Näytetään tekstit, joissa on tunniste käsityökirjat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste käsityökirjat. Näytä kaikki tekstit

torstai 6. maaliskuuta 2014

Jotain vanhaa, jotain uutta

Tilkkuja, herkkuja ja langanpätkiä -blogin alkuperäinen idea oli opiskella uusia tekniikoita ja kehittyä tutuissa käsillä tekemisen muodoissa. Ja herkutella siinä sivussa. Lähtökohtana käytimme Annukka Mikkolan "Käsityön Pikkujättiläinen" -teosta (WSOY, 2006). Tavoitteenamme oli tehdä siitä kaikki työt. Ensi vilkaisulta, jopa ensi lähemmältä tuttavuudelta Pikkujättiläinen tuntui juuri sopivalta meille. Ohjeita on lähemmäs pari sataa. Tekniikoista osa on tuttuja (virkkaus ja neulonta) ja osa aivan uusia, jopa vähän jännittäviä (huovutus). Kirjassa on piirroskuvia tekniikoista. Töiden taitotasot vaihtelevat aloittelijasta kokeneempaan. Olisi haastetta, olisi mielekkyyttä. Oppisi. Omaa silmää saisi käyttää värien ja materiaalien valinnassa, kunhan tekniikka tulisi tutuksi.
Lopputuloksena vajaan vuoden ajalta:
minä olen saanut valmiiksi parin säärystimiä, parin lapasia, parin villasukkia ja kaksi virkattua pipoa (pipo 1 ja pipo 2) sekä 2/3 neulepuseroa.

Veeran saldoksi muodostui lapsen villapaita, tiarapipo ja kaksi tupsua (tupsu 1 ja tupsu 2).
Yhteensä meillä on siis kolme pipoa, melkein kaksi paitaa, yhdet säärystimet, yhdet lapaset, yhdet villasukat ja ne kaksi tupsua. Veeran lapsilta ei pipot lopu ihan hetkeen.
Lisäksi tein patenttineuleella itselleni kaulahuivin. Idean siihen sain Pikkujättiläisestä, mutta en saanut sen ohjeilla neulosta aikaan ja käännyin Veeran puoleen.

"Käsityön pikkujättiläinen sisältää kirjonnan, tilkkutöiden, virkkauksen, neulonnan, huovutuksen, kudonnan sekä solmeilun ja punonnan perustekniikat ja selkeät, perusteelliset ohjeet lähes kahteensataan käsityömalliin." (Lähde: Adlibris) Tiedättekö mitä? Ei sisällä. Ei perustekniikka, ei selkeitä eikä perusteellisia ohjeita. Se sisältää esimerkiksi:
- lukemattoman määrän pipo-ohjeita. Kuka tarvitsee useita pipoja, etenkin kun tekniikoissa ei ole mainittavaa eroa?
- kolme ohjetta patenttineulottuun kaulahuiviin, ohjeissa vaihtuvat lanka ja leveys, muuten patentti on, noh, patentti. Se ei sisällä esimerkiksi puolipatentin ohjetta.

Voisin kirjoittaa pitkän listan siitä, mitä minun mielestäni Pikkujättiläisessä tulisi olla. Nimi viittaa mielestäni opukseen, joka toimii perustana aihepiirilleen. Tämä ei sellainen teos ole. Koska yleisesti ottaen koen rakentavammaksi nostaa esiin plussapuolia kuin ruotia huonouksia, totean, että suurimmat opit Käsityön pikkujättiläisestä olivat:
1) Blogin perustaminen
2) Uskalluksen löytyminen uuden oppimiseen ja hankalampiinkin töihin tarttumiseen (en olisi uskonut pitäväni puikoilla neulepuseroa ikinä)
3) Tiedän nyt tarkkaan, mitä itse kaipaan käsityökirjalta, niin ohjeiden kuin töiden puolesta
4) Tein törkeän hienot säärystimet







Pikkujättiläinen, koimme muutaman merkittävän hetken yhdessä, mutta heihei, tartumme nyt kirjoihin, joissa kuvat ovat kauniita ja ohjeet selkeitä ja antamallasi rohkeudella lähdemme kokeilemaan uusia tekniikoita ja tartumme haasteisiin, joista emme vielä edes tiedä.


Sincerely yours, Heidi (ja Veera)

sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Omin käsin - ajatuksia omasta tekemisestä ja siitä kirjasta

Kaksi noloa paljastusta: En ole askartelija. Jos saat minulta kauniin, itsetehdyn kortin, se on puolisoni tekemä, joka on kädentaidollisesti hyvin lahjakas ja omaa paremmat hermot näpertämisen kanssa kuin minä. Päättäväisesti aloitan, lopputuloksena itku ja lopulta mies liimaa helmet ja muut roippeet paikalleen, että päästään lähtemään.

Seuraava paljastus: En pidä pastellisävyistä. Olen murrettujen sävyjen tyttö, syysihminen tässäkin mielessä.

En osaa käyttää ompelukonetta vielä(kään), mutta maalisutia kyllä. Suurimmat tee-se-itse-haaveeni ovat: 1) restauroida vanha perintöarkkuni 2)  kutoa matto mattopuilla 3) virkata isoäidinneliöpeitto, (lähinnä hermostuttaa se palasten yhteen virkkaaminen, ei neliöiden teko). Lisäksi on paljon pieniä haaveita; alkeiden hallitseminen kirjontaan, huovuttamiseen, pitsintekoon. Aikaa haluaisin saada myös mosaiikkitöiden testaamiseen ja syystä tai toisesta uskon, että olisin luonnonlahjakkuus dreijaushommissa. Haaveilen myös pienestä verstaasta, jossa voisi hioa ja maalata vanhoille huonekaluille uutta ilmettä - ja sahata ja porata, pöllyttää puruja. Uskon, että se olisi suurin lahja, jonka omalle luovuudelleni voisin antaa; tilan.

En ole sisustaja. Minulle tärkeintä kodissa on, että siellä on väriä, elämää, ääntä, omia tavaroita, jotka on valittu jollakin syvemmällä perusteella kuin Tikkurilan värikartta. Kotini on tyylien ja kuosien räjähdys; se näyttää asujiensa kodilta. Koirani esimerkiksi ra-kas-taa punaista plyysikankaista jättiläistyynyä, jossa on pieniä aurinkoja, tähtiä ja kuita. Eläin sai sen tärkeältä ihmiseltä ja vaikke se millään muotoa ole harmoninen muiden kuosien tai olohuoneen värimaailman kanssa, se on ja pysyy olohuoneessa. Minulle puolestaan on tärkeää, että kirjat ovat esillä, ja ei, hyllyä ei ole eikä tulla väärikoodaamaan. Mieheni hienot valokuvat on myös oltava esillä, ja niitäkin laitetaan esille enemmin fiiliksen kuin värien mukaan.

Omistan betonimyllyn.

Ai mihin tämä liittyy? Siihen, että luin syksyn pakko lukea/saada/omistaa tee se itse -kirjan, Riikka Kantinkosken ja Susanne Venton "OK - Omin käsin" (WSOY, 2013) ja jäin miettimään omaa suhdettani käsillä tekemiseen ja sisutamiseen. En nimittäin lämmennyt teokselle yhtä paljon kuin moni muu. Kuvat ovat kauniita, sillälailla graafisella, timanttimuotoisella ja pastellisella tavalla. Ohjeet ovat yksinkertaisia; maalamalla pöllin tai puun palan pastellisävyllä, muuttuu puu jakkaraksi tai dominopalikaksi. Erilaiset materiaalit tulevat kirjan sivuilla tutuksi; on posliinikalvoja ja akryylimaaleja.






"OK - Omin käsin" on kahden suositun bloggarin yhteistyön tulos. En itse ole seurannut näitä blogeja erityisen tiiviisti, mutta tunnen toki ne nimeltä: Susanna Venton Varpusen ja Riikka Kantinkosken  Weekday Carnivalin. Mietin, miksi kirjasta niin paljon pidetään, kun mielestäni se ei anna kovinkaan paljon uutta? Oletettavasti jokainen blogeja seurannut himosisustaja tuntee sisustusteipit tai osaa tuunata vanerin palasta taidetta sutimalla siihen maalia tai tehdä kaulakorun putkenpätkistä. Vai? Äitini valoi betonista kynttilänjalkoja jo 30 vuotta sitten - ja tuunasi pyyhkeiden reunat itsevirkkaamallaan pitsillä.  Tässä ei siis ollut edes minulle, maailman ankeimmalle sisustaja-itsetekijälle uutuuden arvoa. Kauneutta toki. Ja ihana että tehdään tällaisia teemakirjoja, joissa sävyt ja graafiset muodot seuraavat työstä toiseen ja kirjan ulkoasuun asti.

Toisaalta, samat resepti-ideat ne leivontakirjoissakin pyörivät vuodesta toiseen. Ja toinen kirja on toistaan omemman tuntuinen, sama homma sisustus-askartelu-neulonta-jne. kirjojen kanssa. Siinä joko on sitä jotain just mulle - tai sitten ei.

"OK - omin käsin" oli harmoninen, visuaalisesti todella harkittu kokonaisuus, joka jätti minut kylmäksi. Siksi halusin aluksi kertoa omaa itsetekemisen filosofiaani ja tapaani. "OK" ei vain ollut minulle, rönsyilevälle ja tummasävyiselle. Muita mielipiteitä on koottu kirjan Facebook-sivulle, kannattaa vilkaista toinenkin mielipide.