Näytetään tekstit, joissa on tunniste sadonkorjuu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sadonkorjuu. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Raparperihommia osa 1: Curd ja muffinssit

Iloitsen kesäisin raparperistä enemmän kuin uusista perunoista. Intoilen ja suunnittelen, googlaan ja vaiheilen erilaisten raparperireseptien äärellä tuntikausia. Mitä sitä tekisi? Raparperi on siitä kiitollinen suosikkivihannes (juu, vihannes), että sen kilohinta ei päätä huimaa; melko usein sitä saa ihan ilmaiseksikin ystäviltä, jos ei omaa omaa raparperimaata. Minä omaan. Tai siis taloyhtiömme omaa ja HerraBeen sukutila omaa. Raparperiä siis piisaa kaikkiin herkkuhaaveisiin enemmän kuin tarpeeksi.

Raparperileivonta antoi odottaa itseään tänä vuonna pitkälle kesäkuuhun asti, kunnes viime viikonloppuna väänsin niistä superhyvät muffinsit. Resepti valikoitui mitä mökin kaapista löytyy -periaatteella. Varsin onnistuneesti, sanoisin. Taisin nimittän löytää uuden suosikin muffaripohjaksi. Hetkellisesti iski epätoivo, kun ainut maitotuote mökillä oli kermaviili, mutta sopiva resepti löytyi:

Raparperimuffinssit
5 dlvehnäjauhoja
2 tlleivinjauhetta
2,5 dlsokeria
1 rklkanelisokeria
-> nämä yhteen.
3munaa
1 dlöljyä
2 dlkermaviiliä
3 dlraparperia pieninä kuutioin
- nämä yhteen

Kuivat ja kosteat aineet sekaisin ja massa muffinssivuokiin. Uuni 200 asteeseen ja uunista riippuen paistoa 10-20 minuuttia.
Resepti on peräisin Kotilieden raparperiherkuista.


Muffinssit olivat hyviä. Mutta tein jotain vieläkin parempaa. Nimittäin elämäni ensimmäisen curdin, raparpericurdin. Senkin sisältöön vaikutti jääkaapin sisältö. Luovasti yhdistelin netissä olevia rhubarb curd -reseptejä yhteen ja lopputulos oli, noh, lähes täydellinen:

Heidin raparperi curd:

3 dl raparperia paloina
tilkka vettä
1 dl sokeria
3 munaa
n. 6 rkl voita

Keitä raparperit vähäisessä vedessä. Eli vettä kattilan pohjalla vain sen verran, että raparperi ei kärvähä kiinni. Vihanneksesta irtoaa nestettä itsessään. Kun raparperi on soseutunut, nosta pois liedeltä, (soseuta halutessasi vielä hienommaksi sauvasekottimella), lisää sokeri ja vatkaa munat joukkoon. Laita kattila takaisin liedelle ja sekoita tasaisesti ja kuumenna seos kiehumispisteeseen. Lisää lopuksi voi ja sekoita tasaiseksi. Jäähdytä, malta yön yli ja lusikoi!

Tuolla ohjeella tuli purkillinen curdia. Liian vähän. Seos säilyy viileässä pari viikkoa hyvänä, mikä ei ole ollenkaan liian lyhyt aika, koska herkku tulee nautittua hetkessä. Lusikalla purkista. Tai sivistyneemmin aamiaisjugurtin kanssa. Tai paahtoleivän päällä. Tai leivonnassa, esim. Pavlovassa tämä olisi huikea maku.

Seuraavalla kerralla laitan vähän vähemmän sokeria. Mutta näin sokkokokkina (en siis tosiaan oikein tiennyt, mitä olin edes tekemässä) tuote oli todella onnistunut.

Raparperireseptejä on hihassa vielä muutama, palataan niihin. Arkistoista löytyy viime kesältä törkeän hyvä, inkiväärinen raparpericrumbleresepti *klik*, jota aion tehdä tästä ikuisuuteen.

sunnuntai 25. elokuuta 2013

PS. rakastan syksyä

Olen henkeen ja vereen syksyihminen. Rakastan syksyn arvoituksellisuutta; lämpimiä, eri keltaisensävyjen täyttämiä päiviä, napakoita, pimeitä öitä. Sitä, että voi paineetta jäädä kotiin eikä tarvitse juosta auringonsäteiden perässä puistoissa ja rannoilla. Kaupungit tarjoavat kesälomilta palanneille ihmisille parastaan kulttuuririentojen muodossa. Saa siirtyä punaviinin juomiseen, villalanka ei tunnu kättä vasten paahtavalta, kumisaappaat on täysin sovelias jalkinevalinta. Tulee rauha kesän hektisyyden jälkeen, arki asettuu uomiinsa.

Syksyllä uuni on tehokäytöllä, siellä muhii tai paistuu herkkuja tiuhaan. Kotimaisia kausituotteitta on saatavilla runsain mitoin. Ja mikä parasta, herkkuja voi poimia itse! Saalistaja-kerääjä-säilöjä-leipoja pääsee valloilleen.





Vuoden ensimmäiset tuoreet kantarellit päätyivät kastikkeeseen. Samana iltana oli pakko paistaa vielä piirakkakin.

Minun versioni perinteisestä sienipiirakasta:
Pohja: 100g rasvaa (tässä oivariini, voita riittää vähempikin), 3-4dl jauhoja (luomujauhoja tuntuu menevän aina vähän enemmän) ja loraus vettä (n. 2rkl, mutta pohjasta tuntee kyllä, koska on sopiva koostumus.
Täyte: rellit ja sipuli pannun kautta vuokaan painellun pohjan päälle. Päälle vielä kermaviili, jonka joukossa 1 muna ja mausteita (tässä piirakassa vain suola, mustapippuri ja meirami).

Uuni 180 asteesen. Mökkiuunilla meni puolisen tuntia, kunnes kulmat ruskistuivat. Jätin piirakan lepäilemään jälkilämmölle toiseksi puolituntiseksi.

Maailman yksinkertaisinta - ja parasta.

ps. Olen jäänyt pahaan äänikirjakoukkuun. Voisin viettää tunteja marjapuskissa ja sienimetsällä luurit korvilla. Täydellinen yhdistelmä kirjojen ystävälle.

keskiviikko 7. elokuuta 2013

Gluteenittomia leivontakokeiluja: pancakesit ja marjapiirakka tuoreilla puutarhamarjoilla

Kuten todettu, eläisin mieluusti ilman vehnäjauhoja, mutten ilman herkkuja.

Jauhohyllystäni löytyy nyt mittava valikoima erilaisia gluteenittomia jauhoja, joista olen ehtinyt makeisiin leivonnaisiin testaamaan vasta riisiversiota sekä normia gluteenitonta jauhoseosta. Matkaa tuntuu olevan siihen, että opin käyttämään muita kuin vehnäjauhoja niin, että lopputulosta voi kutsua varsinaisesti herkuksi... Vinkkejä otetaan vastaan!

Tarjoilen mieluusti nämä kauniit valokuvat yritelmistäni (kiitos kuvaajille) kaikelle kansalle ihasteltaviksi, itse tuotokset vaativat viilausta. Tässä kuitenkin: riisijauho-kookos-pancakesit sekä gluteeniton versio Veeran piirakkapohjasta. Molemmat tarjottiin  sadonkorjuuajan kunniaksi tuoreiden, suoraan puskasta haettujen marjojen kera.



Pan cakeseja halusin tehdä, sillä juhannuksena onnistuin niissä erinomaisesti. Tähän versioon käytettävät jauho ja neste valikoituivat sen mukaan, että siippani on tehnyt moneen otteeseen kookosmaito-riisijauho-lettuja, jotka ovat taivaallisia.
Tällä kertaa resepti koostui purkillisesta kookosmaitoa (400ml), 2 desistä riisijauhoja, suolahyppysellisestä, parista ruokalusikallisesta sokeria, munasta ja teelusikallisesta leivinjauhetta. Kuivat aineet sekaisin, sitten muut tuotteet mukaan. Taikinan koostumus oli niin tujakka, että lisäsin siihen muutaman ruokalusikallisen vettä ennen kuin pistin kulhon kuistille odottamaan paistoa. 

Letuista tuli kauniita, ihan "oikean" pannarin näköisiä, kun ne voissa paistoi. Homma vaikutti siis lupaavalta, mutta lopputuloksena oli leivinjauheenmakuisia taikinapläjäyksiä, joissa kookoksen maku ei noussut halutulla tavalla esiin. Eli kookosletut lettuina, ei pancakeseina enää. Ikinä. Parasta näissä lettukesteissä oli viinimarja-villivadelmaseos, itsepoimittu, kuten vuodenaikaan kuuluu.

Pyrin laittamaan sen oikean kookoslettuohjeen pikapuoliin jakoon. Ihan jotta toivun tästä kokemuksesta ja koska ne ovat todellatodella hyviä.



Vattupiirakan pohja on tehty Veeran törkeen hyvän piirakkapohjareseptin mukaan. Veeran piirakkapohjat ovat aina rapeita, ei liian voisia, ei liian suolaisia/sokerisia, yksinkertaisesti suuhun sulavia, sellaisia jossa täyte pääsee esiin, mutta jota pohja tukee. Ymmärrykseni mukaan Veeran peruspiirakkapohjaan tulee: n. 125 grammaa rasvaa, 3-4 desiä jauhoja, max. 1 desi sokeria (nämä nypitään yhteen) ja kananmuna.

Jäähtyneen pohjan päälle tuli pari desiä kuohukermaa ja puutarhasta haettuja vadelmia ja punaviinimarjoja.

Gluteeniton jauhoseos ei aivan yltänyt vehnäjauhojen tasolle. Pohja ei varsinaisesti epäonnistunut, mutta se maistui vieraalle, vaikka gluteiiniton jauho sinänsä ei uusi maku olekaan. Pakko oli testata pohja vehnäjauhoilla heti uudestaan ja lopputulos olikin juuri sellainen kuin haaveilinkin; kuin Fazerin marjapiirakka.

ps. pahoittelen, jos kyllästytän marjanpoimintakuvilla Instagramissa. Syy on yksinkertainen; rakastan marjoja ja olen hullaantunut äänikirja+marjapuska-yhdistelmään.