sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Aikuisten värityskirja

Värittäminen on valtavan rentouttavaa. Ihanaa aivot narikkaan -puuhaa, mutta halutessaan samalla voi pohdiskella vaikka mitä. Moni ongelma on ratkennut värityskirjan äärellä. Värittää voi periaatteessa millä vaan, vaikka lyijykynällä, sillähän saa aikaiseksi vaikka mikälaisen harmaan kirjon. Minulla on teini-iästä saakka mukana kulkeneet megavärikynät, 80 kappaletta ihania värejä ja vielä päälle 36 kynän setti jos tuntuu, että tässä ei piisaa sävyt.
Pahimpaan väritysnälkään toimii toki melkein mikä tahansa lasten värityskirja, mutta aikuisille on olemassa ihan omansa. Niissä on yleensä enemmän yksityiskohtia kuin lasten vastaavissa ja aihepiirit saattavat olla laajempia kuin muumit, prinsessat, autot ja eläimet. Oman värityskirjani ole hankkinut Tigerista. Siinä on 40 sivua lähinnä mandala-tyyppisiä ympyröitä sekä muutamia koko sivun täyttäviä toistuvaisluonteisia geometrisiä kuvioita. Jaksaisin vain värittää vaikka kokonaisen päivän!






4 kommenttia:

  1. Ihanaa, kun joku muukin tykkää värittämisestä! Itse tykkään juurikin vanhanaikaisista prinsessakuvista, joita on valitettavasti hankala löytää. Kaikenlaisia tehtävä-tarrakirjoja kyllä on joka lähtöön, samoin auto- tai lentokonevärityskirjoja, mutta kun haluan prinsessoita! Niitä on ihana värittää epäsovinnaisesti vaikka vihreillä hiuksilla ja sinisellä ihonvärillä. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ootko koittanut löytyisikö googlaamalla? Ite olen joskus tulostanut sellaisen beskow-henkisen kuvan, jossa oli liuta keijuja ja tonttuja.

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Enpäs hoksannut googlata. Ostin pahimpaan värityshimoon Disneyn "Palatsin pallerot" (prinsessat lemmikeineen), vaikka en periaatteessa monikansallista jättiä haluaisikaan tukea. Tämäkin värityskirja sisälsi tarroja! (Ärsyttävä automaattinen tekstin"korjaaja"! Poistin kirotusvireiden vuoksi edellisen kommentin.)

    VastaaPoista