan oikein tiennyt, mitä olin edes tekemässä) tuote oli todella onnistunut.

Raparperireseptejä on hihassa vielä muutama, palataan niihin. Arkistoista löytyy viime kesältä törkeän hyvä, inkiväärinen raparpericrumbleresepti *klik*, jota aion tehdä tästä ikuisuuteen.

Aikuisten värityskirja

Värittäminen on valtavan rentouttavaa. Ihanaa aivot narikkaan -puuhaa, mutta halutessaan samalla voi pohdiskella vaikka mitä. Moni ongelma on ratkennut värityskirjan äärellä. Värittää voi periaatteessa millä vaan, vaikka lyijykynällä, sillähän saa aikaiseksi vaikka mikälaisen harmaan kirjon. Minulla on teini-iästä saakka mukana kulkeneet megavärikynät, 80 kappaletta ihania värejä ja vielä päälle 36 kynän setti jos tuntuu, että tässä ei piisaa sävyt.

Pahimpaan väritysnälkään toimii toki melkein mikä tahansa lasten värityskirja, mutta aikuisille on olemassa ihan omansa. Niissä on yleensä enemmän yksityiskohtia kuin lasten vastaavissa ja aihepiirit saattavat olla laajempia kuin muumit, prinsessat, autot ja eläimet. Oman värityskirjani ole hankkinut Tigerista. Siinä on 40 sivua lähinnä mandala-tyyppisiä ympyröitä sekä muutamia koko sivun täyttäviä toistuvaisluonteisia geometrisiä kuvioita. Jaksaisin vain värittää vaikka kokonaisen päivän!

Paperitötteröt ja hauskaa vappua!

Lapsen päiväkodissa vietettiin tänään vappuriehaa, aamulla lapsia viihdytti ilmapallotaikuri ja iltapäivällä diskoiltiin pihamaalla. Olin vastuussa popcorneista. Paukautin maissit noin 80 lapselle reteesti hellalla, ihan siksi, että hellapopparit ovat huomattavasti terveellisempiä ja halvempia kuin sellaiset mikroon laitettavat ja valmistuvat oikeastaan nopeammin. Jos popcorneihin ei laittaisi sitä suolaa ollenkaan tai vain ihan hitusesti, niin nehän olisivat suorastaan terveysruokaa.

Popcornit piti jostain myös tarjoilla, joten käänsin paperista tötteröitä. Sadan tötterön tekemiseen meni noin tunti alkuvaikeuksineen, joihin lukeutu washiteipin ja leivinpaperin huono yhteensopivuus. Päädyin lopulta ihan perus aaneloseen, jotka revin kahtia. Repiminen on leikkaamista näppärämpää, varsinkin jos mielii tasakokoisia paloja ja samalla tulee minimoitua viiltohaavojen vaarat kun revittäessa leikkausjälki on pehmeä. Teipinä näissä tosiaan vappuisen värikäs washi, mutta nämähän pysyvät kasassa millä tahansa teipillä. Näitä oli niin kiva ja helppo tehdä, että olen jo ehtinyt ideoida bileet jos toisetkin, joissa tullaan tarjoilemaan naposteltavaa tötteröstä.

Suolaiset lettukestit: nokkos- ja porkkanalettuja

Olemme siippani kanssa innostuneet käyttämään villiyrttejä ruoanlaitossa. Hortailuharrastus omalla kohdallani on suhteellisen alkutekijöissään, mutta kummasti on suhde muuttunut parissa vuodessa nokkosiin ja voikukkiin, kun ne näkeekin herkkuina eikä pihan piinana. Lisäksi osaan turvallisesti kerätä (eli pistää poskeenikin) ketunleipiä ja koivunsilmuja. Eli kovin pitkällä ei tässä pihapiirin hyödyntämisessä ruokapöydässä olla, mutta into on kova!

Aloitimme maalaiskauden pääsiäisenä, jolloin käytimme ketunleipiä kesärullien täytteenä ja koristeena, ja HerraBee kiehautti herkullista nokkoskeittoa. Tänään päätin kantaa oman korteni rikkaruohojen tuhoamiseen paitsi kitkemällä kasvimaan, myös poimimalla pihan nokkosista ainekset lettutaikinaan. Taikinaa vaan tuli ajatuksissa tehdyksi niin paljon, että lopulta jaoin sen kahteen osaan ja lounaalla olikin melkoiset lettukestit: nokkos- JA porkkanalettuja.

Suolaisten lettujen hyvä taikinapohja:
5 dl kauramaitoa (maitoa kuin maitoa, itse käytin kauraa, joka on ruoanlaitossa lempparini)
3 dl jauhoja (tällä kertaa vehnäjauhoja)
-> nämä yhteen ja puoleksi tunniksi turpoamaan huoneenlämmössä
-> puolen tunnin kuluttua joukkoon
3 kananmunaa
pari tl suolaa
1,5 rkl rypsiöljyä

Tämän setin jaoin siis kahtia ja lisäsin munien, suolan ja öljyn lisäämisen yhteydessä:
Porkkanalettuihin: 2 keskisuurta porkkanaa raastettuna + valkopippuria
Nokkoslettuihin: noin 7dl höyrytettyä nokkosta (höyrytys: vesi kiehuvaksi ja huuhdellut nokkoset siivilässä kattilan päälle, kruunuksi kansi ja höyrytystä 5 minuuttia). Höyrytetyt nokkoset saksitaan pieneksi silpuksi (huom! kannattaa napsia muutama höyrytyksestä hyvin säilynyt yksilö sivuun ja koristella ainakin osa letuista kokonaisilla nokkosilla).

Paistamiseen tarvitaan voita. Paistoin porkkanaletut ensin, sillä luin jostain, että nokkonen on herkkä kuumuudelle ja nokkosletut pitäisi paistaa suhteellisen miedolla lämmöllä. Noh, en osaa paistaa lettuja miedolla lämmöllä ja eka pannullinen menee aina pieleen, joten minimoin riskit ja porkkanalätyt valmistuivat tällä kertaa ensin. 

Hyviä tuli, kaikki meni, vaikka ajatuksena oli, että tästä määrästä riittäisi lounas huomisellekin.



Itse sain nokkosen kauneimmin näkymään letussa lisäämällä sen paistamista odottavalle puolelle paistinpannulla. Selkosuomeksi: levitin taikinan pannulle, annoin sen hetken kiinteytyä, lisäsin nokkosenlehden raa'alle puolelle ja käänsin varovasti sopivaan aikaan paistumaan. Aika söpö, tykkään minä!

Päättelyhommia

Viime kesäksi aiottu puuvillainen siksakraitainen kesäkaulaliina otti aika tasan vuosi sitten, juurikin näinä huhtikuun viimeisinä päivänä, hyvää spurttia, kun jouduin sairaalapetiin pariksi viikoksi. Palasin siltä reissulta mukanani pienoinen keskosvauva eikä huivi nyt ihan kesäksi valmistunut. Mutta kesä tulee joka vuosi! 

Vaikka ulkona onkin jo aika ajoin kovin kesäiset kelin niin kesähän alkaa oikeasti vasta yli kuukauden päästä. Minulla on siis vielä hyvin aikaa saada pääteltyä kaikki nuo miljaardi ja satatuhatta lankaa.

Päättelijänä olen nopea ja suuripiirteinen, mutta tällaisen huivin tapauksessa pitää olla huolellinen ja pikkutarkka, jotta saa lopputuloksesta mahdollisimman huomaamattoman. Tänään kokoontuu neulontakerho, otan mukaani vain huivin ja neulan ja olen ahkera.

Siemenhelmistä korteiksi

Lapseni rakastaa askarrella nimenomaan kortteja ja sehän sopii mitä mainioimmin, sillä joka perjantai on postikorttiperjantai ja kortteja lähtee matkaan viikottaisen teeman mukaan. Nyt pääsiäisviikolla teemana on lapset, tosin perjantaina ei paljoa kusti laatikoita tyhjennellyt, joten kortit lapsiystäville pääsevät matkaan vasta tiistaina.

Omistan järjettömän määrän lasihelmiä joka värissä ja koossa, siis ihan laittoman paljon suorastaan. Tarpeeksi monta Pikku Kakkosen Neppajymykerhoa ja erittäin runsasta erikeepperin lutrausta nähtyäni, vakuutuin, että kyllä liimalla lasihelmetkin paperissa pysyy! Ja pysyyhän ne, en tosin mene takuuseen, että helmet ovat vielä postin käsittelyn jälkeen korteissa kiinni, ehkä lähetän kuplapusseissa.

Korttien tekeminen oli valtavan yksikertaista ja toimii monilla materiaaleilla, ajatuksena mulla oli nimenomaan käyttää kaikenlaista vähän ylimäärääräistä näihin.

Tarvitaan:

korttipohjaksi sopivaa kartonkia

värikkäitä papereita

pieniä lasihelmiä (siemenhelmiä)

piparkakkumuotteja

liimaa (Eri Keeperiä ja liimapuikko)

Leikkaa kartongista kortti, piirrä piparkakkumuottia apuna käyttäen paperille (tai suoraan korttiin) iloinen hahmo, leikkaa hahmo paperista ja liimaa kartongille. Piirrä hahmon ääriviivat runsaalla erikeepperillä ja lado helmiä päälle. Painele helmiä hieman liimaan ja anna kuivua hetki. Kumoa ylimääräiset helmet pois. Kortin pitää antaa vielä kuivua mielellään yön yli.

Kuten kuvista näkyy, onnistuu liiman levittäminen toki myös vapaalla kädellä. Sellaisen jälkiviisaan vinkin antaisin, että kortit kannattaa kirjoittaa valmiiksi ennen helmien liimaamista.