Kaksi noloa paljastusta: En ole askartelija. Jos saat minulta kauniin, itsetehdyn kortin, se on puolisoni tekemä, joka on kädentaidollisesti hyvin lahjakas ja omaa paremmat hermot näpertämisen kanssa kuin minä. Päättäväisesti aloitan, lopputuloksena itku ja lopulta mies liimaa helmet ja muut roippeet paikalleen, että päästään lähtemään.
Seuraava paljastus: En pidä pastellisävyistä. Olen murrettujen sävyjen tyttö, syysihminen tässäkin mielessä.
En osaa käyttää ompelukonetta vielä(kään), mutta maalisutia kyllä. Suurimmat tee-se-itse-haaveeni ovat: 1) restauroida vanha perintöarkkuni 2) kutoa matto mattopuilla 3) virkata isoäidinneliöpeitto, (lähinnä hermostuttaa se palasten yhteen virkkaaminen, ei neliöiden teko). Lisäksi on paljon pieniä haaveita; alkeiden hallitseminen kirjontaan, huovuttamiseen, pitsintekoon. Aikaa haluaisin saada myös mosaiikkitöiden testaamiseen ja syystä tai toisesta uskon, että olisin luonnonlahjakkuus dreijaushommissa. Haaveilen myös pienestä verstaasta, jossa voisi hioa ja maalata vanhoille huonekaluille uutta ilmettä - ja sahata ja porata, pöllyttää puruja. Uskon, että se olisi suurin lahja, jonka omalle luovuudelleni voisin antaa; tilan.
En ole sisustaja. Minulle tärkeintä kodissa on, että siellä on väriä, elämää, ääntä, omia tavaroita, jotka on valittu jollakin syvemmällä perusteella kuin Tikkurilan värikartta. Kotini on tyylien ja kuosien räjähdys; se näyttää asujiensa kodilta. Koirani esimerkiksi ra-kas-taa punaista plyysikankaista jättiläistyynyä, jossa on pieniä aurinkoja, tähtiä ja kuita. Eläin sai sen tärkeältä ihmiseltä ja vaikke se millään muotoa ole harmoninen muiden kuosien tai olohuoneen värimaailman kanssa, se on ja pysyy olohuoneessa. Minulle puolestaan on tärkeää, että kirjat ovat esillä, ja ei, hyllyä ei ole eikä tulla väärikoodaamaan. Mieheni hienot valokuvat on myös oltava esillä, ja niitäkin laitetaan esille enemmin fiiliksen kuin värien mukaan.
Omistan betonimyllyn.
Ai mihin tämä liittyy? Siihen, että luin syksyn
pakko lukea/saada/omistaa tee se itse -kirjan, Riikka Kantinkosken ja
Susanne Venton "OK - Omin käsin" (WSOY, 2013)
ja jäin miettimään omaa suhdettani käsillä tekemiseen ja sisutamiseen. En nimittäin lämmennyt teokselle yhtä
paljon kuin moni muu. Kuvat ovat kauniita, sillälailla graafisella, timanttimuotoisella ja
pastellisella tavalla. Ohjeet ovat yksinkertaisia; maalamalla
pöllin tai puun palan pastellisävyllä, muuttuu puu jakkaraksi tai
dominopalikaksi. Erilaiset materiaalit tulevat kirjan sivuilla tutuksi;
on posliinikalvoja ja akryylimaaleja.
"OK - Omin käsin" on kahden suositun bloggarin yhteistyön tulos. En itse ole seurannut näitä blogeja erityisen tiiviisti, mutta tunnen toki ne nimeltä: Susanna Venton
Varpusen ja Riikka Kantinkosken
Weekday Carnivalin. Mietin, miksi kirjasta niin paljon pidetään, kun mielestäni se ei anna kovinkaan paljon uutta? Oletettavasti jokainen blogeja seurannut himosisustaja tuntee sisustusteipit tai osaa tuunata vanerin palasta taidetta sutimalla siihen maalia tai tehdä kaulakorun putkenpätkistä. Vai? Äitini valoi betonista kynttilänjalkoja jo 30 vuotta sitten - ja tuunasi pyyhkeiden reunat itsevirkkaamallaan pitsillä. Tässä ei siis ollut edes minulle, maailman ankeimmalle sisustaja-itsetekijälle uutuuden arvoa. Kauneutta toki. Ja ihana että tehdään tällaisia teemakirjoja, joissa sävyt ja graafiset muodot seuraavat työstä toiseen ja kirjan ulkoasuun asti.
Toisaalta, samat resepti-ideat ne leivontakirjoissakin pyörivät vuodesta toiseen. Ja toinen kirja on toistaan
omemman tuntuinen, sama homma sisustus-askartelu-neulonta-jne. kirjojen kanssa. Siinä joko on
sitä jotain just mulle - tai sitten ei.
"OK - omin käsin" oli harmoninen, visuaalisesti todella harkittu kokonaisuus, joka jätti minut kylmäksi. Siksi halusin aluksi kertoa omaa itsetekemisen filosofiaani ja tapaani. "OK" ei vain ollut minulle, rönsyilevälle ja tummasävyiselle. Muita mielipiteitä on koottu
kirjan Facebook-sivulle, kannattaa vilkaista toinenkin mielipide.