sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Joulukalenterin 1. luukku: Joulukortti

Jos ei muutoin lähettele postikortteja, niin jouluna nyt vähintäänkin niin kannattaa tehdä! Itse askarreltu joulukortti lämmittää vastaanottajan mieltä ehkä vieläkin enemmän kuin valmiiksi painettu.
Tilkkujen joulukalenterin ensimmäinen luukku esittelee Veera postikorttitaidetta parin vuoden takaa, palataan tämän vuotisiin sitten kun ne on saatu postiin.
Joulutervehdykset pitäisi muuten olla postissa perjantaina 13.12. Silloin ne voi vielä lähettää normaalia kirjemaksua halvemmalla hinnalla.
Kortit ehtii siis hyvin vielä askarrella, myöskin nämä pienistä paperirullista koostetut kuuset.



Myönnettäköön, että näissä oli aika tavalla hommaa. Idea kortteihin löytyi Pinterestistä, olisko ollut jopa ensimmäinen pinnaukseni ikinä. Valmistusmetodi on hyvin yksikertainen: irrota vanhasta kirjasta sivuja ja leikkaa niistä marginaalit pois, eli liuskoihin jää pelkkä teksti. Leikkaa sivu kolmeen osaan poikittain. Rullaa sivunpalat numeron 5 sukkapuikon ympärille. Sulje rulla sivellintä apuna käyttäen vedellä ohennetulla erikeepperillä.
Anna rullien kuivua. Leikkaa niistä sopivia pätkiä terävillä saksilla. Kokoa pätkistä kuusi. Sivele liimaa paperirulliin ja kiinnitä pahville. Rulliin jääviä sanoja voi asetella vitsikkäiksi kokonaisuuksiksi.

3 kommenttia:

  1. Haluaisin niin kovasti olla ihminen, joka askartelee joulukortteja. Mutta mä en edes saa postiin sellaisia ostettuja kortteja. Huoh. Tää on kyllä ihana idea!

    VastaaPoista
  2. Onpa kivan näköinen kortti, joskin vähän liian suuritöinen mulle. Suosin kortteja, joita jaksaa tehdä sen 20 alusta loppuun yhden illan (tai oikeastaan parin tunnin) aikana. Siksi esim. leimasimet rules ;).

    Ja vähänkö olen kateellinen tuosta Nisse-tontusta. Ensi vuonna meillekin muuttaa sellainen, ihan varmasti.

    VastaaPoista
  3. Ihailen piperryskykyäsi, huh. Tai oikeastaan ihailen aivan kaikkea ja kaikkia, jotka saavat kartongista ja liimasta jotain kaunista aikaan.

    VastaaPoista