tiistai 18. helmikuuta 2014

Rautalangasta väännetty

Osallistuttiin viikonloppuna MadeBy Helsingin järjestämään Pieni rautalankakori -pajaan. Siellä väännettiin rautalangasta munakuppi. Tai tuikkukuppi, miten sen nyt ottaa.
Mulle homman perusteet olivat tuttuja, mutta en nyt käy väittämään, että munakuppi olisi muotoutunut ilman pientä kertausta. Joka tapauksessa korin tekeminen rautalangasta ei ole mitenkään mahdottoman vaikeaa, kupponen syntyi vajaassa parissa tunnissa ja seuraavan osaa tehdä kotona itsenäisesti kunhan käy rautakaupan kautta.
Metallinlangan työstäminen on valtavan mukavaa vaikkakin vaatii sorminäppäryyttä ja voimaa. Spatiaalisesta hahmotuskyvystä on myös iloa. Heidi ei kokenut tätä omaksi jutukseen, mutta mulla on noin kilometri paksumpaa runkolankaa vaatehuoneen nurkassa ja ihan riittävästi myös ohuempaa materiaalia munakuppikokoelman kasvattamiseen. Suunnittelin jo istuttavani tuohon munankuorenpuolikkaaseen pääsiäisruohon tai vesikrassia, aikun söpöö. Ja seuraavaksi väännän naulakon! Joten stay tuned for rautalangan jatko-osa.





Kurssin veti Valona Designin Elina Mäntylä. Valonan mallistoista löytyy kaikkea kynttilä siivistä mahtaviin kattokruunuihin ja kouvuvanerisiin himmeleihin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti