keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Hyvää Runebergin päivää!

Tämä helmikuun alku on mun lempi herkkuaika vuodesta! Runebergin tortut ja laskiaispullat ovat molemmat suursuosikkejani, sellaisessa mittakaavassa, että jos olisi pakko valita vain yksi leivonnainen, jota loppuelämän söisi, se olisi jompikumpi.

Tänä vuonna päätin uskaltautua tekemään erän Runebergin torttuja itse. Tästä(kin) leivonnaisesta mulla on mielikuva hankalana tapauksena; miten siitä saa kostean, miten siitä saa kauniin? Kuiva Runeberg on yksi maailman ankeimmista asioista. No; kosteuttamalla ja kauneuskin on katsojan silmässä. Me tehtiin siippani kuusi-vuotiaan kummipojan kanssa mielestäni maailman täydellisimmät minirunebergit:



Ohje on yhdistelmä netistä löytyneitä ohjeita, joita sovelsimme tykötarpeiden mukaan. Ideanahan Fredrika Runebergillä on legendan mukaan ollut aikanaan käyttää nyhjää tyhjästä -menetelmää, ja yhdistelemällä jauhopussin jämät, korput ja keksien rippeet on syntynyt Runebergin tortut.

Heidin ja Kosmon minirunebergit:

Taikina:

Ensin: yhteen 1,5 desiä mantelirouhetta + 0,5 desiä mantelijauhoa + 2 desiä korppujauhoja + 2 desiä vehnäjauhoja + parin desin verran itsemörssättyä hapankorppu-keksi-murua (noin 3 hapankorppua ja viisi piparia, riippuen pipareiden paksuudesta) + 1 tl leivinjauhetta
Sitten: 2 desiä sokeria ja 200 grammaa voita vaahdoksi. Vaahdon joukkoon 2 kananmunaa, yksi kerrallaan ja sekaisin päättäväisesti. (Lisäsin seoksen joukkoon myös rommiesanssia, kun sellaista kaapista löytyi. Tuoksu oli huumaava.)
Lisää sokeri-voi-muna -seokseen kuiva-aine-seos ja sekoita.
Taikina on valmis.


Me jaoimme taikinan noin pariinkymmeneen muffinssivuokaan. Alunperin suunnitelmassa oli kaataa taikina pellille ja leikata siitä mokkapalahengessä paloja, mutta nuori leipojatoverini päätyi tähän vaihtoehtoon. Uunissa pienet tortut olivat 200-asteessa noin 10 minuuttia.


Kosteutus:
Kun tortut tulivat uunista ulos, valelin ne lämpiminä rommiesanssisella vedellä kahteen kertaan. Pari teelusikallista vettä per torttu.

Koristelu:
Nuorempi kokki jakoi kunkin tortun keskelle sopivaksi katsomansa määrän vadelmahilloa. Sokerikuorrute syntyi muutamasta ruokalusikallisesta vettä ja epämääräisestä, kokeilupohjaisesta määrästä tomusokeria. Pursottaminen oli hauskaa!




Yhtään ei ollut hankalaa ja tuo taikinan kuivien osien kerääminen, murskaaminen ja sekoittaminen oli täydellinen tehtävä nuorelle leipurille eli suosittelen (yllätykseksi itselleni) tätä leivonnaista itse tehtäväksi (ei ollut yhtään kuivaa!) ja vieläpä lasten kanssa leivottavaksi!




-Heidi

P.S. Tiesittekö, että alunperin Runebergin torttuhillo oli omena, ei vadelma! Pitää testata tämä kombo joskus. Miksei niitä ole missään tarjolla?

P.P.S. Veeralle kiitos kuvista.
P.P.P.S. Joko suunnittelit oman tiskirättisi ja osallistuit Tilkkujen 100-postausta arvontaan?


6 kommenttia:

  1. Nam! Näyttääpä hyvältä. Anne

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää olikin ja ulkonäkö on just paras!

      Poista
  2. Sööttejä :) pitäisi kokeilla tuolla rommiesanssilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse suhtaudun kaupan esansseihin vähän ristiriitaisesti, mutta taikinaan meni ja ihana aromi tuli.

      Poista
  3. Tätä lukiessa mulle tuli olo, että maailma taitaa olla aika pieni :) Tortut näyttävät herkullisilta.

    VastaaPoista