Näytetään tekstit, joissa on tunniste oppiminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste oppiminen. Näytä kaikki tekstit

torstai 6. maaliskuuta 2014

Jotain vanhaa, jotain uutta

Tilkkuja, herkkuja ja langanpätkiä -blogin alkuperäinen idea oli opiskella uusia tekniikoita ja kehittyä tutuissa käsillä tekemisen muodoissa. Ja herkutella siinä sivussa. Lähtökohtana käytimme Annukka Mikkolan "Käsityön Pikkujättiläinen" -teosta (WSOY, 2006). Tavoitteenamme oli tehdä siitä kaikki työt. Ensi vilkaisulta, jopa ensi lähemmältä tuttavuudelta Pikkujättiläinen tuntui juuri sopivalta meille. Ohjeita on lähemmäs pari sataa. Tekniikoista osa on tuttuja (virkkaus ja neulonta) ja osa aivan uusia, jopa vähän jännittäviä (huovutus). Kirjassa on piirroskuvia tekniikoista. Töiden taitotasot vaihtelevat aloittelijasta kokeneempaan. Olisi haastetta, olisi mielekkyyttä. Oppisi. Omaa silmää saisi käyttää värien ja materiaalien valinnassa, kunhan tekniikka tulisi tutuksi.
Lopputuloksena vajaan vuoden ajalta:
minä olen saanut valmiiksi parin säärystimiä, parin lapasia, parin villasukkia ja kaksi virkattua pipoa (pipo 1 ja pipo 2) sekä 2/3 neulepuseroa.

Veeran saldoksi muodostui lapsen villapaita, tiarapipo ja kaksi tupsua (tupsu 1 ja tupsu 2).
Yhteensä meillä on siis kolme pipoa, melkein kaksi paitaa, yhdet säärystimet, yhdet lapaset, yhdet villasukat ja ne kaksi tupsua. Veeran lapsilta ei pipot lopu ihan hetkeen.
Lisäksi tein patenttineuleella itselleni kaulahuivin. Idean siihen sain Pikkujättiläisestä, mutta en saanut sen ohjeilla neulosta aikaan ja käännyin Veeran puoleen.

"Käsityön pikkujättiläinen sisältää kirjonnan, tilkkutöiden, virkkauksen, neulonnan, huovutuksen, kudonnan sekä solmeilun ja punonnan perustekniikat ja selkeät, perusteelliset ohjeet lähes kahteensataan käsityömalliin." (Lähde: Adlibris) Tiedättekö mitä? Ei sisällä. Ei perustekniikka, ei selkeitä eikä perusteellisia ohjeita. Se sisältää esimerkiksi:
- lukemattoman määrän pipo-ohjeita. Kuka tarvitsee useita pipoja, etenkin kun tekniikoissa ei ole mainittavaa eroa?
- kolme ohjetta patenttineulottuun kaulahuiviin, ohjeissa vaihtuvat lanka ja leveys, muuten patentti on, noh, patentti. Se ei sisällä esimerkiksi puolipatentin ohjetta.

Voisin kirjoittaa pitkän listan siitä, mitä minun mielestäni Pikkujättiläisessä tulisi olla. Nimi viittaa mielestäni opukseen, joka toimii perustana aihepiirilleen. Tämä ei sellainen teos ole. Koska yleisesti ottaen koen rakentavammaksi nostaa esiin plussapuolia kuin ruotia huonouksia, totean, että suurimmat opit Käsityön pikkujättiläisestä olivat:
1) Blogin perustaminen
2) Uskalluksen löytyminen uuden oppimiseen ja hankalampiinkin töihin tarttumiseen (en olisi uskonut pitäväni puikoilla neulepuseroa ikinä)
3) Tiedän nyt tarkkaan, mitä itse kaipaan käsityökirjalta, niin ohjeiden kuin töiden puolesta
4) Tein törkeän hienot säärystimet







Pikkujättiläinen, koimme muutaman merkittävän hetken yhdessä, mutta heihei, tartumme nyt kirjoihin, joissa kuvat ovat kauniita ja ohjeet selkeitä ja antamallasi rohkeudella lähdemme kokeilemaan uusia tekniikoita ja tartumme haasteisiin, joista emme vielä edes tiedä.


Sincerely yours, Heidi (ja Veera)

torstai 13. helmikuuta 2014

Ompelukonekammo ja kuinka siitä selvittiin

Pelkään ompelukoneita. Jopa sitä ihanaa, omaa, jonka sain pyynnöstäni syntymäpäivälahjaksi melkein vuosi sitten. Sitä samaista, joka on edelleen paketissa, mutta niin rakas, että otin sen mukaan putkiremonttievakkoretkellekin.

On typerää omistaa mitään, mitä ei käytä. Meillä ei kotona ole loputtomia vuoria leipäkoneita ja käyttämättömiä vohvelirautoja. Mutta minulla on se ompelukone. Kone, jonka omistamisesta olen tavattoman ylpeä, vaikken sitä uskalla käyttää. Kone, jota varten olen ostanut useita kirjoja, hankkinut ja saanut lankoja ja saksia, hamstrannut kangastilkkuja, joilla harjoitella. Mutta tuossa se on paketissa. Nimittäin pelottaa avata paketti ja nostaa kone pöydälle. Siinä on puolainta, on poljinta, on pakkia, on siksakkia, on tikin leveyden säätävää painiketta. Kaikenlaista.
Päätin ottaa itseäni niskasta kiinni. Ei voi pyytää lahjaa ja jättää sitä käyttämättä. Ei voi vain haluta oppia ompelemaan, on opeteltava ompelemaan.

Niinpä pyysin apua.

Opin aikanaan (vain pari vuotta sitten) neulomaan ja virkkaamaan Veeran avustuksella.  Learn from the masters, ajattelin minä ja tälläkin kertaa käännyin ystävän puoleen. Kuperkeikkakodin Pau on paras tietämäni (eli maailman paras) viirinauhojen tekijä. Niinpä alkeiskurssini ompelukoneen saloihin suoritettiin Kuperkeikkakodissa eräänä helmikuisena tiistai-iltana.

Mitä opin?
1. Kankaan leikkaaminen on vaikeaa. Viirinauhakolmioni olivat kaikki eri kokoisia, vaikka ne samasta mallista teinkin.
2. Saumuri pelastaa eriparisuudet.
3. En ole ikinäkoskaan käyttänyt saumuria aiemmin. Se on pelottava vehje, mutta haluan sellaisen heti itselleni.
4. Saumuria tarvitaan!
5. Saumuri on kuningatar.
6. Saumurissa on leikkuri, eli sen terää pitää varoa (varoin!).
7. Saumurissa on tosi monta lankaa. En koskaanikinä halua vaihtaa saumurin lankoja. En siis hanki saumuria.
8. Langan pujottaminen ompeluoneeseen on kuin pyörälläajo. Kun sen on kerran (joskus peruskoulussa) oppinut, sen osaa pakkotilanteessa jokainen (eli minäkin).
9. Hitaasti ompeleminen tekee rumempaa jälkeä kuin räikkösvauhdilla hurruttelu (täysin epäloogista, sanon minä).
10. Suoraan ompeleminen on vaikeaa, jos jännittää.
11. Ompeleminen on hauskaa, jos muistaa hengittää.

Saanko esitellä; ensimmäinen ompelukonetyöni peruskoulun jälkeen kännykkäkameroituna: VIIRINAUHA!