Näytetään tekstit, joissa on tunniste valmis työ. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste valmis työ. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Siksak-raitahuivi

Vähän yli vuotta, satakolme raitaa ja 216 pääteltyä lankaa myöhemmin se on valmis! Kesähuivi nimittäin. Ja säiden puolesta se valmistuikin hyytävään tarpeeseen.
Ja kun seuraavan kerran keksin tehdä huivin, jossa käytetään yli kahta väriä ja väri vaihtuu neljän kerroksen välein, niin voiko joku ystävällisesti muistuttaa mua tästä päättelyprojektista? Ellei niitä lankoja sitten pidä vedellä nurjalle puolelle, pääsee aika tavalla helpommalla kun ei tartte niin pikkutarkasti nyhertää.
Tykkään tosi paljon tehdä raitaa koska siinä ei pääse työn edetessä kyllästymään ja tuntuu ihan kuin se valmistuisi nopeammin. Lisäksi lopputulos on (erityisesti tässä huivissa) varsin viehättävä. Tätä oli muutenkin todella kiva neuloa, ohje on Suuri käsityö -lehdestä jostain keväältä 2013 jos en nyt ihan väärin muista ja nimetty missonihuiviksi siinä. Ja missoniraidassahan on ilman muuta idea, että usein vaihtuu väri.
Huivi on ollut nyt käytössä muutaman päivän eikä se ole juuri venynyt pituuttakaan toisin kuin hieman pelkäsin. Kamera ja tietokone eivät suostu yhteistyöhön keskenään, joten mennään näillä jo viikonloppuna Instagramissa julkaistuilla kuvilla. Huivista löytyy linkin takaa hyviä kuvia huhtikuulta kun ekan kerran manailin tällä blogissa päättelyurakkaani.



maanantai 16. kesäkuuta 2014

Trikookuteesta virkatut korit

Koti järjestyksen -projektin oleellinen osa on kehitellä säilytysratkaisuja. Sen lisäksi, että tavaramäärästä karsitaan ja annetaan/myydään huomattava määrä esineistöä enemmän tarvitseville, pitää kaikelle jäljelle jäävälle löytää oikea paikka.
Tällä hetkellä meidän eteisessä vallitsee aika lailla maailmanlopun kaaos. Silleen masentavaa, kun se on se ensimmäinen tila, jonka jokainen sisääntulija heti rekisteröi. Eipä sillä, että meno niin huomattavasti muuttuisi peremmälle mentäessä. :D
Olen yrittänyt suurimman osan kevättä siivota ja järjestellä, mutta tulokset eivät ole olleet pysyviä. Nyt tilanne on muuttumassa pikkuhiljaa ja siinäpä se onkin avain tällaisen kävelevän kaaoksen (niin mielelläni syyttäisin muita, mutta mun ne pinot vaan ovat) kodinjärjestämiseen. Pitää todella edetä vain pala kerrallaan ja omaksua ikään kuin elämänmuutos ja vieläpä asenteella, että tässä mennään nyt loppuelämäksi. Tämän elämänohjeen ja huomattavan riman laskemisen ansiosta muutos alkaa nyt tapahtua. Meillä on ollut jo useamman viikon täysin siisti ja pinoista (olen äärimmäisen hyvä pinoamaan kaikenlaista) vapaa ruokapöytä, hyvässä järjestyksessä pysynyt vaatehuone, kiiltävä vessa ja roinaton, tiskitön ja ennen kaikkea putipuhdas keittiön taso. Oi olen niin ylpeä itsestäni, olkaa tekin (ylpeitä minusta)!


Niin siihen eteiseen ja niihin koreihin. Eteisemme on pieni ja ahdas ja säilytystilaton. Ahtautta korostavat eteisessä säilytettävät rattaat, jotka estävät helpon liikkumisen ainoalle kaapille sekä naulakolle. Kengille ei ole minkäänlaista säilytystilaa ja hattuhyllyllä on muuri ties mitä, lisää tavaraa sinne ei just sovi. Talvella hanskat, pipot ja huivit asuivat isossa säilytyslaatikossa, mutta se on kesäisille asusteille vahvasti ylimitoitettu, joten se sai siirtyä sisältöineen pakkasia odottamaan vintille. Tällä hetkellä kesähatut ja vastaavat asuvat aika tavalla samassa läjässä kenkien kanssa. Tosi viehättävää.. Mutta tähänpä tulee nyt muutos! Nimittäin jokaisen perheenjäsenen ikioma kori, jossa kaikenlaiset välttämättömät asusteet vastedes säilytetään. Enää pitää vain raivata hattuhylly, jotta koritkin löytävät paikoilleen.
Korien virkkaaminen oli erittäin mukavaa puuhaa. Valmista tuli nopeasti ja homma kävi hyvästä käsitreenistä. Ensimmäinen kori aiheutti vakavaluokkaisen hiertymän vasemmassa etusormessa, mutta kyllä se siitä korien lisääntyessä parkkiintui. Tykkään ylipäätään trikookuteen virkkaamisesta, juurikin koska valmista tulee ihan silmissä. Koreja on nyt valmiina neljä, viidennen tulee valmistua ennen lokakuuta ja perheenlisäystä, sillä vauvoilla niitä pipoja ja tumppuja ja muita lämmikkeitä vasta onkin. Kunhan vauvalle sitten aikanaan keksitään joku nimi, niin tilaan Beloved by Brunoulta vielä nimikyltit näihin.




Ehkä seuraavaksi julkaisen ennen ja jälkeen -kuvat eteisestä.

keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Sikinsokin-tossut neljällä puikolla

Tossutehtaalta tervehdys! Täällä hommat etenee letkeästi. Yksikään vieras ei vielä ole jäänyt toimistolla tossuitta, mutta 11 pariin on vielä jokunen tossu matkaa.

Viime viikolla valmistui oranssinen pari, jonka pintaa koristavat "pikkukierrot sikinsokin". Ohje kiertojen tekemiseen löytyy Kotolivingistä *klik*. Jälleen kerran opin uutta; en ole aiemmin tehnyt kiertoja tai palmikoita, siis pintaa, joka teoriassa kaipailee apupuikkoa. Nämä Kotolivingin pikkukierrot eivät palmikkopuikkoa ohjeen mukaan vaatineet, sillä kierto syntyi kahden silmukan nostamisesta joko työn eteen tai taakse. En tiedä, olisiko apupuikko kuitenkin nopeuttanut toimintaa, meni aika nyhräämiseksi, kun yritin töppösormissani kahta silmukkaa pidellä ja toisia neuloa..

Nämä oranssit tossut tein 32 silmukalla, kuten Novitan tossuohjeessa *klik*. Tämä siksi, että aiemmat, 36-silmukalla tehdyt tossut ovat olleet vähän turhan väljiä omaan käyttööni, vaikka sukkaosan pituutta olenkin muunnellut mieleni mukaan sopivaksi tekeillä olevaan kuvioon. Tossujen sisään on mahtunut sukka, villasukka ja oikeastaan toinenkin villasukka. Omaan 37-kokoiseen jalkaani ne ovat olleet auttamatta liian suuria. Vieläkin tiivistämisen varaa olisi, mutta nyt tossu tuntuu tossulta omassakin jalassa.

Ohje lyhykäisyydessään: loin 32 silmukkaa, neuloin 28 kierrosta aina oikein kahdella sukkapuikolla ja suljettua neuletta = sukkaosaa varten lisäsin kolmannen puikon. 1. ja 3. puikolla oli 11 silmukkaa, loput 20 kulkivat sileänä neuleena kakkospuikolla. Tämä jako noudatti Kotolivingin kuvio-ohjetta. Kavennukset tehtiin kahden kuviokokonaisuuden jälkeen joka kierroksella ja aina yhteen neuloen. Kun 1 ja 3 puikon silmukat loppuivat vedin langan jäljelle jääneiden silmukoiden läpi. Ei ehkä oikeaoppista, mutta vallan asiansa ajavat tossukat tulivat.



Tässä huomasin sellaisen, että värillä ON väliä. Tällainen peruskoulun käsityötunneilta tuttu oranssi "peruslanka" ei varsinaisesti houkutellut neulomaan, joten näinkin pienen työn tekemiseen meni pitkään. En ole lankahifistelijä, mielestäni peruslangat ovat parhaita tiettyihin töihin. Aina ei tarvitse olla silkkistä alpakkaa, Isoveli ajaa asiansa monesti. Mutta värillä on väliä! Jatkossa siis valitsen Isoveljistä itseäni oikeasti miellyttävät värit, enkä yritä saada aikaan mahdollisimman laajaa värisuoraa. Nämäkin tossut siis neulottiin Novitan Isoveli-langasta puikoilla numero 5.

torstai 13. helmikuuta 2014

Ompelukonekammo ja kuinka siitä selvittiin

Pelkään ompelukoneita. Jopa sitä ihanaa, omaa, jonka sain pyynnöstäni syntymäpäivälahjaksi melkein vuosi sitten. Sitä samaista, joka on edelleen paketissa, mutta niin rakas, että otin sen mukaan putkiremonttievakkoretkellekin.

On typerää omistaa mitään, mitä ei käytä. Meillä ei kotona ole loputtomia vuoria leipäkoneita ja käyttämättömiä vohvelirautoja. Mutta minulla on se ompelukone. Kone, jonka omistamisesta olen tavattoman ylpeä, vaikken sitä uskalla käyttää. Kone, jota varten olen ostanut useita kirjoja, hankkinut ja saanut lankoja ja saksia, hamstrannut kangastilkkuja, joilla harjoitella. Mutta tuossa se on paketissa. Nimittäin pelottaa avata paketti ja nostaa kone pöydälle. Siinä on puolainta, on poljinta, on pakkia, on siksakkia, on tikin leveyden säätävää painiketta. Kaikenlaista.
Päätin ottaa itseäni niskasta kiinni. Ei voi pyytää lahjaa ja jättää sitä käyttämättä. Ei voi vain haluta oppia ompelemaan, on opeteltava ompelemaan.

Niinpä pyysin apua.

Opin aikanaan (vain pari vuotta sitten) neulomaan ja virkkaamaan Veeran avustuksella.  Learn from the masters, ajattelin minä ja tälläkin kertaa käännyin ystävän puoleen. Kuperkeikkakodin Pau on paras tietämäni (eli maailman paras) viirinauhojen tekijä. Niinpä alkeiskurssini ompelukoneen saloihin suoritettiin Kuperkeikkakodissa eräänä helmikuisena tiistai-iltana.

Mitä opin?
1. Kankaan leikkaaminen on vaikeaa. Viirinauhakolmioni olivat kaikki eri kokoisia, vaikka ne samasta mallista teinkin.
2. Saumuri pelastaa eriparisuudet.
3. En ole ikinäkoskaan käyttänyt saumuria aiemmin. Se on pelottava vehje, mutta haluan sellaisen heti itselleni.
4. Saumuria tarvitaan!
5. Saumuri on kuningatar.
6. Saumurissa on leikkuri, eli sen terää pitää varoa (varoin!).
7. Saumurissa on tosi monta lankaa. En koskaanikinä halua vaihtaa saumurin lankoja. En siis hanki saumuria.
8. Langan pujottaminen ompeluoneeseen on kuin pyörälläajo. Kun sen on kerran (joskus peruskoulussa) oppinut, sen osaa pakkotilanteessa jokainen (eli minäkin).
9. Hitaasti ompeleminen tekee rumempaa jälkeä kuin räikkösvauhdilla hurruttelu (täysin epäloogista, sanon minä).
10. Suoraan ompeleminen on vaikeaa, jos jännittää.
11. Ompeleminen on hauskaa, jos muistaa hengittää.

Saanko esitellä; ensimmäinen ompelukonetyöni peruskoulun jälkeen kännykkäkameroituna: VIIRINAUHA!










sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Virkatut sukat

Intouduin lokakuussa Novitan sukkalehdestä ja uhosin tekeväni jouluksi viidet sukat. Arvatkaa teinkö? Kolme päivää ennen joulua havahduin todellisuuteen, että minulla oli yhdestä sukasta 70% tehtynä. Perus. Jotenkin (lue: nukkumalla hyvinhyvin vähän) onnistuin kuitenkin muutamassa päivässä tekemään äidille ja isälle sukat pukinkonttiin. Isä sai perinteiset mustat, neulotut villasukat, mutta äidin sukat virkkasin.




Virkatut sukat näyttävät mielestäni jotenkin pöljiltä. Pinta on hauskaa, mutta neulotun sukan joustavuus ja muoto puuttuuvat ja virkattu sukka on jotenkin, noh, kömpelö pötkäle. Suosittelen virkattua sukkaa vaihtelunhaluiselle sukkamaanikolle kokeiluun, mutta ihan minun lempisukkaa ei tällä metodilla syntynyt. Tosin opin näitä sukkia koukutessani paljon virkkauksesta ja rakenteiden ja pintojen muodostamisesta virkaten, joten hukkaan ei kokeilu mennyt. Ja äiti sai pakettinsa!

Lankana minulla oli jostain joskus haalittu vaaleanpunainen noin Novitan Nallen paksuinen lanka ja koukkuna 3,5. Varren joustinneule on neulottu samanpaksuisilla sukkapuikoilla.

Novitan nettisivuilta ei löydy (?) kuin varrettoman virkatun sukan ohje, mutta Sukkalehdestä tämä ohje on siis poimittu. (Tuo varreton versio poikkeaa kaikin tavoin tekemistäni sukista; paitsi että sukissani on varsi, ne aloitettiin varresta neulomalla, ei kärjestä virkkaamalla kuten tuossa edellä linkatussa ohjeessa.) Sukkalehti on niin mahtava, että suosittelen sen hankkimista, olipa sitä sitten ensikertalainen tai kokeneempi sukantekijä. Lehdessä on esitelty hyvä joukko kantapää- ja kärkiohjeita sekä inspiraatiota niin kuvio- kuin kirjoneulesukkiin.

perjantai 7. helmikuuta 2014

Tähkätossut

Tossuprojekti etenee! Kolmantena parina puikoilta valmistui tähkäkuvioidut tossut.
Välttelen usein tekniikkaa, jossa on paljon langankiertoja ja kavennuksia ja lisäyksiä eli töitä, joiden lopputuloksena olisi "reikiä", siis kaunis, elävä pinta. Taustalla on niinkin käytännönläheinen ongelma, kuin että minua hirvittää monimutkaisten virheiden purkaminen. Tai työn pilaaminen virheellä, joka ei ole purettavissa. Tai koko työn purkaminen, kun on tehnyt virheen, jonka kanssa ei voi elää. Nykyisin en pelkää enää oikeiden ja nurjien silmukoiden karkaamista puikolta, vaan suhtaudun silmukanpakoihin vain osana neulontaa, mutta näille hybrideille en yksinkertaisesti osaa tehdä mitään. Tämän huomasin tehdessäni itselleni muhkean villahuivin patenttineuleella. Jätin virheet suosiolla työhön enkä edes miettinyt, miten olisin voinut ne korjata. Miten? Voiko patenttia purkaa? Onko tämä sellainen tekemällä oppii ja harjoitus tekee mestarin -tyyppinen tilanne?

Tämä tossuprojekti on jo näin alkutekijöissään osoittautunut todella hyödylliseksi oppimisen kannalta. Uusia juttuja sopivan kokoisessa paketissa. Tossut valmistuu muutamassa tunnissa ja tyhmempikin kokeilu on suhteellisen nopeasti takanapäin.

Näitä tähkäpäitä oli kiva neuloa, mutta ihan edukseen tämä tossun muoto ja lanka eivät itse kuviolle ole. Kannattaa siis siinäkin mielessä käydä kurkkimassa Kotolivingin alkuperäinen tilkkuohje, jossa kuvio tulee kauniimmin esiin. Sukanvarret taidan tehdä tällä tekniikalla pikapuoliin, tykkäsin.




Lankana jälleen Novitan Isoveli, puikot vitoset (teen koko tossun sukkapuikoilla) ja silmukoita aluksi 36. Tähkäkuvio toistuu 7 kertaa tossuissa. Reikäneulos on niin joustavaa, että tossu on jälleen reippaan kokoinen, eli juurikin sisätossuksi toimiva.

Ja hei, muistakaa osallistua arvontaan!

torstai 30. tammikuuta 2014

Pallerotossut

Toinen valmis pari tossuja toimistolla! Veera nappasi nämä vihreät pallerotossut heti käyttöön, näihin nimittäin mahtuu sukka+villasukka-yhdistelmä helposti sisään. Lämmintä!

Tossuprojektin ideana on testata minulle uusia neulontatapoja, joihin ideoita ja ohjeita ammennan nyt alkuun ainakin Kotolovingin Satunnaiset sankarit -projektista. Pallero-ohje tästä linkistä (klik).

Tässä ihka ensimmäinen pallerotyöni:



Pallerot syntyivät pienellä kivulla. Niiden tekeminen oli mukavaa, mutta käsialani on (huomaan nyt) sen verran tiukka, että lisäyksien muuttaminen yhdeksi silmukaksi vaati sorminäppäryyttä ja jippostelua. Osa palleroista jäi myös työn nurjalle puolelle, josta niitä sitten viimeistelyssä pullauttelin etupuolelle, kuten asiaan kuului. Mutta hyvät tuli lopulta. Vihreään väriinkin tykästyin, vaikka se tuntui aluksi turhan ärhäkältä, oma makuni kun on pitkälti murrettuihin ja ilottomiin sävyihin kallellaan.

Tossut tehtiin jälleen 36 silmukan koossa, Novitan Isoveljestä, vitosen puikoilla. Silmukoiden määrän vaihdan jossain kohtaa, jotta saan pienempiäkin tossukoita aikaan, mutta Isoveikkaa ja vitosia en taida vaihtaa, niin näppärä pari ne on tässä projektissa.

maanantai 27. tammikuuta 2014

11 tossua -projekti ja tähtitossut

Yrityksemme MAU muutti vuoden vaihteessa omaan ensimmäiseen toimitilaansa. Muuttotohinoista ollaan jonkin verran raportoitu Instagramin puolella (klikklik, siellä on ihania kuvia ja hyviä hetkiä muutoinkin taltioituna) ja tullaan raportoimaan enemmän ja lähemmin, kunhan tavarat asettuu paikoilleen (eli kunhan vuokranantajan omaisuus antaa tilaa meidän omaisuudelle kokonaisvaltaisesti). Sen voi sanoa jo nyt, että meidän toimisto on ihana, kodikas, värikäs ja 90% kierrätetty - eli meidän näköinen ja oloinen, vaikkakin vielä alkutekijöissään!


Ainut miinus-puoli MAUn pesässä on, että siellä on kyl-mä. Jäätävä.
Siispä piti kaivaa kutimet esiin ja alkaa puurtamaan vieraille varpaiden lämmikkeitä. Ei ongelma! Sillä! Kudottuani Tilkkujen joulukalenteria varten kotitossut Jonna Hietalan Kerällä-kirjan oppien mukaan, tiesin löytäneeni oivan "välipalakäsityön". Tossuista tuli hienot ja ne oli nopeat tehdä. Toisaalta, kyllästyn nopeasti ja toimistolle tossuja tarvitaan 11 paria. Ihan vaan väriä vaihtamalla mielenkiintoni ei pysy yllä. Niinpä päätin hyödyntää tämän tossuprojektin ja opetella uuden tekniikan aina uuden tossuparin kohdalla. Oppaana ainakin näin alkuun toimii Kotolivingin viime vuonna toteuttaman Satunnaiset sankarit -tilkkuprojektin mallit. Tässä ensimmäinen pari: punaiset tähtitossut!






















Loin tossuja varten 36 silmukkaa ja neuloin 18 kierrosta ainaoikein kahdella puikolla. Sitten siirsin silmukat neljälle puikolle ja aloitin tähden tekemisen "sukkaosaan"  Kotolivingin ohjeiden mukaisesti heti "kantaosan" päätyttyä. Jaoin silmukat puikoille siten, että 1. ja 4. puikoilla oli mallitilkun vaatimat 19 silmukkaa. Loput 17 silmukkaa neuloin puikoilla 2. ja 3. sileänä. Kärkikavennukset aloitin heti, kun tähtikuvio oli kärkisakaraa myöten valmis. Näihin tossukoihin mahtuu isompijalkaisenkin vieraan varpaat lämmittelemään!

Käytin työssä Novitan Isoveljeä ja vitosen sukkapuikkoja. Tossupariin meni melkolailla tarkalleen yksi kerä lankaa.

Edessä on siis 10 paria tossuja lisää. Se tarkoittaa mahdollisuutta testata montaa väriä ja montaa tekniikkaa. Tällaiselle projektineulojalle, joka kaipaa onnistumisen tunnetta (eli nopeasti valmistuvaa työtä) ja joka on oppimisenjanoinen, tämä on nerokkain projekti ikinä. Kiitos kylmyys.


sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Heidin talvieleganssi 2014: tupsupipo ja patenttihuivi




Olen (vihdoin) valmis pakkasiin! Tossa on mun pipo ja mun kaulahuivi vuosimallia 2014!

Pipon idea ja ohje on Snurresta. Kun kokoonnuimme tuohon ihanaan lankakauppaan Neulojien yönä, ihastuin siellä ikkunalaudalla nököttäneeseen malliin ja hommasin langat illan päätteeksi. Pipon voi bongata Snurren tekemänä Veeran Neulojien yöstä ottamista kuvista. Oma versioni on spiraalimpi, sillä hukkasin ohjeet ja jouduin purkuhommiin, kun korvat jäivät pilkottamaan ohjeenmukaisesta koosta. Ohje on Snurren oma, minun versiostani tuli siis korkeampi. Lankana minulla pipossa BC Garnin Semilla Grosso. Tuota ihanaa luomulankaa pipoon meni 1,5 kerää.

Kaulahuivini värivalinta oli selkeä; talvi(takki)harmaudessa olen suosinut jo pari talvea mahdollisimman lämmintä, mausteista keltaista. Langaksi Snurresta valikoitui alpakkaa ja merinovillaa sisältävä Lamanan Nazca. Väri näkyy oikein noissa allaolevissa "virhekuvissa". Langan menekki olisi ollut loputon, mutta budjetti tuli vastaan kahdeksannen kerän kohdalla. Samasta määrästä syntyi myös pipon tupsu, jonka teki tupsukonkari-Veera.

Oppimismatkalla kun ollaan, halusin testata jotain itselleni uutta neulosta. Projektikirjassamme "Käsityön pikkujättiläisessä" on kolme patenttiohjetta, joten päätin kuitata patenttikokeiluni tällä villakaulahuivilla. Kerrottakoon, että Pikkujättiläisen ohjeilla en olisi patentin syvintä olemusta ymmärtänyt, vaan oppaanani toimi Veera. Jälleen kerran.

Jäin pahaan patenttikoukkuun: niin sievää, niin nopeasti! Ainut, mistä en päässyt jyvälle oli patentin purkaminen, joten muutama "personaallinen" virhe jäi huiviin.


 Onnellinen talvi-ihminen!

Kuvista kiitos Otso Kähönen. Pipon tupsusta kiitos Veera.

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Joulukalenterin 8. luukku: Virkattu ovikoriste




Oveen on mukavaa ripustaa kranssi tai joku muu jouluinen koriste jo joulukuun alkupuolella, tulee mukava jouluinen mieli kun avaa kotioven. Postinjakakan kannalta eletään siis mielenkiintoisia aikoja kun oviin ilmestyy koristukset, päivät ovat mielenkiintoisempia kun voi valita suosikkiaan joka rapussa, ehkä..
Idean tähän virkattuun ovikoristeeseen sain Attic24-blogista, käykääpä kurkkaamassa miten hienoja siellä on virkattu! Koriste on helppo ja nopeakin tehdä, vaikka kannattaa pitää mielessä, että pienenkin ympyrän kehän pituus on yllättävän iso.. Mittanauhaa ei tarvita, valitaan vain mieleiset langat ja virkataan ketjuja kunnes pituus on kranssin styrox-pohjan levyinen. Virkkasin kahdella värillä pylväitä kääntämättä työtä, näin jälki on tasaista. Päättelyn vaivaa ei myöskään kannata nähdä, sillä langanpätkät saa työnnettyä ompeleen alle, kerrosten alut kannattaa toki virkata mukaan. Styroxin kuorrute on valmis kun työn pituus riittää peittämään renkaan venyttämällä. Ompele sitten virkattu kaistale styroxin ympärille ja laita mieleinen ripustuslenkki, minä virkkasin ketjuilla narun.


keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Onnenapila-säärystimet

Onnenapila - kuvioneulotut lasten säärystimet langanlopuista - Käsityön pikkujättiläinen s. 230

Olen murtanut yhden käsityömyytin! Kuvittelin nimittäin, että kirjoneuleen tekeminen on vaikeaa. Ajattelin, että se vaatii liikaa keskittymistä ja on siksi vaikeaa. Ajattelin, että taidoillani kirjoneuleesta tulee möykky, kun en osaa lankoja kuljettaa riittävän löysästi nurjalla puolella. Pah! Pikkujättiläisen Onnenapila-säärystimet oli paitsi kivoin käsityö, jonka olen koskaan tehnyt, myös hienoin.







































Mitä opin? Paljon!
1) Ensisijainen oppini oli, että kirjoneule ei ole sen vaikeampaa kuin muukaan ja se on mahtava tapa nollata ajatuksia. Aiemmin olen lepuuttanut hermojani virkkaamalla pitsiä, nyt on löytynyt uusi suosikki niihin hetkiin, kun haluaa vain keskittyä käsityöhön ja unohtaa muut asiat. Eikä tullut möykkyä, kun teki rennolla otteella.
2) Kirjoneule jämälangoista on parasta väriterapiaa! Käytin näihin säärystimiin kaikki lankakoreistani löytyneet kerien loput. En tehnyt tarkempaa suunnitelmaa aluksi, vaan valitsin seuraavan lankaparin (pohjavärin ja apilan värit) aina fiiliksen ja langan saatavuuden mukaan. Toki puolessa välissä aloin miettimään, että kokonaisuudesta täytyy tulla jollain tapaa harmoninen, jotta säärystimiä ilkeää käyttääkin. Ratkaisin homman sillä, että laitoin väliosiin väljällä logiikalla kuvioissa käyttämiäni värejä. Toimii, eikö?
3)  Olisi hyvä kirjoittaa ylös, millaisia ohjeesta poikkeavia ratkaisuja tekee. Olin viisas ja tein ensimmäiset resorit pienemmillä puikoilla, mutta työn lopussa olin ehtinyt sen jo unohtaa ja näin ollen siniset, viimeisenä tehdyt resorit ovat löysemmät kuin vihreät, alkuinnostuksen ja järjen kanssa tehdyt.
4) Käsityön pikkujättiläinen ei ole alan tähtijulkaisu, valitettavasti. Jos Onnenapiloita kutsuu kuvioneuletyöksi, niin sehän ei pidä paikkaansa. Ymmärtääkseni kuvioneule on jotain, josta oikeiden ja nurjien yhdistelmällä syntyy elävä pinta ja tässä on kyse kirjoneuleesta, kun apiloissa jutun juoni on eri keristä tulevat värit. Jouduin tarkistamaan ymmärrykseni täältä.

Langat, puikot ja muut tarvikkeet: Aika helposti erilaiset, noin Seitsemän Veljestä -paksuiset langat upposivat työhön. Esimerkiksi tuo ruskea lanka oli jotain aivan muuta, silkkistä ja ihanaa, mistä lie tullutta. (Olisipa joku sovellus, jonka kautta voi selvittää, mistä langasta on kysymys, jos ei tiedä/muista/on ostanut kässäkirppikseltä sattumapaketin.) Neuloin molemmat säärystimet samanaikaisesti, jotta pysyin kartalla langan menekistä ja sain samanlaiset parit. Puikkoina oli 3,5 sukkapuikot. Joissain kohdissa merkkailin kierroksen alkua nostamalla langan pään oikealle puolelle. Päättelyä varten tarvitsi parsinneulan (langanpäissä ei muuten parane pihistellä, sillä langantyngän päättely on tylsintä puuhaa, ja lyhyt päättelylanka tarpeetonta kitsastelua). Ohje Onnenapilaan löytyy Pikkujättiläisestä, jossa kerrotaan kuvion olevan Ahvenanmaalta Jomalan kirkon alta löytyneestä naisen myssystä 1700-luvulta.

Suosittelenko? Voi kyllä! Kirjoneulonta on uusi käsityöihastukseni. Valitettavasti Pikkujättiläinen ei tarjoa kovinkaan montaa muuta kirjoneuletyötä. Tai oikeastaan Onnenapiloiden lisäksi ainuttakaan. (Sitävastoin patenttineuloksisia kaulahuiveja on kolme...)

Nämä säärystimet päätyvät pian 2 vuotta täyttävän ystäväni synttäripakettiin. En malta odottaa, miltä ne näyttävät pikkuystävän jaloissa!


torstai 14. marraskuuta 2013

Tupsuverhon erilainen elämä


Lumilinna, pallotupsuista solmittu tilatekstiili - Käsityön pikkujättiläinen s. 416

Ensimmäinen solmeilua ja punontaa sisältävä työ on valmis!
Lankatupsun tekeminen on erityisesti lapselle erinomainen käsityöpuhde, näin aikuisena sanoisin, että aika puuduttavaa hommaa. Muistan kultaisen 80-luvun alusta tällä menetelmällä tehdyt punatulkut, oman lapsen ollessa tarpeeksi kärsivällinen tähän hommaan, pistän sen tekemään tulkkuja!
Käsityön pikkujättiläisessä tupsuista on tehty tilatekstiili. Hienolta on saatu kuulostamaan keppiin sidotut 63 tupsukkaa. Siis 63. Sorgen nyt, mutta tämä on kyllä ehkä turhin tekele mitä mä äkkiseltään keksin. Sen sijaan pipossa tupsu on kuin piste iin päällä eikä tarvitse tehdä kuin yksi! Siispä kaurahiutalepaketin tyhjennyttyä leikkaisin siitä kaksi ympyrää, reiän keskelle ja kieritin tupsun. Hyvä jämälankahomma. Tosin se solmeilun osuus tulee kai siitä kun palloarmeijaa sidotaan yhteen ja keppiin, mutta kyllä minäkin tämän pipoon ihan solmulla kiinnitin.

Mitä opin? Hieman yllättäen opin aika paljonkin. Kuten, että tupsua varten pahvireikää ei tarttekaan kuroa umpeen, hyvä tulee muutenkin. Opin myös vihdoin kaikkien näiden neulontavuosien jälkeen miten pipon silmukat oikeesti lasketaan, eli päänympäryksen säteen mukaan. Ensimmäinen versio piposta oli liian suuri suht isopäiselle aikuisellekin..

Suosittelenko? No sitä tilahärpäkettä en niin kenellekään, mutta pipoon ehdottomasti.


maanantai 7. lokakuuta 2013

Prinsessapäähine



Tiara, hopealankakoristeella somistettu pipo - Käsityön pikkujättiläinen s. 142

Välillä ne yksinkertaisimmat työt ovat ne kaikkein vaikeimmat, niin kuin nyt tämä tiarapipo. Valmistumisprosessi oli tuskaisen hidas, purkupainotteinen ja verenpainetta kohottava. Lopputulokseen olen kuitenkin oikein tyytyväinen eikä loppukäyttäjäkään ole valittanut. Jopa tuo jo ennen ensimmäistäkään silmukkaa hirveäksi leimaamani tiara, joka myös tekovaiheessa näytti ehdottomasti rumimmalta miltään ikinä, on aika hieno ja sopii lapsen päähän hyvin.
Lankavalinta tiaraan oli iso virhe, mutten luovuttanut vaan virkkasin sitkeästi käytännössä virkkaukseen täysin sopimattomalla langalla monta iltaa (siis todellakin monta iltaa mokomaa tiaraa). Lanka on vielä huonompaa purkamiseen kuin virkkaamiseen, joten sillä mentiin mitä siitä tuli. Tämän voi toki nähdä myös positiivisesti, ei tarvinnut päätellä kun lanka ei todellakaan lähde purkautumaan.
Etukäteen eniten pelkäämäni osuus, tiaran kiinnittäminen pipoon, olikin se kaikkein helpoin. Ei olisi siitä kiemuraisesta mytystä heti uskonut. Surkean lankavalinnan takaama epätasainen tekstuuri mahdollisti myös aika suurpiirteisen pistelyn, joten ompelu oli helppoa ja nopeaa. Tämähän meni niin, että tarhaanlähtöaikaan eteisessä seisten pistelin kruunua myssyyn kiinni, ettei lapsen pää jäädy matkalla. Kylmä aamu ja kaikki pipot siellä tarhassa.



Mitä opin? No en juuri mitään. Eh eh.
Käsityön pikkujättiläisessä on aika paljon näitä virkattuja pipoja, kaikki perusmalliltaan samanlaisia ja kaikkia yhdistää joku mitoitusongelma. Heidin viimeisin valmis työ oli tarkoitettu aikuiseen päähän, mutta päätyikin lapselle. Minä taas halusin lapsen pipon ja sen mukaan tein vähän vähemmän levennyskerroksia kuin ohjeessa ja ihan liian pieni tuli. Olisin varmaan itsellenikin jättänyt ainakin yhden kerroksen vähemmän kun en ole järin isopäinen ja voisi kuvitella pipo-ohjeen olevan sellaiseen keskivertopäähän.  



Suosittelenko? Kyllä. Pipomalli on musta todella kiva. Tiaraa en ehkä omaan pipooni kiinnittäisi, mutta lapsillehan se menee hienosti.


tiistai 3. syyskuuta 2013

Sileä nalle eli toinen valmis pipo

Nalle, virkattu peruspipo ja korvaläpällinen muunnos - Käsityön pikkujättiläinen s. 136

Virkkasin kesällä jämälangoista kaksivärisen version uusklassikosta, skeittipiposta. Pipon virkkaaminen oli nopeaa, joten päätin testata toisenkin virkatun myssyn ohjeen Pikkujättiläisestä. (Kirjassa on suhteellisen monta myssyohjetta muuten, mitä me tehdään kaikilla niillä myssyillä?) Ja virkkasinkin. Erikseen tehtävien korvaläppien kohdalla loppui puhti ja Nalle-niminen pipo valmistui vasta nyt.

Langaksi valikoitu jälleen jostain jotain varten joskus hankitun kerän loppu paksumpaa villalankaa, koukuksi 6. Minulla on selkeästi ollut jokin ohimennyt sininenkausi lankakaupoilla, josta en muista mitään. En itse välitä pörrölangasta, joka Nalle-pipon lähtökohtana on, siksi nallestani tuli sileä. Ohjeessa kehotettiin myös tekemään nyörit pipoon, yritinkin, mutta nekään ei olleet mun juttu.

Jostain syystä ajattelin, että Pikkujättiläisessä ollut työohje oli aikuisten kokoon. Oletettavasti siksi, että kirjassa mallina pipopäässä oli aikuinen mies. Kittana tuli, vaikka lisäsin siihen silmukoita kymmenkunta enemmän kuin ohjeessa.





































Onni onnettomuudessa. Pipo päätyi maailman suloisimmalle omistajalle, juuri ensimmäisen tarhapäivänsä viettäneelle pikkuprinsessalle.

Mitä opin? Tämä oli helppo työ. Kiinteitä silmukoita lisättiin haluttu määrä (joo, olisin voinut tehdä siitä isommankin enkä puoliorjallisesti noudattaa ohjetta) ja sitten niitä virkattiin haluttuun korkeuteen asti. Korvaläpät lisättiin erikseen, mutta kiinteillä silmukoilla edestakaisin virkkaamalla nekin syntyivät. Työ viimeisteltiin kiertämällä reuna ketjusilmukoilla, jotka siistivät kumman paljon, vaikka ajattelin aluksi niiden olevan tarpeettomia.
Huomaan tosin, että minun ja Pikkujättiläisen kirjoittajan Annukka Mikkolan tapa hahmottaa ohjeita ja sanoja on erilainen, mutta oletettavasti pääsen häneen logiikkaansa vielä matkan varrella käsiksi. Tehtäviä töitä on kuitenkin kymmeniä ja kymmeniä jäljellä. Vähän ehkä jännittää, miten kirjonta ja tilkkutyöt sujuvat, kun niistä minulla ei ole minkäänlaista kokemusta.

Suosittelenko? Jos malli miellyttää niin tottakai.

torstai 29. elokuuta 2013

Ihan tavallinen lapanen










Peruslapaset - Käsityön pikkujättiläinen s. 216

Joskus kauneimmat ja kivoimmat asiat ovat niitä tavallisimpia, yksinkertaisia, pelkistettyjä. Kuten nämä peruslapaset.

Olen kärsinyt jopa kantapääkammoa enemmän peukalokammosta. Täysin turhaan. Lapasista tuli heittämällä se työ, jota teen tästä lähtien aina kun neulotuttaa, mutta ei ole kirkasta ideaa, mitä tehdä. Lapaset valmistuivat parissa illassa, niissä oli vaihtelua riittävän tiuhaan tahtiin ja ne ovat käyttökelpoiset, mielestäni jopa kauniit.

Pikkujättiläisen ohje oli tämä Novitan ohje. Muutamaan otteeseen jouduin pähkimään, mitä mahdetaan tarkoittaa, mutta vika oli ohjeiden lukijassa, ei ohjeissa. Esimerkiksi "Oikean käden lapanen: Neulo vasemman lapasen peilikuvaksi eli tee peukalokiila 2 s:n päähän III puikon alusta." -ohjeen olisi mielestäni voinut pukea sanoiksi; aloita peukalokiila 3. puikon puikon alussa: 2 o., lisäys, 2 o., lisäys. Tai jotenkin muuten. Ohjeissa kirjainmerkkien säästäminen ei mielestäni ole tarpeellista, vaan mahdollisimman helppo tilannekuvaus.

Aloin tekemään lapasia itselleni, mutta siippani tykästyi langan syvän siniseen väriin ja niistä tulikin "miesten lapaset". Silmukoita en lisännyt, vaikka omistaja vaihtuikin, tein vain "korkeamman" version. Eli naisten koon 44 silmukkaa riittää normikätiselle miehellekin ympärysmitaltaan. Ei sinne alle toisia lapasia laiteta, mutta syksyn välttää hyvinkin.

Lankana käytin perus 7veljestä, joka on joskus jostain ajatunut lankakoriini. En muistanut mihin käyttöön sitä oli suunniteltu, joten tämä työ oli epäilemättä paras vaihtoehto.

Mitä opin? Oikeaa ja nurjaa tässäkin sulassa sovussa neulottiin. Opin sen, että todennäköisesti voisin unohtaa muutkin kässäkammoni kuin peukalopelon ja kokeilla vain mitä tuleman pitää. Ainahan voi purkaa, jos totaalisen pieleen menee. Lisäksi opin, että lapanen tulee todella nopeasti, ja että vaikka peukalonvarteen jäisi reikä nostoista huolimatta, sen saa sievästi piiloon päättelyn yhteydessä.

Suosittelenko? Kyllä. Jopa siinä määrin, että aloin jo visioimaan mielessäni, miltä oma lapaskojuni näyttäisi markkinoilla. Olipa kiva neulontatyö!

sunnuntai 18. elokuuta 2013

Valmis villapaita

Karkkiraita, lapsen raglanhihainen villapusero - Käsityön pikkujättiläinen s. 244




Juhuu, ensimmäinen työni projektista on valmiina, eihän siinä mennyt edes vuotta! Heidin keskeneräisten töiden haastetta varten kaappeja penkoessa tämä osui ensimmäiseksi käteeni. Sisuunnuin. Paita oli kuitenkin vain päättelyä vaille valmis. No oli siinä pääteltävääkin, koska jostain nyt tuntemattomasta syystä olin katkaissut langan joka värinvaihdolla. Veikkaan ajatelleeni, että katkaisemalla langan saan päättelyssä mahdolliset reiät ja muut erheet kuntoon, ihan hirveesti en katellut oikealle puolelle lopulta kuitenkaan.
Ja vannon ja vakuutan kautta kiven ja kannon ja ties minkä luonnonmuodostelman, etten enää ikinä neulo (enkä ehkä myöskään virkkaa) mitään mustalla! Onhan se armollinen virheille, mutta eipä siinä näy mitään muutakaan. Mikä siinäkin on, että jos tippuu silmukka, se tippuu aina mustalla raidalla, ei koskaan valkoisella?
Paidan loppukäyttäjä oli ilmeisen tyytyväinen. Ja unohtakaa samantien kaikki pingotus ja höyrytys, en aio. Muuten tämä olisi käyttökunnossa vasta lapsenlapsille.




Mitä opin? Villapaita ei enää ole suuri neulontamörkö vaan uskallan tehdä seuraavan aikuisten koossa. Opin näppärästi laskemaan tarvittavan silmukkamäärän ohjeesta rutkasti poikkeavalle langanpaksuudelle. Opin lisää epämääräisten ohjeiden tulkinnasta, ei tarvinnut (alun jälkeen) purkaa kertaakaan.

Suosittelenko? Kyllä tämä yksivärisenä menee ja villapaita-aloittelijalle ihan kelpo malli. Minkäänlaista raitaa en suosittele, vaikkakin oma raidoitukseni poikkeaa kirjan värityksestä ja raitajaosta huomattavasti en usko, että varsinkaan aloittelijan kannattaa tähän yhtä väriä enempää uhrata.

Veera