Näytetään tekstit, joissa on tunniste jämälangat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste jämälangat. Näytä kaikki tekstit

perjantai 3. tammikuuta 2014

Peitto yksinäiselle vanhukselle Martta-hengessä

Kuulumme molemmat Anarkistimarttoihin ja syksyllä löysimme tiemme marttajaostomme neulekerhoon. Innostuimme oitis osallistumaan Anarkistimarttojen ja SPR:n loppuvuoden hyväntekeväisyystempaukseen, eli kutomaan tilkkuja yksinäisten vanhusten torkkupeittoja varten. Haastoimme myös teitä Tilkkujen seuraajia mukaan projektiin.

Yhdessä saimme aikaan kokonaisen täkin! Jäipä yksi tilkku toisenkin peiton kulmaksi. Peitto syntyi 35:stä 20x20 senttisestä ainaoikein-palasta, jotka Veera kokosi peitoksi virkkaamalla palat kiinni toisiinsa ja reunuksen koko komeuden ympärille. KIITOS kaikille kanssaneuloneille, etenkin Veeran äidille huikeasta tilkkumäärästä!

Näin hieno Tilkkujen peitosta tuli:


Yhteensä peittoja syntyi Anarkistimarttojen voimin 12. Wow! Peitot toimitettiin joulukuun 3. päivä SPR:lle. 


Kuvista kiitos Anarkistimarttojen neulekerhon vetäjä Seija Rintaselle! Tämä on loistoesimerkki marttailun ihanuudesta; yhdessä tehtyä, lämmintä ja hyvää. Mielenkiintoista seuraa unohtamatta!

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Onnenapila-säärystimet

Onnenapila - kuvioneulotut lasten säärystimet langanlopuista - Käsityön pikkujättiläinen s. 230

Olen murtanut yhden käsityömyytin! Kuvittelin nimittäin, että kirjoneuleen tekeminen on vaikeaa. Ajattelin, että se vaatii liikaa keskittymistä ja on siksi vaikeaa. Ajattelin, että taidoillani kirjoneuleesta tulee möykky, kun en osaa lankoja kuljettaa riittävän löysästi nurjalla puolella. Pah! Pikkujättiläisen Onnenapila-säärystimet oli paitsi kivoin käsityö, jonka olen koskaan tehnyt, myös hienoin.







































Mitä opin? Paljon!
1) Ensisijainen oppini oli, että kirjoneule ei ole sen vaikeampaa kuin muukaan ja se on mahtava tapa nollata ajatuksia. Aiemmin olen lepuuttanut hermojani virkkaamalla pitsiä, nyt on löytynyt uusi suosikki niihin hetkiin, kun haluaa vain keskittyä käsityöhön ja unohtaa muut asiat. Eikä tullut möykkyä, kun teki rennolla otteella.
2) Kirjoneule jämälangoista on parasta väriterapiaa! Käytin näihin säärystimiin kaikki lankakoreistani löytyneet kerien loput. En tehnyt tarkempaa suunnitelmaa aluksi, vaan valitsin seuraavan lankaparin (pohjavärin ja apilan värit) aina fiiliksen ja langan saatavuuden mukaan. Toki puolessa välissä aloin miettimään, että kokonaisuudesta täytyy tulla jollain tapaa harmoninen, jotta säärystimiä ilkeää käyttääkin. Ratkaisin homman sillä, että laitoin väliosiin väljällä logiikalla kuvioissa käyttämiäni värejä. Toimii, eikö?
3)  Olisi hyvä kirjoittaa ylös, millaisia ohjeesta poikkeavia ratkaisuja tekee. Olin viisas ja tein ensimmäiset resorit pienemmillä puikoilla, mutta työn lopussa olin ehtinyt sen jo unohtaa ja näin ollen siniset, viimeisenä tehdyt resorit ovat löysemmät kuin vihreät, alkuinnostuksen ja järjen kanssa tehdyt.
4) Käsityön pikkujättiläinen ei ole alan tähtijulkaisu, valitettavasti. Jos Onnenapiloita kutsuu kuvioneuletyöksi, niin sehän ei pidä paikkaansa. Ymmärtääkseni kuvioneule on jotain, josta oikeiden ja nurjien yhdistelmällä syntyy elävä pinta ja tässä on kyse kirjoneuleesta, kun apiloissa jutun juoni on eri keristä tulevat värit. Jouduin tarkistamaan ymmärrykseni täältä.

Langat, puikot ja muut tarvikkeet: Aika helposti erilaiset, noin Seitsemän Veljestä -paksuiset langat upposivat työhön. Esimerkiksi tuo ruskea lanka oli jotain aivan muuta, silkkistä ja ihanaa, mistä lie tullutta. (Olisipa joku sovellus, jonka kautta voi selvittää, mistä langasta on kysymys, jos ei tiedä/muista/on ostanut kässäkirppikseltä sattumapaketin.) Neuloin molemmat säärystimet samanaikaisesti, jotta pysyin kartalla langan menekistä ja sain samanlaiset parit. Puikkoina oli 3,5 sukkapuikot. Joissain kohdissa merkkailin kierroksen alkua nostamalla langan pään oikealle puolelle. Päättelyä varten tarvitsi parsinneulan (langanpäissä ei muuten parane pihistellä, sillä langantyngän päättely on tylsintä puuhaa, ja lyhyt päättelylanka tarpeetonta kitsastelua). Ohje Onnenapilaan löytyy Pikkujättiläisestä, jossa kerrotaan kuvion olevan Ahvenanmaalta Jomalan kirkon alta löytyneestä naisen myssystä 1700-luvulta.

Suosittelenko? Voi kyllä! Kirjoneulonta on uusi käsityöihastukseni. Valitettavasti Pikkujättiläinen ei tarjoa kovinkaan montaa muuta kirjoneuletyötä. Tai oikeastaan Onnenapiloiden lisäksi ainuttakaan. (Sitävastoin patenttineuloksisia kaulahuiveja on kolme...)

Nämä säärystimet päätyvät pian 2 vuotta täyttävän ystäväni synttäripakettiin. En malta odottaa, miltä ne näyttävät pikkuystävän jaloissa!


torstai 14. marraskuuta 2013

Tupsuverhon erilainen elämä


Lumilinna, pallotupsuista solmittu tilatekstiili - Käsityön pikkujättiläinen s. 416

Ensimmäinen solmeilua ja punontaa sisältävä työ on valmis!
Lankatupsun tekeminen on erityisesti lapselle erinomainen käsityöpuhde, näin aikuisena sanoisin, että aika puuduttavaa hommaa. Muistan kultaisen 80-luvun alusta tällä menetelmällä tehdyt punatulkut, oman lapsen ollessa tarpeeksi kärsivällinen tähän hommaan, pistän sen tekemään tulkkuja!
Käsityön pikkujättiläisessä tupsuista on tehty tilatekstiili. Hienolta on saatu kuulostamaan keppiin sidotut 63 tupsukkaa. Siis 63. Sorgen nyt, mutta tämä on kyllä ehkä turhin tekele mitä mä äkkiseltään keksin. Sen sijaan pipossa tupsu on kuin piste iin päällä eikä tarvitse tehdä kuin yksi! Siispä kaurahiutalepaketin tyhjennyttyä leikkaisin siitä kaksi ympyrää, reiän keskelle ja kieritin tupsun. Hyvä jämälankahomma. Tosin se solmeilun osuus tulee kai siitä kun palloarmeijaa sidotaan yhteen ja keppiin, mutta kyllä minäkin tämän pipoon ihan solmulla kiinnitin.

Mitä opin? Hieman yllättäen opin aika paljonkin. Kuten, että tupsua varten pahvireikää ei tarttekaan kuroa umpeen, hyvä tulee muutenkin. Opin myös vihdoin kaikkien näiden neulontavuosien jälkeen miten pipon silmukat oikeesti lasketaan, eli päänympäryksen säteen mukaan. Ensimmäinen versio piposta oli liian suuri suht isopäiselle aikuisellekin..

Suosittelenko? No sitä tilahärpäkettä en niin kenellekään, mutta pipoon ehdottomasti.


maanantai 11. marraskuuta 2013

Muuttokuorma

Tervehdys blogihiljaisuudesta! Viime viikot olen pakannut. Ensin kesäpaikkaa talviteloille, sitten kotia. Meillä alkoi putkiremontti ja vapaa-aika on mennyt tavaroiden kasaamisessa. Mitä tarvitsee parin kuukauden evakkokauden aikana? Järkevämpi ihminen olisi todennäköisesti keskittynyt miettimään, mitä vaihtuva vuodenaika tuo tullessaan vaikkapa vaatteiden kautta, mutta itse stressasin eniten, mitä lankoja otan mukaan.


Ratkaisin homman pakkaamalla mukaan kaikki käsityötarvikkeet, ompelukoneesta lähtien.





(Huomasinpa tässä, että kamera jäi kotiin, first things first.)

perjantai 23. elokuuta 2013

Keskeneräiset tekeleet poikki ja pinoon

Heidi esitteli jokunen aika sitten omat keskeneräiset käsityönsä ja haastoi muut Tilkkujen Facebook-ryhmässä tekemään samoin. Kannan tässä korteni kekoon. Lista on pelättyä huomattavasti lyhyempi, sillä mukana ei ole suunnitelmia, joihin olisi jo tarvikkeet olemassa, mutta joita ei ole edes vielä aloitettu ja intouduin purkamaan typerimmät, joista tiedän etten palaa niihin ikinä.

Aloitetaan ikuisuusprojektilla eli afrikankukka-peitolla. Se tilanne on siinä mielessä surkea, etten löytänyt laatikkoa, jossa on valmiit kukat enkä myöskään kassia, jossa on langat ja puolivalmiit. Kuvan kaivoin arkistosta.



Jokunen joulu sitten jossain joululehdessä näkyi ihana neulottu tähtityyny ohjeinensa. Aloitin toteutuksen heti, ehkä täksi jouluksi tulee valmista. Osat on jo pingotettu pyyhkeeseen muistaakseni noin vuosi sitten, höyrytetty ei näköjään vielä ole. Kompastuskivenä tässä on, että sisätyynykin pitää luonnollisesti ommella itse ja nämä palaset eivät anna olettaa, että valmiista tyynystä tulee lainkaan samanlainen kuin siinä lehdessä.



Mitäköhän tässä on valmistumassa? Ja miksi mulla on noin rumaa akryylilankaa? Itseäni lainatakseni: "Käsityö on keskeneräinen niin kauan kuin muistaa mitä siitä on tekemässä. Unohduksen jälkeen siitä tulee uusi mahdollisuus." Näin kommentoin Heidin UFOja Facebookissa. En näe mahdollisuuksia, auttakaa joku ja hakekaa neljä kerää tätä lankaa multa pois (sisäsältää tämän pätkän) tai keksikää pian mitä tästä voisi tehdä.



Ajattelin, että trikookuteesta tulee valmista hetkessä! No ei tule. Ei sitä ollutkaan helppo ja nopea neuloa. Tyynynpäälinen tästä nyt kuitenkin tulee. Kuvan ottamisen jälkeen se on edennyt aika tavalla. Nyt eletään jännittäviä hetkiä riittääkö kude. Varasuunnitelma on onneksi olemassa.


Mun kesähuivi. Vielähän tässä on kesää noin viikon verran virallisestikin jäljellä eikä tätä ole kuin metri neulomatta. Päättelystä puhumattakaan. 


 
Isoäidinneliöitä. Olisko näistä pitänyt poncho tulla? Kyllä niitä jo yhteen osaan on. Hyvä jämälankaprojekti kuitenkin.



 Käy linkkaamassa omat keskeneräisyytesi meidän Facebook-seinälle!

lauantai 6. heinäkuuta 2013

Valmis skeittipipo


Skeitti, puolipylväin virkattu pipo - Käsityön pikkujättiläinen s. 134

Epäonnisen saagan lopuksi yhdestä UFOsta tuli valmis! Skeittipipon tekemisen lyhyt historia; aloitin paksulla keltaisella puuvillalangalla, joka loppui kesken, jonka jälkeen aloitin vihreällä villalangalla, joka loppui kesken. Onneksi tuplalangan käyttö tuli mieleeni ja päädyin jatkamaan vihreän loppuun kahden erivärisen ohuen langan yhdistelmällä. Itseasiassa, minusta siitä tuli aika hieno näin.





Mitä opin? Isoin oppi oli, että minun täytyy hankkia vaaka jämäkeriä varten. On turhauttavaa kerta toisensa jälkeen huomata, ettei lanka riitä. Nyt vasta ymmärrän, mihin ohjeissa olevat grammamäärät oikeasti vaikuttavat.
Pipo itsessään oli parissa illassa valmis. Jouduin tosin purkamaan sen pariin otteeseen, kun en ollut täysin varma, mistä kohtaa päätä koko oli tarkoitus mitata. Skeittipipo poikkeaa "perinteisestä" virkatusta piposta sillä, että se aloitetaan reunasta eikä päälaelta. Tämä tuntui minusta luontevalta. Tosin Pikkujättiläisen ohjeessa oli jotain epäselvää kavennuksissa/päättelyssä, sillä en onnistunut orjallisesta ohjeiden noudattamisesta huolimatta lopettamaan työtäni ilman ryppyyntymistä. Toki on mahdollista, että tuplalankanikin vaikutti asiaan?

Suosittelenko? Kyllä. Jos putkisukat ovat helppo ja palkitseva tapa aloittaa neulomisharrastus, sitä on skeittipipo virkkauksen puolella. Toki tässä ei tule silmukoista tutuksi kuin puolipylväät, mutta muoto ja koukunkäyttö harjaantuvat.

lauantai 6. huhtikuuta 2013

Puikkojen ja koukkujen koti

Puikkoni ja koukkuni asustavat purkeissa ja rasioissa. Pitkillä puikoilla on paikkansa lasipullossa, joka tosin alkaa käydä jo pieneksi, hienoja pulloja ja purkkeja löytyy onneksi kirpputoreilta uusia.






































Sukka- ja pyöröpuikot pitävät majaansa sinisessä peltirasiassa, puinen on virolaiselta puusepältä lahjaksi saatu.
En muuten ikinä unohda tuota kolmen vuoden takaista viikon kesämatkaa Varblaan, siellähän (lukuisten spritzereiden äärellä) tulevaisuuteni, kuukauden päästä olin jo naimisissa, tuolloin en vielä edes seurustellut. Viikko ennen juhannusta oli kylmä, maattiin terassilla villavällyjen välissä ja siemittiin gin toniceja, välillä purin kirppikseltä ostettuja puuvillapaitoja langoiksi. Ihania muistoja!

Virkkuukoukkujen koti löytyy keltaisesta keksipurkista. En muista miltä keksit maistuivat, ostin ne rasian vuoksi ja juuri tähän tarkoitukseen.

Veera


torstai 4. huhtikuuta 2013

82 ruudun tarina


Virkkasin viime vuonna muutaman kuukauden ajan keskimäärin yhden isoäidinneliön per päivä. Addiktio oli paha. Lopputuloksena oli jännetupin tulehdus ja 82 vajaamittaista ruutua. En nimittäin kuunnellut Veeran antamia ohjeita erilaisten silmukoiden eroista riittävän tarkkaan ja virkkasin toimeliaasti pylväiden sijaan puolipylväitä. Vieläpä tarpeettoman pienellä koukulla.

Ajatuksissani siinsi sellainen ihana, perinteinen päiväpeitto. Sellainen, jolla olisi tarina. Joka olisi tehty ystäviltä ja kylänmiehiltä saaduista jämälangoista. Ekologinen ja itsetehty. Sitten eräs matemaatikko laski, että neliöideni koko suhteessa sänkymme kokoon vaatisi yli tuhat neliötä. Aika monta. Tämän jälkeen vaihdoin isompaan koukkuun ja ihan kokonaisiin pylväisiin, vaihdoin väriajatusta ja lopulta hylkäsin haaveen päiväpeitteestä kokonaan.

"Käsityön pikkujättiläisestä" löytyy luonnollisesti isoäidin neliöistä toteutettu työ, onhan se yksi käytetyimmistä (ja kivoimmista) ruutumalleista. Ehkä käytetyin? Nopealla googlauksella selviää, että granny squareja on tehty jo 1800- ja 1900-luvun vaihteen Yhdysvalloissa ja todennäköisesti ne ovat syntyneet tarpeesta käyttää hyödyksi jäännös- ja purkulangat. Itsekin miellyin isoäidin neliöissä juuri siihen, että pystyin hyödyntämään neliöihin villasukkien jämälangat. Sitten alkoikin holtiton jäännöskerien hamstraaminen ystävien käsityökoreista ja -kirppiksiltä. (Avopuolisoni ei erityisemmin lämmennyt tälle osalle harrastustani.) Yhdistävänä tekijänä neliöissäni, kaiken kirjavia lankavalintoja tasapainottamassa, on Seitsemän veljeksen harmaa sukkalanka. Tai vastaava. Ostin nimittäin joltain käsityökirppikseltä lankaa, jota luulin Veljekseksi, mutta joka ei aivan samaa ollutkaan. Onneksi en ole turhan tarkka..

Itse kun opettelee, ei aina tajua kaikkea. (Toim. huom. neliöt olivat ensimmäinen kosketukseni virkkuukoukkuun ja virkkaamisen logiikkaan sitten peruskoulun.) Näin ollen meni tovi, ennen kuin tajusin, että voin päätellä eri kierrosten langat ikäänkuin seuraavan kierroksen sisään, jolloin pääteltävää jää yhdestä valmiista ruudusta vain yksi lanka. Eli ennen kuin näistä tilkuista syntyy mitään käyttökelpoista, on edessä useamman langanpätkän päättely (ja neliöiden yhdisteleminen). Miksei muuten tätä "työn sisään päättelyä" neuvota aina suoraan ohjeissa? Pikkujättiläinenkin ohittaa tämän, hyvinkin käytännöllisen vinkin tyystin.


Nurjat puolet piilotustekniikalla ja ilman

Isoäidin neliöihin voi oikeasti käyttää KAIKKI jämälangat.
Pikkujättiläisessä isoäidin neliöistä on tehty Lollipop-nimeä kantavia lasten laukkuja. Malli ei tunnu omalta enkä keksi sille sopivaa vastaanottajaakaan, joten hetken joudun mietiskelemään, mitä neliöistäni syntyy. Ideoita? Palasia olisi useampaankin pienempään työhön. Tyynynpäällisiä tarvitsisin, mutta toisaalta haluaisin kokella neliöiden yhdistämistä johonkin, jolla olisi näkyvä taustapuolikin ja kolmiuloitteisuutta siinä mielessä. Toisaalta taas lehtiroskakori voisi kaivata myös piristystä ympärilleen...


Lisätietoja isoäidin neliöistä on koottu tänne.
En valitettavasti löydä enää sitä yksinkertaista ohjetta, jonka avulla itse opin neliöt tekemään, mutta tämä Punomon sivuilta löytyvä ohje vaikuttaa varsin selkeältä - ja siinä opetetaan päättelemään lanka seuraavan kierroksen sisään, hurraa!

keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Villasukka kantapääkammoisille

"Unisukan malli on sota-ajalta - näitä sukkia neuloivat kotijoukot sotilaille rintamalle. Neulos istuu jalkaan hyvin, vaikka kantapäätä ei tehdä lainkaan."

Koko neulontaharrastukseni alkoi villasukasta ja ajatuksesta, että ihmisen täytyy osata tehdä villasukka, ennen kuin täyttää kolmekymmentä. Vaikka moni muu "pakko ehtiä ennen kolmekymppisiä" -projekti jäi toteuttamatta (ja maailma ei romahtanut siihen), villasukan opin kuin opinkin tekemään. Kantapäineen kaikkineen.

Samalla löysin siis käsityöharrastuksen ja sain varmuutta kokeilla muutakin. Pian huomasin, että itselleni sopivat parhaiten käsityöt, joita voi tehdä muun mukavan lomassa. Neulon siis mielelläni tv:tä katsellessa tai iltaa ystävien kanssa istuessa ja lörpötellessä. Pidän siitä, että joutilaisinakin hetkinä syntyy jotain. Lienee hektisen työn mukanaan tuoma tarve käyttää kaikki aika jollain tapaa hyödyksi...

Se, että neulon samalla kun puuhastelen muuta, rajaa neulontatöitteni "vaikeusastetta". On hankala juoda teetä ja keskittyä kuulumisten vaihtoon, jos pitää laskea silmukoita koko ajan. Kuitenkaan en jaksa neuloa pelkästään aina oikeaa kaistaletta loputtomiin. Villasukka - siis sellainen, jossa on kantapääkin - on juuri sopiva työ: vartta saa neuloa huoletta mieleiseksi kahvittelun ajan ja kantapäät (jotka vaativat keskittymistä edelleenkin) voi pistellä valmiiksi enne seuraavaa sosiaalista neulontahetkeä. Ei ehdi hektinen neuloja tylsistymään, sillä kantapään aika koittaa siinä kohtaa, kun itse kokee varren olevan riittävän pitkä.

Tämä sota-ajan unisukka on minulle siis hyvinkin täydellinen työ: tarvitsee keskittyä aina kerroksen päätteeksi hetken, jotta kierre alkaa syntymään ja tuloksena on jotain muuta kuin perinteinen villasukka, joita on jo riittämiin. Minun unisukkani tulevat näyttämään hyvinkin erilaiselta kuin tuo Pikkujättiläisen versio, kiitos lankakoriini jostain ajautuneen punaisen villalankakerän. Väri ei miellytä minua niin suuresti, että sitä haluaisin pantata muuhun työhön. Sukkiin se on juuri passeli. Lisäksi olen vuoren varma, että lanka riittää näihin unisukkiin enkä törmää siihen klassisimpaan tilanteeseen, jossa minulla on viittä vaille valmis luomus käsissäni, mutta lanka loppuu kesken ja vyötettä ei ole. Pikkujättiläisessä sukat on tehty ihanasti silkkivillalangasta, minulla tulee jämerämpi versio. Luulisi, että siellä sotatantereella on käytetty yhtälailla ihan ehtaa villaa ja että pääsen lankavalinnastani huolimatta maaliin.

Heidi