keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Onnenapila-säärystimet

Onnenapila - kuvioneulotut lasten säärystimet langanlopuista - Käsityön pikkujättiläinen s. 230

Olen murtanut yhden käsityömyytin! Kuvittelin nimittäin, että kirjoneuleen tekeminen on vaikeaa. Ajattelin, että se vaatii liikaa keskittymistä ja on siksi vaikeaa. Ajattelin, että taidoillani kirjoneuleesta tulee möykky, kun en osaa lankoja kuljettaa riittävän löysästi nurjalla puolella. Pah! Pikkujättiläisen Onnenapila-säärystimet oli paitsi kivoin käsityö, jonka olen koskaan tehnyt, myös hienoin.







































Mitä opin? Paljon!
1) Ensisijainen oppini oli, että kirjoneule ei ole sen vaikeampaa kuin muukaan ja se on mahtava tapa nollata ajatuksia. Aiemmin olen lepuuttanut hermojani virkkaamalla pitsiä, nyt on löytynyt uusi suosikki niihin hetkiin, kun haluaa vain keskittyä käsityöhön ja unohtaa muut asiat. Eikä tullut möykkyä, kun teki rennolla otteella.
2) Kirjoneule jämälangoista on parasta väriterapiaa! Käytin näihin säärystimiin kaikki lankakoreistani löytyneet kerien loput. En tehnyt tarkempaa suunnitelmaa aluksi, vaan valitsin seuraavan lankaparin (pohjavärin ja apilan värit) aina fiiliksen ja langan saatavuuden mukaan. Toki puolessa välissä aloin miettimään, että kokonaisuudesta täytyy tulla jollain tapaa harmoninen, jotta säärystimiä ilkeää käyttääkin. Ratkaisin homman sillä, että laitoin väliosiin väljällä logiikalla kuvioissa käyttämiäni värejä. Toimii, eikö?
3)  Olisi hyvä kirjoittaa ylös, millaisia ohjeesta poikkeavia ratkaisuja tekee. Olin viisas ja tein ensimmäiset resorit pienemmillä puikoilla, mutta työn lopussa olin ehtinyt sen jo unohtaa ja näin ollen siniset, viimeisenä tehdyt resorit ovat löysemmät kuin vihreät, alkuinnostuksen ja järjen kanssa tehdyt.
4) Käsityön pikkujättiläinen ei ole alan tähtijulkaisu, valitettavasti. Jos Onnenapiloita kutsuu kuvioneuletyöksi, niin sehän ei pidä paikkaansa. Ymmärtääkseni kuvioneule on jotain, josta oikeiden ja nurjien yhdistelmällä syntyy elävä pinta ja tässä on kyse kirjoneuleesta, kun apiloissa jutun juoni on eri keristä tulevat värit. Jouduin tarkistamaan ymmärrykseni täältä.

Langat, puikot ja muut tarvikkeet: Aika helposti erilaiset, noin Seitsemän Veljestä -paksuiset langat upposivat työhön. Esimerkiksi tuo ruskea lanka oli jotain aivan muuta, silkkistä ja ihanaa, mistä lie tullutta. (Olisipa joku sovellus, jonka kautta voi selvittää, mistä langasta on kysymys, jos ei tiedä/muista/on ostanut kässäkirppikseltä sattumapaketin.) Neuloin molemmat säärystimet samanaikaisesti, jotta pysyin kartalla langan menekistä ja sain samanlaiset parit. Puikkoina oli 3,5 sukkapuikot. Joissain kohdissa merkkailin kierroksen alkua nostamalla langan pään oikealle puolelle. Päättelyä varten tarvitsi parsinneulan (langanpäissä ei muuten parane pihistellä, sillä langantyngän päättely on tylsintä puuhaa, ja lyhyt päättelylanka tarpeetonta kitsastelua). Ohje Onnenapilaan löytyy Pikkujättiläisestä, jossa kerrotaan kuvion olevan Ahvenanmaalta Jomalan kirkon alta löytyneestä naisen myssystä 1700-luvulta.

Suosittelenko? Voi kyllä! Kirjoneulonta on uusi käsityöihastukseni. Valitettavasti Pikkujättiläinen ei tarjoa kovinkaan montaa muuta kirjoneuletyötä. Tai oikeastaan Onnenapiloiden lisäksi ainuttakaan. (Sitävastoin patenttineuloksisia kaulahuiveja on kolme...)

Nämä säärystimet päätyvät pian 2 vuotta täyttävän ystäväni synttäripakettiin. En malta odottaa, miltä ne näyttävät pikkuystävän jaloissa!


4 kommenttia: