Näytetään tekstit, joissa on tunniste makeat herkut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste makeat herkut. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Raparperihommia osa 1: Curd ja muffinssit

Iloitsen kesäisin raparperistä enemmän kuin uusista perunoista. Intoilen ja suunnittelen, googlaan ja vaiheilen erilaisten raparperireseptien äärellä tuntikausia. Mitä sitä tekisi? Raparperi on siitä kiitollinen suosikkivihannes (juu, vihannes), että sen kilohinta ei päätä huimaa; melko usein sitä saa ihan ilmaiseksikin ystäviltä, jos ei omaa omaa raparperimaata. Minä omaan. Tai siis taloyhtiömme omaa ja HerraBeen sukutila omaa. Raparperiä siis piisaa kaikkiin herkkuhaaveisiin enemmän kuin tarpeeksi.

Raparperileivonta antoi odottaa itseään tänä vuonna pitkälle kesäkuuhun asti, kunnes viime viikonloppuna väänsin niistä superhyvät muffinsit. Resepti valikoitui mitä mökin kaapista löytyy -periaatteella. Varsin onnistuneesti, sanoisin. Taisin nimittän löytää uuden suosikin muffaripohjaksi. Hetkellisesti iski epätoivo, kun ainut maitotuote mökillä oli kermaviili, mutta sopiva resepti löytyi:

Raparperimuffinssit
5 dlvehnäjauhoja
2 tlleivinjauhetta
2,5 dlsokeria
1 rklkanelisokeria
-> nämä yhteen.
3munaa
1 dlöljyä
2 dlkermaviiliä
3 dlraparperia pieninä kuutioin
- nämä yhteen

Kuivat ja kosteat aineet sekaisin ja massa muffinssivuokiin. Uuni 200 asteeseen ja uunista riippuen paistoa 10-20 minuuttia.
Resepti on peräisin Kotilieden raparperiherkuista.


Muffinssit olivat hyviä. Mutta tein jotain vieläkin parempaa. Nimittäin elämäni ensimmäisen curdin, raparpericurdin. Senkin sisältöön vaikutti jääkaapin sisältö. Luovasti yhdistelin netissä olevia rhubarb curd -reseptejä yhteen ja lopputulos oli, noh, lähes täydellinen:

Heidin raparperi curd:

3 dl raparperia paloina
tilkka vettä
1 dl sokeria
3 munaa
n. 6 rkl voita

Keitä raparperit vähäisessä vedessä. Eli vettä kattilan pohjalla vain sen verran, että raparperi ei kärvähä kiinni. Vihanneksesta irtoaa nestettä itsessään. Kun raparperi on soseutunut, nosta pois liedeltä, (soseuta halutessasi vielä hienommaksi sauvasekottimella), lisää sokeri ja vatkaa munat joukkoon. Laita kattila takaisin liedelle ja sekoita tasaisesti ja kuumenna seos kiehumispisteeseen. Lisää lopuksi voi ja sekoita tasaiseksi. Jäähdytä, malta yön yli ja lusikoi!

Tuolla ohjeella tuli purkillinen curdia. Liian vähän. Seos säilyy viileässä pari viikkoa hyvänä, mikä ei ole ollenkaan liian lyhyt aika, koska herkku tulee nautittua hetkessä. Lusikalla purkista. Tai sivistyneemmin aamiaisjugurtin kanssa. Tai paahtoleivän päällä. Tai leivonnassa, esim. Pavlovassa tämä olisi huikea maku.

Seuraavalla kerralla laitan vähän vähemmän sokeria. Mutta näin sokkokokkina (en siis tosiaan oikein tiennyt, mitä olin edes tekemässä) tuote oli todella onnistunut.

Raparperireseptejä on hihassa vielä muutama, palataan niihin. Arkistoista löytyy viime kesältä törkeän hyvä, inkiväärinen raparpericrumbleresepti *klik*, jota aion tehdä tästä ikuisuuteen.

keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Hyvää Runebergin päivää!

Tämä helmikuun alku on mun lempi herkkuaika vuodesta! Runebergin tortut ja laskiaispullat ovat molemmat suursuosikkejani, sellaisessa mittakaavassa, että jos olisi pakko valita vain yksi leivonnainen, jota loppuelämän söisi, se olisi jompikumpi.

Tänä vuonna päätin uskaltautua tekemään erän Runebergin torttuja itse. Tästä(kin) leivonnaisesta mulla on mielikuva hankalana tapauksena; miten siitä saa kostean, miten siitä saa kauniin? Kuiva Runeberg on yksi maailman ankeimmista asioista. No; kosteuttamalla ja kauneuskin on katsojan silmässä. Me tehtiin siippani kuusi-vuotiaan kummipojan kanssa mielestäni maailman täydellisimmät minirunebergit:



Ohje on yhdistelmä netistä löytyneitä ohjeita, joita sovelsimme tykötarpeiden mukaan. Ideanahan Fredrika Runebergillä on legendan mukaan ollut aikanaan käyttää nyhjää tyhjästä -menetelmää, ja yhdistelemällä jauhopussin jämät, korput ja keksien rippeet on syntynyt Runebergin tortut.

Heidin ja Kosmon minirunebergit:

Taikina:

Ensin: yhteen 1,5 desiä mantelirouhetta + 0,5 desiä mantelijauhoa + 2 desiä korppujauhoja + 2 desiä vehnäjauhoja + parin desin verran itsemörssättyä hapankorppu-keksi-murua (noin 3 hapankorppua ja viisi piparia, riippuen pipareiden paksuudesta) + 1 tl leivinjauhetta
Sitten: 2 desiä sokeria ja 200 grammaa voita vaahdoksi. Vaahdon joukkoon 2 kananmunaa, yksi kerrallaan ja sekaisin päättäväisesti. (Lisäsin seoksen joukkoon myös rommiesanssia, kun sellaista kaapista löytyi. Tuoksu oli huumaava.)
Lisää sokeri-voi-muna -seokseen kuiva-aine-seos ja sekoita.
Taikina on valmis.


Me jaoimme taikinan noin pariinkymmeneen muffinssivuokaan. Alunperin suunnitelmassa oli kaataa taikina pellille ja leikata siitä mokkapalahengessä paloja, mutta nuori leipojatoverini päätyi tähän vaihtoehtoon. Uunissa pienet tortut olivat 200-asteessa noin 10 minuuttia.


Kosteutus:
Kun tortut tulivat uunista ulos, valelin ne lämpiminä rommiesanssisella vedellä kahteen kertaan. Pari teelusikallista vettä per torttu.

Koristelu:
Nuorempi kokki jakoi kunkin tortun keskelle sopivaksi katsomansa määrän vadelmahilloa. Sokerikuorrute syntyi muutamasta ruokalusikallisesta vettä ja epämääräisestä, kokeilupohjaisesta määrästä tomusokeria. Pursottaminen oli hauskaa!




Yhtään ei ollut hankalaa ja tuo taikinan kuivien osien kerääminen, murskaaminen ja sekoittaminen oli täydellinen tehtävä nuorelle leipurille eli suosittelen (yllätykseksi itselleni) tätä leivonnaista itse tehtäväksi (ei ollut yhtään kuivaa!) ja vieläpä lasten kanssa leivottavaksi!




-Heidi

P.S. Tiesittekö, että alunperin Runebergin torttuhillo oli omena, ei vadelma! Pitää testata tämä kombo joskus. Miksei niitä ole missään tarjolla?

P.P.S. Veeralle kiitos kuvista.
P.P.P.S. Joko suunnittelit oman tiskirättisi ja osallistuit Tilkkujen 100-postausta arvontaan?


maanantai 23. joulukuuta 2013

Joulukalenterin 23. luukku: Mutakakku

Joku voi ihmetellä, miten mutakakku liittyy jouluun. Minäpä kerron: mutakakku sopii juhlaan kuin juhlaan. Se on verrattain helppotekoinen ja riittävän muunneltavissa. Tämän mutakakun maustaa jouluun sopivaksi inkivääri ja raastettu appelsiininkuori, seuraavalla kerralla voisi testata taikinaan vaikkapa kaardemummaa.



Tämän kakkupohjan reseptin mittasuhteet tarkistin Kinuskikissalta, jonka marenkikuorrutteisiin mutakakkuun pääsee tutustumaan tästä linkistä (kliks). Lisäsin kuiviin aineisiin noin teelusikallisen jauhettua inkivääriä ja yhden appelsiinin kuoren raastettuna.

Kakku nostetaan meillä joulupöytään viimeistään aattoiltana. Viimeistään siksi, että en malttaisi odottaa - ja toisaalta, miksei herkuttelua voisi aloittaa jo tänään? Tarjoan mutakakun turkkilaisen jugurtin ja vadelmien kanssa.


Kuvien värimaailma ja asettelu johtuu kuvausajankohdasta, joka on 2:40. Eli pientä joulukiirettä ilmassa... Mitenkä siellä, joko on valmista?

perjantai 20. joulukuuta 2013

Joulukalenterin 20. luukku: 3 x hillo

Hilloamiseen liittyy ajatus kuumasta keittiöstä, sormia polttavista purkeista, kiehuvista kansista, joka paikkaan leviävästä sokerista. Ja lopputuloksena purkkikaupalla samanmakuista hilloa, jota ei tee mieli maistella hillonkeiton jälkeen aikoihin, kun ihohuokoset tuntuvat täyttyneen sokeroiduista mansikoista ja puutarhamarjoista. Turhaan!

Keitimme joulupöytään kolme erilaista hilloa, kolmeen eri makuun. Aikaa meni tunti ja purkkeja tuli maltillisesti. Veera askarteli kauniit purkit uutukaisilla leimasimillaan Tiimarin valmiisiin etiketteihin. Kaunis ja maistuva jouluvieminen tai oman joulupöydän helmi syntyi stressittä. Tilkkujen jouluhillot 2013: päärynä-inkivääri, vadelma-limoncello ja sitruunainen appelsiini.






Käytimme hillo- ja marmeladisokeria, jota pistettiin sokeripaketin ohjeen mukaisesti. Keittoaika noin 15 minuuttia. Piltti- ja oliivipurkit kävivät uunissa ja purkitus hoitui vikkelästi, kun hilloja ei ollut litroittain. Yhteensä saimme aikaan kymmenkunta pilttipurkillista maistuvia hilloja.

Päärynä-inkiväärihilloon upposi 5 päärynää ja 5 sentin pätkä inkivääriä ohuina, tikkumaisina suikaleina, kattilan pohjalle muutama ruokalusikallinen vettä. Päärynät keitettiin isoina paloina ja muussattiin kypsinä muussinuijalla, jonka jälkeen keittoa jatkettiin vielä hetki. Inkivääri antaa makeaan hilloon todella hyvän piristeen. Tämä yhdistelmä sopii täydellisesti keksien ja tuhtien juustojen kaveriksi.

Vadelma-limoncellohilloon meni pussillinen pakastevadelmia ja vajaa desi limocelloa. Lopputuloksena sokerihiiren unelma. Lettujen ja vanlijajäätelön ehdoton kyytipoika.

Sitruunaiseen appelsiinihilloon pujahti 5 appelsiinia ja puolikas sitruuna. Hedelmistä puristettiin mehut ja lihat kattilaan, lisäksi yhden appelsiinin kuori suikaleina.
Tämä oli mahdollisesti paras appelsiinimarmelaadi/-hillo, jota kuunaan olemme maistaneet. Ruisleivän kanssa ehdoton.

perjantai 6. joulukuuta 2013

Joulukalenterin 6. luukku: englantilainen hedelmäkakku




Ei ehkä kaikkein ortodoksisin itsenäisyyspäivän postaus, mutta sitäkin herkullisempi! En tiedä ovatko juuri paljon naukkailevat englantilaiset keksineet laittaa kuivakakkuun pikkasen potkullista kostuketta, mutta ainakin se on mitä mainion keksintö! Tokikin käytetyn juoman mausta, tässä tapauksessa tummasta rommista tulee aika paljon pitää, sillä se todella maistuu tässä jumalaisen hyvässä, kosteassa ja mehevässä kakussa. Ei siis se alkoholitietenkään vaan just se herkullinen rommin aromi.
Hedelmäkakku tulee tehdä päiviä ennen tarjoilua, se säilyy jääkaapissa tiiviisti pakattuna erinomaisen hyvin. Tiivis pakkaaminen pitää kosteuden sisäpuolella ja jääkaapin aromimaailman ulkopuolella.
Me käytimme kakkuun rusinoita, aprikooseja ja taateleita, mutta näyttävyyttä saisi lisää käyttämällä punaisia kirsikoita. Pähkinätkään eivät varmaan pahastuisi tähän kakkuun pääsystä.
Reseptin lainasimme Maku.fi-sivustolta.

250 g kuivattuja hedelmiä maun mukaan
1 dl tummaa rommia
250 g pehmeää voita
2,5 dl sokeria
6 kananmunaa
4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Pilko hedelmät rusinankokoisiksi kappaleiksi saksilla ja laita ne rommiin likoamaan noin tunniksi. Valuta ja säästä neste.
Vaahdota voi ja sokeri, lisää vaahtoon kananmunat yksi kerrallaan voimakkaasti vatkaten. Kääntele taikinaan hedelmistä valunut rommi.
Sekoita keskenään jauho ja leivinjauhe, sekoita taikinaan käännellen. Lisää lopuksi hedelmät ja sekoita hyvin.
Kaada taikina pitkulaiseen tai pyöreään (kuiva)kakkuvuokaan ja paista 180-asteisen uunin alatasolla reipas tunti.

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Joulukalenterin 4. luukku: Biscotti - pähkinäkeksit




Biscotti eli kahteen kertaan paistetut italialaiset korput. Kotimaassansa näitä dipataan vin santoon, makeaan viiniin. Näin joulun alla täällä kotosuomessa nämä keksikorput käyvät erinomaisesti glögin kylkeen, dipaten tai kuivaltaan. Pieneen pussiin tai lasiseen tölkkiin pakattuna nämä ovat ihana lahjavieminen.


Keksit ovat siinäkin mielessä eriomainen leivonnainen, että niihin voi maun mukaan upottaa erilaisia pähkinöitä, kuivattuja hedelmiä, suklaata.. Me leivoimme joukkoon puolukkajauhetta, mutta jätettiin se nyt ohjeesta pois kuin ei vaikuttanut makuun millään tavalla eikä jauhetta edes erottanut loppuleivonnaisessa. Ohje mukailee Maku.fi:n tätä ohjetta.

4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1,5 dl sokeria
50 g pehmeää voita
2 kananmunaa
100 g pecanpähkinöitä

Sekoita vehnäjauhot, leivinjauhe ja sokeri huolellisesti keskenään. Nypi jauhoseokseen pehmeä voi. Sekoita kananmunat taikinaan käsin.
Sekoita taikinaan lopuksi karkeasti rouhitut pecanpähkinät.
Muotoile taikinasta kaksi patonginmuotoista pötkylää ja paista niitä 175-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia. Ota pötkylät uunista, laske uunin lämpö 150 asteeseen. Leikkaa pötkylöistä terävällä veitsellä noin sentin paksuisia keksejä. Asettele keksit pellille kyljelleen ja kuivata korpuiksi noin puoli tuntia.


Hän joka ensimmäisenä kommenteissa keksii näiden ja suolakeksien yhteyden, voittaa palkinnon!

tiistai 3. joulukuuta 2013

Joulukalenterin 3. luukku: Maustekakku

Maustekakku on leivontaklassikko. Traumoihin saakka. Päätimme metsästää oikeasti herkullisen, takuumehevän, mutta kuitenkin klassisen jouluisen maustekakun reseptin. Sellainen löytyi Kinuskikissalta. Omastamme tuli ulkoisesti vaatimattomampi kuin Kinuskikissan mieletön marsipaanipäällysteinen upeus, mutta voimme todeta: unohtakaa muut maustekakkureseptit, tämä on ykkönen! Meidän versiomme sai lisämakua inkivääristä ja siitä tuli maukas, mausteinen ja happaman makea.


Maustekakku

150 g margariinia (tai 1 ½ dl öljyä)
3 ½ dl vehnäjauhoja
1 tl soodaa
2 tl pomeranssinkuorta
2 tl kanelia
1 tl neilikkaa
1 tl kardemummaa
(halutessa 1 tl inkivääriä)
2 munaa
2 dl sokeria
2 dl hapankermaa

Sulata margariini ja nosta se jäähtymään.
Sekoita kuivat aineet keskenään.
Vatkaa munat ja sokeri kevyeksi vaahdoksi. Sekoita joukkoon jäähtynyt margariini (tai öljy) ja kermaviili. Lisää sitten jauhoseos muutamassa erässä ja sekoita tasaiseksi. Kaada voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan (tilavuus n. 1 ½ l).
Kypsennä 175 asteessa uunin keskitasolla 40-50 min. Kumoa ja anna jäähtyä.

Alkuperäinen ohje ja neuvot huikeaan marsipaanikoristeluun löytyy tämän linkin takaa (klik).

PS. Kuvissa olevat hienot joulukoristeet ovat jälleen yksi Veeran äidin taidonnäyte. Pitää varmaan lisätä oma tagi näille hienouksille?

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Sukkamania ja pannukakkukokeilu

"Kun elämä potkii päähän, tee pannukakku." Mainio ohjenuora Katja Kallion "Sooloilua"-kirjasta ja/tai -elokuvasta. Ajatus toimii kaikessa leipomisessa; kun siihen keskittyy, huolet unohtuu - tai saa ainakin suuhun ja sieluun makeaa. Sama homma käsitöissä; ne vaativat keskittymistä ja pian syntyy jotain konkreettista, parhaimmillaan käytännöllistä ja kaunista. Olenkin pyhittänyt tämän päivän ulkoilulle ja taikina- ja koukkuterapialle flunssan nitistämisen kunniaksi.

Tein pannarin kaapista löytyneistä aineista: 2 kananmunaa rikki ja joukkoon 8 dl kauramaitoa. Kuivat aineet eli 1 dl kaurahiutaleita, 4 dl vehnäjauhoja, 1 tl suolaa, 1 rkl sokeria joukkoon osissa ja lopuksi 75 grammaa sulatettua oivariinia. Lorautin taikinan joukkoon myös vähän vaniljauutetta. Ohje on yhdistelmä googlaamalla löytyneistä ohjeista.

175 asteessa, reilussa puolessa tunnissa (huom. meillä on hiiidas uuni) uunissa muotoutui pannukakku. Siis lättänä. Mutta varsin toimiva, omalaatuituinen, vähän ahvenanmaalaista muistuttava, vaikka munaa oli vähän eikä riisiä lainkaan. Tykkäsin, tekisin toistekin. Päälle mummon karviaishilloa ja näön vuoksi tomusokeria. Hullumpiakin sunnuntaiherkkuja keksin, ah.





Toinen homma, josta innostuin oli Novitan Sukkalehti. Lehti tarttui minun (ja kolmen hyttitoverini) mukaan viikon takaiselta Novitan ja Burdan emännöimältä käsityöristeilyltä. Lehdessä on 34 toinen toistaan hienompaa sukkaohjetta. Eritasoiset neulojat on otettu huomioon ja jokainen löytää varmasti itselleen sopivan sukkaohjeen. Kantapäävaihtoehtoja lehdessä on kahdeksan, kärkimalleja kuusi. Lehden sivuilta löytyy yksityiskohtaisen tuntuiset ohjeet sukanteon eri vaiheista (olen kova kritisoimaan ohjeita, mutta jos tiedän, mitä olen tekemässä tulen sokeaksi ohjeiden lukemiselle), eli aviisi on oiva kumppani aloittelevallekin sukantekijälle.

Olen itse neulonut viime aikoina Käsityön pikkujättiläisen ohjeilla Onnenapila-säärystimiä, jotka ovat ensimmäinen kirjoneuletyöni. Olen pahassa koukussa värien valitsemiseen ja langan kuljettamiseen. Ei se olekaan yhtään vaikeaa!

Sukkalehdestä ja säärystimistä innostuneena taltutin orastavan joululahjastressin ja päätin tehdä läheisilleni pukinkonttiin sukat. Toki muistissa on vielä se aika, kun tylsimmät paketit olivat ne, joista jo päältä päin tiesi, että sisältä löytyy mummojen itsetekemiä villasukkia. Viime vuosina ne ovat olleet parhaat, vaikka osaan itsekin sukat tehdä. Nyt tiedän mikä määrä aikaa ja ajatusta jokaiseen pariin on kulunut. Niinpä aion huolellisesti valita mallin ja langan kullekin rakkaimmistani ja paketoida kauniisti. Motivaattorina toimii sekin, että isoäitini ei enää pysty itse neulomaan, joten oletettavasti perheemme villasukkakiintiöihin tulee vajetta, enkä kilpaile mummon sukkien kanssa (eihän niiden kanssa voi kilpailla!). Ensimmäinen pari on jo puolessa välissä. Tietävätkö kaikki muut, että sukan virkkaaminen on nopeaa puuhaa? Jos ei, niin tiedoksenne; yhdessä illassa syntyy yksi sukka ja se on vinkeän näköinen.

Palataan joulun jälkeen tähän sukkaprojektiini. Viisi paria pitäisi ainakin saada aikaiseksi.



maanantai 16. syyskuuta 2013

Makoisaa leivontaa

Pidän kovasti leipomisesta. Siinä yhdistyvät niin oivallisella tavalla taikinaterapia, sokeriöverit ja usein myös kupahtavien maitotuotteiden ja hedelmien viimeinen mahdollisuus. Leipomukseni eivät vaan valitettavasti juurikaan päädy tänne Tilkkuihin vaan postaan parhaat palat ruokablogiini Prinsessakeittiöön. Aattelin, että olis kuitenkin kiva tänne nostaa herkullisimpia viime aikojen leivonnaisia.

Tämä kesä on ollut piirakoiden kulta-aikaa keittiössäni. Olen vaan sellaista yhteen juttuun kerrallan pakkomielteen kehittävää kiintyvää sorttia, että kun johonkin tykästyn niin teen sitä kunnes kyllästyn. Piirakkaa suoltuu siis kuin liukuhihnalta samalla pohjalla ja kermaviilitäytteellä marjoja ja hedelmiä vaihdellen. Kesän herkullisin lienee ollut tämä paahdetulla valkosuklaalla silattu mustaherukkapiirakka.



Muffinssit ovat hätävaratyyppinen nopea ja aina kaikille hyvin maistuva leivonnainen, joista saa älyttömän pienellä vaivalla miljaardi muunnelmaa. Vielä pari vuotta takaperin muffinssini olivat onnettomia kuivahkoja kohoamattomia leivinjauheelta maistuvia kikkareita. Sitten iski sisuuntuminen ja tuotekehittely. Alla olevalla ohjeella ei pitäis mennä vikaan, muffinssipelti on vaatimus kauniisti kohoaville muffineille jos ei vallan pahvisia vuokia käytä.

250 g jauhoja
125 g sokeria
1 tl soodaa
1 tl leivinjauhetta
125 g voita sulatettuna
125 ml maitoa
1 kanamuna
liäksi vaikka mitä makustetta; hedelmiä, marjoja, pähkinöitä, suklaata..

Banaanileipä on ihan järjettömän hyvää! Sitä ei juurikaa tuhdin luonteensa vuoksi tule kesällä leivottua, mutta talvella sen syvät mausteet tuoksuvat keittiössäni usein. Pipsan keittiössä -kirjan leipäohje jäänee vakkarikseni.


Mä oon pullatyttö! Voisin elää pelkällä pullalla, korvapuusti joka aterialla ja myös välipalaksi, unelma-ateriat. Leivon myös ihan järjettömän hyvää pullaa.


torstai 22. elokuuta 2013

4in1sadonkorjuupiirakka

Minuun iski sunnuntaina päättämättömyys. Olimme maalla. Piha oli täynnä kaikkea herkullista. Teki mieli leipoa vuoden ensimmäinen omenapiirakka. Vai sittenkin mustikkapiirakka. Ei, pitäisikö kuitenkin yrittää käyttää viimeiset raparperit? Toisaalta mustaherukkapiirakkakokeilut ovat olleet varsin onnistuneita viime aikoina. Karviaiset onneksi tuli napsittua sellaisinaan ja punaviinimarjat olin ehtinyt pakastaa jo aiemmin, joten ne eivät olleet päättämättömän leipojan kiusana.

Koen olevani nero, kun äkkäsin, että tämän vuoden mottoani "kaiken voi yhdistää" toimii myös leivonnassa. Lopputuloksena värikäs 4in1piirakka.




 




Respetiä en tällä kertaa kirjaa, sillä pohja ei ollut kovin kummoinen. Kannattaa käyttää omaa lempitaikinpohjareseptiään, oli se sitten muru tai pulla. Uskon, että toimii.
Oman piirakkani päällä oli  ensimmäisenä raitana vasemmalta lähtien: mustaherukka, omena, mustikka, raparperi. Seuraavalla kerralla kokeilen puolukkaa ja karviaista. Eli mielikuvitus ja/tai pihamaan tarjonta ovat vain rajana, nyt on leipojan unelma-aika.

Sen verran happamia olivat mustaherukka ja raparperi, että piirakka vaati maitotuotetta (ja raparperin kanssa sitä tulee olla aina muutoinkin?). Mökin jäätelövarannot oli kulutettu loppuun edellisellä vierailukerralla, joten jouduimme tyytymään kermaviili-sokeri-mustikka-seokseen. Ihan ok sekin oli. Pohjan kuivuuden ja täytevalintojeni kannalta täydellisimmin olisi toiminut ehta vanlijakastike. Ensi kerralla sitten.

keskiviikko 7. elokuuta 2013

Gluteenittomia leivontakokeiluja: pancakesit ja marjapiirakka tuoreilla puutarhamarjoilla

Kuten todettu, eläisin mieluusti ilman vehnäjauhoja, mutten ilman herkkuja.

Jauhohyllystäni löytyy nyt mittava valikoima erilaisia gluteenittomia jauhoja, joista olen ehtinyt makeisiin leivonnaisiin testaamaan vasta riisiversiota sekä normia gluteenitonta jauhoseosta. Matkaa tuntuu olevan siihen, että opin käyttämään muita kuin vehnäjauhoja niin, että lopputulosta voi kutsua varsinaisesti herkuksi... Vinkkejä otetaan vastaan!

Tarjoilen mieluusti nämä kauniit valokuvat yritelmistäni (kiitos kuvaajille) kaikelle kansalle ihasteltaviksi, itse tuotokset vaativat viilausta. Tässä kuitenkin: riisijauho-kookos-pancakesit sekä gluteeniton versio Veeran piirakkapohjasta. Molemmat tarjottiin  sadonkorjuuajan kunniaksi tuoreiden, suoraan puskasta haettujen marjojen kera.



Pan cakeseja halusin tehdä, sillä juhannuksena onnistuin niissä erinomaisesti. Tähän versioon käytettävät jauho ja neste valikoituivat sen mukaan, että siippani on tehnyt moneen otteeseen kookosmaito-riisijauho-lettuja, jotka ovat taivaallisia.
Tällä kertaa resepti koostui purkillisesta kookosmaitoa (400ml), 2 desistä riisijauhoja, suolahyppysellisestä, parista ruokalusikallisesta sokeria, munasta ja teelusikallisesta leivinjauhetta. Kuivat aineet sekaisin, sitten muut tuotteet mukaan. Taikinan koostumus oli niin tujakka, että lisäsin siihen muutaman ruokalusikallisen vettä ennen kuin pistin kulhon kuistille odottamaan paistoa. 

Letuista tuli kauniita, ihan "oikean" pannarin näköisiä, kun ne voissa paistoi. Homma vaikutti siis lupaavalta, mutta lopputuloksena oli leivinjauheenmakuisia taikinapläjäyksiä, joissa kookoksen maku ei noussut halutulla tavalla esiin. Eli kookosletut lettuina, ei pancakeseina enää. Ikinä. Parasta näissä lettukesteissä oli viinimarja-villivadelmaseos, itsepoimittu, kuten vuodenaikaan kuuluu.

Pyrin laittamaan sen oikean kookoslettuohjeen pikapuoliin jakoon. Ihan jotta toivun tästä kokemuksesta ja koska ne ovat todellatodella hyviä.



Vattupiirakan pohja on tehty Veeran törkeen hyvän piirakkapohjareseptin mukaan. Veeran piirakkapohjat ovat aina rapeita, ei liian voisia, ei liian suolaisia/sokerisia, yksinkertaisesti suuhun sulavia, sellaisia jossa täyte pääsee esiin, mutta jota pohja tukee. Ymmärrykseni mukaan Veeran peruspiirakkapohjaan tulee: n. 125 grammaa rasvaa, 3-4 desiä jauhoja, max. 1 desi sokeria (nämä nypitään yhteen) ja kananmuna.

Jäähtyneen pohjan päälle tuli pari desiä kuohukermaa ja puutarhasta haettuja vadelmia ja punaviinimarjoja.

Gluteeniton jauhoseos ei aivan yltänyt vehnäjauhojen tasolle. Pohja ei varsinaisesti epäonnistunut, mutta se maistui vieraalle, vaikka gluteiiniton jauho sinänsä ei uusi maku olekaan. Pakko oli testata pohja vehnäjauhoilla heti uudestaan ja lopputulos olikin juuri sellainen kuin haaveilinkin; kuin Fazerin marjapiirakka.

ps. pahoittelen, jos kyllästytän marjanpoimintakuvilla Instagramissa. Syy on yksinkertainen; rakastan marjoja ja olen hullaantunut äänikirja+marjapuska-yhdistelmään.

tiistai 2. heinäkuuta 2013

Pannaribrunssi

Juhannuksena paistoin pyynnöstä amerikkalaisia pan cakeseja. Ensimmäistä kertaa kokeilussa tämäkin taikina. Mielikuvissani pan cakesien tekeminen on tekniikkalaji, jossa onnistumista varten tarvitsee tietää jokin salainen jippo. Ei tarvitse. Itseasiassa ei tarvitse noudattaa ohjettakaan prikulleen ja silti tulee onnistuminen.

Uskoakseni tämä oli alkuperäinen ohje, jolla lettutaikinan tein. Sain ohjeita nimittäin salin puolelta keittiöön. Kärsimättömänä tyyppinä aloin kasaamaan lueteltuja aineksia taikinakulhoon suoraan, enkä odottanut tarkempia sekoitusohjeita. Sokkokokkihengessä toteuttu taikina paistui ja maistui. Oikealla ainesjärjestyksellä letuista olisi tullut todennäköisesti ilmavampia, mutta kyllä ne amerikkalaisiksi pannareiksi lasketaan näinkin. Taas yksi osoitus siitä, ettei ruoanlaitto ole niin tarkkaa ja vakavaa kuin mikä vaikutelma siitä toisinaan tulee.

En ole suuri lettujen ystävä, mutta tämä oli yksi onnistuneimmista brunsseista kuunaan. Letut syötiin tuoreiden mansikoiden, kermaviili-mustaherukka-seoksen sekä mintulla maustetun hedelmäsalaatin kera.









Virolais-amerikkalaiset pan cakesit

1,5 dl vehnäjauhoja
3,5 tl leivinjauhetta
suolaa
1 rkl sokeria
1,25 dl maitoa
1 muna
3 rkl voita

Itse sekoitin kaikki ainekset yhteen kerralla ja paistoin pikkulettupannulla voilla. Oikeaoppisen taikinantekojärjestyksen löytää siis täältä. Ohjeesta tuli hyvä määrä viidelle nälkäiselle.


sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Inkiväärinen raparpericrumble



Vietin juhannuksen Veeran ja minun yhteisen ystävän luona Viron maaseudulla leväten, lukien, lörpötellen ja mikä mukavinta, leipoen! Veera ei ollut tällä kertaa juhannusjuhlissa mukana, mutta päätin kantaa korteni etänä kekoon Prinsessakeittiön puolella tapahtuvan täydellisen raparperipiirakkaohjeen etsinnässä. Lopputuloksena olikin raparperimuru, ei piirakka, mutta muruni saattoi hyvinkin olla täydellinen omassa lajissaan.

Mitat nappasin Helsingin Sanomien Ruokatorstai -kirjan "Englantilaisesta murupaistoksesta". Alkuperäisreseptiin lisäsin tuoretta inkivääriä, joka toi herkkuun potkua. Lopputulos oli oikealla tavalla yltiömakea, tahmea, inkiväärisen raikkaan tulinen. Täydellinen.







Englantilainen murupaistos (rhubarb crumble)

n. 900 g raparperia
1 1/2 dl sokeria
1 tl jauhettua inkivääriä + maun mukaan tuoretta inkivääriä

Taikina
1 374 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
75 g voita tai margariinia
2dl fariinisokeria

Voitele vuoka valmiiksi ja palottele raparperi.
Pistä kattilaan raparperi, sokeri ja inkiväärit pehmenemään ja makustumaan (itse yhdistin pakkasesta edellisvuoden jämät ja penkistä tuoretta rapareperiä, koostumus oli täydellinen). Ylimääräinen neste pois ja seos vuokaan.
Taikina: Jauhot, leivinjauhe ja fariinisokeri yhteen, jonka jälkeen nypi rasva joukkoon. Tästä ei synny varsinaista taikinaa, vaan murumuhjua, joka levitetään inkivääri-raparperin päälle.
Komeus 180-asteiseen uuniin siksi aikaa, että murupinta alkaa ruskistua.

Tarjoilusuositus on vaniljakastikkeen tai jäätelön kanssa. Juhannusseurueemme nautti murunsa  persikka-mascarpone-jäätelön ja tuoreiden mansikoiden kera. Her-kul-lis-ta.

perjantai 28. kesäkuuta 2013

Todella makea limepiirakka (Key Lime Pie)


Jälleen leipomukseni pohjana toimi hedelmäkulhoon kasautuneet sitrukset. Edellisen kerran tein muffineja, nyt uskaltauduin tekemään oman versioni klassikosta nimeltään Key Lime Pie. Mittasuhteita katselin maku.fi:n reseptistä. Oppimismatkalla kun ollaan, niin kehtaan tunnustaa, että tämä on ensimmäinen kerta, kun käytin kondensoitua maitoa leivonnassa itse. (Mitä maidolle tehdään, kun se kondensoidaan? Liittyykö kondensointi vain säilyvyyteen vai johonkin muuhunkin?)

Leipominen oli helppoa, lopputulos puolestaan omaan makuuni liian makeaa. Jälkikäteen kuulin, että kondensoituja maitoja on useanlaisia, ja että Lauran tähti -blogin versiolla tulee maailman paras key lime pie. Paljonkaan eroa resepteissä ei ole, mutta ehkä parin munan ja parin sokerilusikallisen ero on juurikin se oleellinen ero. Ensi kerralla siis Lauran reseptin mukaan.



Pohjaan tarvitaan puolikas paketti digestivekeksejä (200 g) ja 100 grammaa sulatettua voita (käyttämässäni reseptissä lisättiin pari ruokalusikallista sokeria, mutta se oli turhaa). Digestivet murskaksi ja voi joukkoon (itse murskasin keksit perinteisellä keksit pussiin ja hakkaa kaulimella -metodilla, hyvä tuli). Pohja irtopohjavuokaan ja vuoka 150 asteiseen uuniin 10 minuutiksi.

Täyte valmistuu pohjan ollessa uunissa: purkki kondensoitua maitoa (makeutettua) ja 6 keltuaista vaahdoksi. Joukkoon desin verran limeistä puristettua mehua ja pari teelusikallista limen kuorta. (Reseptissä oli myös vaniljasokeria, joka tuntuu näin jälkikäteen myös liioittelulta.) Täyte pohjan päälle ja komeus uuniin 175 asteeseen noin vartiksi, eli siihen asti, että homma hyytyy.

Key Lime syödään viileänä, eli malttia tarvitaan leipomisen jälkeen. Ohjeessa käskettiin laittamaan kelmu piiraan päälle ja jääkaappiin. Laitoinkin. Sillä tuloksella, että silkin tyyni piiraan pinta tarttui kiinni kelmuun ja meni säröille. Ei se toki makuun vaikuta, mutta harmitti. Ensi kerralla muistan tökätä ne hammastikut piirakan päälle pitämään kelmua ylhäällä. Takuulla muistan.




Minun versioni tarjoiltiin kuvausrekvisiitan kohtalon saaneen kuivan limen kanssa, ei kermavaahdon, kuten oikeaoppisesti kuuluisi. Ehkä kermavaahto olisi (ilman sokeria) raikastanut piirakkaa, mutta koska tämäkin leipomus syntyi niistä aineksista, mitä kaapista sattui löytymään, söimme piiraan piiraana.

perjantai 24. toukokuuta 2013

Veeran pullakoulu: Korvapuustit

Totesin taannoin, etten ole onnistunut koskaan pullien leipomisessa. Kuohkeus on kaukana minun gerbiilipuusteistani. Veera puolestaan leipoo mahdollisesti maailman parhaat pullat ja onnistuu aina. Oppimismatkalla kun ollaan, pääsin Veeran puustikouluun.




Ainesten määrät otettiin jauhopussin kyljestä, mutta mitä opinkaan pullan leipomisesta:

1. Maitoa ei tarvitse lämmittää ja hiivaa liotella sen kummemmin, vaan kaikki muut ainekset paitsi jauhot ja voi on luvallista sekoittaa aluksi yhteen. Eli ensimmäiseksi maito, hiiva, sokeri, kaardemumma, suola ja muna puuhaarukalla tasaisesti sekaisin. Joukkoon muutama desi jauhoja ennen vaivausvaihetta.

2. Veeralla on yleiskone, minulla kädet. Onneksi pullakoulu pidettiin Veeralla. Kone vaivasi taikinaa kahdeksan minuuttia, sitten tarkistettiin koostumus. Olen selkeästi tehnyt aina liian jauhoista taikinaa. Veeran taikina sai jäädä löysähköksi, mutta kuitenkin leivottavaksi, selkeäksi reunoista irtoavaksi taikinaksi. (Tässä kohtaa opin myös, että pussin kyljessä olevaan jauhomäärään kuuluu myös se osa jauhoista, jota tarvitaan kaulintavaiheessa. Tämä on kotitaulousopeltani aikanaan unohtunut mainita.) Sulahko voi joukkoon viimeisenä ja siinä vaiheessa vielä taikinan koostumuksen tarkistus.

3. Taikina on kohonnut riittävästi, kun se on tuplannut kokonsa. Meidän taikina nousi saunan lauteilla liinan alla, kissaherrojen valvovan silmän alla.

4. Puustitaikina kaulitaan suorakaiteeksi ja nyt seuraa ehkä tärkein osa: se voidellaan huolellisesti, jenkkakahvoja miettimättä. Päälle vielä sokeria ja kanelia. Uuni kuumenemaan.

5. Rullaaminen on tarkkaa puuhaa, sillä rullan tulee olla tiivis. Vähän kuin tekisi jättimäistä sushia. Mitä tiiviimpi rulla, sitä paremmin puusti pitää muotonsa paistettaessa.

6. Uutena tietona tuli sekin, että pullia ei tarvitse kohottaa enää pellillä, vaan muotoilun jälkeen ne voidellaan munalla ja pistetään kursailematta raesokeria päälle.


Lisäksi opin kaikenlaista hiivan ja sokerin yhteiselosta. Pullataikinaa ei sovi tehdä edellisiltana (toisin kuin leipätaikina), siksi että hiiva "syö" sokeria. Ja sokeriahan pullissa pitää olla. Ja voita.

Meidän puusteista puolista tuli korvapuusteja, puolesta vuokapullia. Ja hyviä tulikin!

Ah!

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Äitienpäivän banaanimuffinssit


Tänään vietettiin äitienpäivää. Onnea kaikki äidit! Halusin viedä vuokkojen lisäksi äidilleni ja mummolleni jotain itsetekemääni. Leivontahommiksi se meni. Kuten aiemmin mainitsinkin, haluaisin opetella elämään ilman gluteiinia. Etenkin tahtoisin päästä vehnäjauhoista eroon. Talven jälkeen kesäpaikassa oli helppo aloittaa kaappien täyttö tätä tavoitetta tukevalla varustuksella. Nyt kuivakaapista löytyy maissi-, riisi- ja tattarijauhoja. Kesän mittaan siis luvassa jauhotestiraportteja. Aloitin tattarijauhoista. Niistä ja banaaneista syntyi iltapuhteina äitienpäivämuffinssit vuosimallia 2013.











Taas banaanileivonnaisia. Ja muffinsseja. Gluteiinittomiakin vielä. Alanko toistaa itseäni jo nyt..
Ohje löytyi Aila Paganuksen ja Helena Voutilaisen "Allergia ja keliakia" -kirjasta vuodelta 1998 (Tammi).

100 g margariinia
1 dl sokeria
1 banaani
2 dl tattarijauhoja
4 rkl kiehuvaa vettä
1 tl leivinjauhetta

Margariini ja sokeri vaahdoksi. Sekaan banaanisose, jauhot (leivinjauheen kanssa) ja vesi. Muffinssivuokiin ja 200 asteiseen uuniin n. 10 minuutiksi.

Helppoa ja nopeaa taasen. Tattarijauho tuntuu jotenkin ilmavammalta kuin vehnäjauhot, mikä on hyvä, sillä taikinasta ei käsipelillä tullut erityisen ilmavaa. Tällä kertaa en halunnut tehdä kuorrutetta, vaan leikkasin muffinseilta "hatun" pois ja laitoin banaanisiivuja väliin. Vähän niinkuin banaanisämpylät. Sitrusmuffinssien kuorrutus olisi varmasti toiminut tässä yhteydessä erinoimaisena kirpakkuuden tuojana. Tuosta tattaritaikinasta tulisi muuten erinomainen sokerikakun pohja! Täydellisten muffinssijauhojen etsintä jatkuu vielä.

Ja kuten kuvista huomaakin, väliaikatietona kerrottakoon: se elämäni ensimmäinen neulepusero on jo vaiheessa kaksi. Paita siis koostuu kolmesta eri neuloksesta ja olen päättänyt kutsu niitä vaiheiksi. Se auttaa suhtautumaan projektiin, joka alkujaan tuntui valtaisan pitkältä, lähes mahdottomalta minun keskittymiskyvylleni. "Vaihe 1" eli perinteinen joustinneule on selätetty kahdenkymmenen sentin jälkeen ja seuraavaa neulosta tarvitaan vain reilu kymmenen senttiä. On siis oikeasti mahdollista, että saan puseron tehdyksi!