Aikuisten värityskirja

Värittäminen on valtavan rentouttavaa. Ihanaa aivot narikkaan -puuhaa, mutta halutessaan samalla voi pohdiskella vaikka mitä. Moni ongelma on ratkennut värityskirjan äärellä. Värittää voi periaatteessa millä vaan, vaikka lyijykynällä, sillähän saa aikaiseksi vaikka mikälaisen harmaan kirjon. Minulla on teini-iästä saakka mukana kulkeneet megavärikynät, 80 kappaletta ihania värejä ja vielä päälle 36 kynän setti jos tuntuu, että tässä ei piisaa sävyt.

Pahimpaan väritysnälkään toimii toki melkein mikä tahansa lasten värityskirja, mutta aikuisille on olemassa ihan omansa. Niissä on yleensä enemmän yksityiskohtia kuin lasten vastaavissa ja aihepiirit saattavat olla laajempia kuin muumit, prinsessat, autot ja eläimet. Oman värityskirjani ole hankkinut Tigerista. Siinä on 40 sivua lähinnä mandala-tyyppisiä ympyröitä sekä muutamia koko sivun täyttäviä toistuvaisluonteisia geometrisiä kuvioita. Jaksaisin vain värittää vaikka kokonaisen päivän!

Paperitötteröt ja hauskaa vappua!

Lapsen päiväkodissa vietettiin tänään vappuriehaa, aamulla lapsia viihdytti ilmapallotaikuri ja iltapäivällä diskoiltiin pihamaalla. Olin vastuussa popcorneista. Paukautin maissit noin 80 lapselle reteesti hellalla, ihan siksi, että hellapopparit ovat huomattavasti terveellisempiä ja halvempia kuin sellaiset mikroon laitettavat ja valmistuvat oikeastaan nopeammin. Jos popcorneihin ei laittaisi sitä suolaa ollenkaan tai vain ihan hitusesti, niin nehän olisivat suorastaan terveysruokaa.

Popcornit piti jostain myös tarjoilla, joten käänsin paperista tötteröitä. Sadan tötterön tekemiseen meni noin tunti alkuvaikeuksineen, joihin lukeutu washiteipin ja leivinpaperin huono yhteensopivuus. Päädyin lopulta ihan perus aaneloseen, jotka revin kahtia. Repiminen on leikkaamista näppärämpää, varsinkin jos mielii tasakokoisia paloja ja samalla tulee minimoitua viiltohaavojen vaarat kun revittäessa leikkausjälki on pehmeä. Teipinä näissä tosiaan vappuisen värikäs washi, mutta nämähän pysyvät kasassa millä tahansa teipillä. Näitä oli niin kiva ja helppo tehdä, että olen jo ehtinyt ideoida bileet jos toisetkin, joissa tullaan tarjoilemaan naposteltavaa tötteröstä.

Suolaiset lettukestit: nokkos- ja porkkanalettuja

Olemme siippani kanssa innostuneet käyttämään villiyrttejä ruoanlaitossa. Hortailuharrastus omalla kohdallani on suhteellisen alkutekijöissään, mutta kummasti on suhde muuttunut parissa vuodessa nokkosiin ja voikukkiin, kun ne näkeekin herkkuina eikä pihan piinana. Lisäksi osaan turvallisesti kerätä (eli pistää poskeenikin) ketunleipiä ja koivunsilmuja. Eli kovin pitkällä ei tässä pihapiirin hyödyntämisessä ruokapöydässä olla, mutta into on kova!

Aloitimme maalaiskauden pääsiäisenä, jolloin käytimme ketunleipiä kesärullien täytteenä ja koristeena, ja HerraBee kiehautti herkullista nokkoskeittoa. Tänään päätin kantaa oman korteni rikkaruohojen tuhoamiseen paitsi kitkemällä kasvimaan, myös poimimalla pihan nokkosista ainekset lettutaikinaan. Taikinaa vaan tuli ajatuksissa tehdyksi niin paljon, että lopulta jaoin sen kahteen osaan ja lounaalla olikin melkoiset lettukestit: nokkos- JA porkkanalettuja.

Suolaisten lettujen hyvä taikinapohja:
5 dl kauramaitoa (maitoa kuin maitoa, itse käytin kauraa, joka on ruoanlaitossa lempparini)
3 dl jauhoja (tällä kertaa vehnäjauhoja)
-> nämä yhteen ja puoleksi tunniksi turpoamaan huoneenlämmössä
-> puolen tunnin kuluttua joukkoon
3 kananmunaa
pari tl suolaa
1,5 rkl rypsiöljyä

Tämän setin jaoin siis kahtia ja lisäsin munien, suolan ja öljyn lisäämisen yhteydessä:
Porkkanalettuihin: 2 keskisuurta porkkanaa raastettuna + valkopippuria
Nokkoslettuihin: noin 7dl höyrytettyä nokkosta (höyrytys: vesi kiehuvaksi ja huuhdellut nokkoset siivilässä kattilan päälle, kruunuksi kansi ja höyrytystä 5 minuuttia). Höyrytetyt nokkoset saksitaan pieneksi silpuksi (huom! kannattaa napsia muutama höyrytyksestä hyvin säilynyt yksilö sivuun ja koristella ainakin osa letuista kokonaisilla nokkosilla).

Paistamiseen tarvitaan voita. Paistoin porkkanaletut ensin, sillä luin jostain, että nokkonen on herkkä kuumuudelle ja nokkosletut pitäisi paistaa suhteellisen miedolla lämmöllä. Noh, en osaa paistaa lettuja miedolla lämmöllä ja eka pannullinen menee aina pieleen, joten minimoin riskit ja porkkanalätyt valmistuivat tällä kertaa ensin. 

Hyviä tuli, kaikki meni, vaikka ajatuksena oli, että tästä määrästä riittäisi lounas huomisellekin.



Itse sain nokkosen kauneimmin näkymään letussa lisäämällä sen paistamista odottavalle puolelle paistinpannulla. Selkosuomeksi: levitin taikinan pannulle, annoin sen hetken kiinteytyä, lisäsin nokkosenlehden raa'alle puolelle ja käänsin varovasti sopivaan aikaan paistumaan. Aika söpö, tykkään minä!

Päättelyhommia

Viime kesäksi aiottu puuvillainen siksakraitainen kesäkaulaliina otti aika tasan vuosi sitten, juurikin näinä huhtikuun viimeisinä päivänä, hyvää spurttia, kun jouduin sairaalapetiin pariksi viikoksi. Palasin siltä reissulta mukanani pienoinen keskosvauva eikä huivi nyt ihan kesäksi valmistunut. Mutta kesä tulee joka vuosi! 

Vaikka ulkona onkin jo aika ajoin kovin kesäiset kelin niin kesähän alkaa oikeasti vasta yli kuukauden päästä. Minulla on siis vielä hyvin aikaa saada pääteltyä kaikki nuo miljaardi ja satatuhatta lankaa.

Päättelijänä olen nopea ja suuripiirteinen, mutta tällaisen huivin tapauksessa pitää olla huolellinen ja pikkutarkka, jotta saa lopputuloksesta mahdollisimman huomaamattoman. Tänään kokoontuu neulontakerho, otan mukaani vain huivin ja neulan ja olen ahkera.

Siemenhelmistä korteiksi

Lapseni rakastaa askarrella nimenomaan kortteja ja sehän sopii mitä mainioimmin, sillä joka perjantai on postikorttiperjantai ja kortteja lähtee matkaan viikottaisen teeman mukaan. Nyt pääsiäisviikolla teemana on lapset, tosin perjantaina ei paljoa kusti laatikoita tyhjennellyt, joten kortit lapsiystäville pääsevät matkaan vasta tiistaina.

Omistan järjettömän määrän lasihelmiä joka värissä ja koossa, siis ihan laittoman paljon suorastaan. Tarpeeksi monta Pikku Kakkosen Neppajymykerhoa ja erittäin runsasta erikeepperin lutrausta nähtyäni, vakuutuin, että kyllä liimalla lasihelmetkin paperissa pysyy! Ja pysyyhän ne, en tosin mene takuuseen, että helmet ovat vielä postin käsittelyn jälkeen korteissa kiinni, ehkä lähetän kuplapusseissa.

Korttien tekeminen oli valtavan yksikertaista ja toimii monilla materiaaleilla, ajatuksena mulla oli nimenomaan käyttää kaikenlaista vähän ylimäärääräistä näihin.

Tarvitaan:

korttipohjaksi sopivaa kartonkia

värikkäitä papereita

pieniä lasihelmiä (siemenhelmiä)

piparkakkumuotteja

liimaa (Eri Keeperiä ja liimapuikko)

Leikkaa kartongista kortti, piirrä piparkakkumuottia apuna käyttäen paperille (tai suoraan korttiin) iloinen hahmo, leikkaa hahmo paperista ja liimaa kartongille. Piirrä hahmon ääriviivat runsaalla erikeepperillä ja lado helmiä päälle. Painele helmiä hieman liimaan ja anna kuivua hetki. Kumoa ylimääräiset helmet pois. Kortin pitää antaa vielä kuivua mielellään yön yli.

Kuten kuvista näkyy, onnistuu liiman levittäminen toki myös vapaalla kädellä. Sellaisen jälkiviisaan vinkin antaisin, että kortit kannattaa kirjoittaa valmiiksi ennen helmien liimaamista.

Pääsiäinen ei tule ilman ruohoa!

Pääsiäinen ei ole mikään pääsiäinen ilman koristeruohoa. Kissojen iloksi meillä ruoho kasvatetaan ohrasta, tosin sen olisi voinut kylvää jo ehkä viikkoa aikaisemmin, niin siinä olisi saattanut olla jotain tuuheuttakin. Ihan en vielä ole luopunut toivosta, pääsiäiseen on vielä monta päivää! 

Ehdin jo iloita lapsen päiväkodissa kasvattamasta ruohosta, että jos tämä ohra jää noin laihaksi, mutta eipä sekään ruoho nyt ihan tuuheuskilpailun kärkisijoja hätyyttele.

Viime viikon postikorttiperjantai muutti tälle viikolle, jotta kortit ovat perillä parahultaisesti. Kaksivuotias ja liimapuikko olivat vastuussa korttien taiteellisesta toteutuksesta.

Jos pääsiäisateria on vielä suunnitteluasteella, voi inspiraatiota hakea Prinsessakeittiöstä, jossa pääsiäisenä nautitaan kevään ensimmäiset parsat ja kotimaista lammasta.

Parvekkeella kukkii kevät!

Lähiökerrostaloasumisen parhaita puolia on valtava lasitettu parveke. Sieltä näkyy merikin! Viime kesänä parvekkeella aloitettiin varovainen hyötyviljely tomaateilla, tosin kokeilua voi luonnehtia erityisen onnistuneeksi. Tänä vuonna kokeiluja jatketaan, tomaatit saavat uuden mahdollisuuden ja niiden lisäksi ruukkuihin ja istutuslaatikoihin pääsee papuja, kurkkua, yrttejä ja jopa porkkanoita. Esikasvatus alkaa viikonloppuna.

Vaikka lämpötila onkin viime päivät pysytellyt lähempänä nollaa, on partsilla auringon paistaessa 20 astetta lämmintä, kyllä kelpaa sohvalla siellä pötköttää ja teetä siemiä. Varsinkin kun samalla voi ihailla upean värisiä helmililjoja ja narsisseja sekä herkkiä orvokkeja.

Kangaspala ja niittipyssy eli tuolin verhoilun abc

Yhdistelmä #kevätsiivous-projekti ja ohitettu putkiremontti saivat aikaan kodin suuren muodonmuutoksen. Meillä on kotiinpaluun jälkeen luovuttu paljosta turhasta, modattu vanhaa, kierrätetty uusiin koteihin, siirretty vintille "luopumisharjoitteluun" ja myönnettäköön, että melko paljon on rankattu ihan roskiskamaksikin.

Yksi uudistustyö, johon minun taitoni ja innostukseni riittävät, on tuolien verhoilu. Saimme ihanat 50-lukuiset keittiöntuolimme ikuisuuslainaan ystävältä pari vuotta sitten, kun muutimme nykyiseen kotiimme. Tuolit oli verhoiltu edellisen kerran viitisen vuotta sitten harmaalla, kuvioidulla kankaalla, joka alkoi olla käytössä kulunut, ja lisäksi uudistunut koti kaipasi uudistunutta pintaa, väriä.

Poistin kankaan nähdäkseni, millaiselta tuoli on alkujaan näyttänyt. Alta paljastui odotusteni mukainen, samettihenkinen, vihreä kangas.

Kerrotakoon, että olen aina tykännyt verhoilla tuoleja. Entiset keittiöntuolini verhoilin toisinaan useamman kerran vuodessa. Fiiliksen mukaan, tiedättehän. Toiset vaihtavat verhoja, toiset tuolinpäällisiä. Toiset molempia. Yhtä helppoja hommia kumpikin, mutta verhoillessa saa käyttää lempivälineitäni eli niittipyssyä ja pihtejä.

Tässä vinkkini tuolien verhoiluun:

Verhoilua varten tarvitset: kangasta (muista "saumavara"), sakset, pihdit ja puukko vanhojen niittien poistamiseen, niittipyssyn niitteineen.

1. Irrota istuinosa tuolista ja vanha kangas istuimesta.
2. Irrota puukon ja pihtien avulla ylimääräiset, törröttävät niitit istuimen alaosasta (mitä tarkempaa työtä jaksaa tehdä, sitä parempi lopputulos)

3. Leikkaa kankaasta sopivan kokoinen pala ja asettele paikoilleen (muista katsoa istuinsuunta oikein, nimim. kerran on omenat olleet yhdessä tuolissa eri suuntaan kuin kolmessa muussa..)
4. (Paras vaihe!) Niittaa! Itse aloitan yhden sivun keskiosasta ja siirryn kohti kulmaa. Näin kulman taitoksiin saa tukea.
5. Tarvittaessa leikkaa/muotoile kangasta kulmissa. Muotoilun tarve (oman, epäammattimaisen tutkimukseni mukaan) riippuu kankaan paksuudesta ja tuolin muodosta. Itse en hienostele, vaan näytän kankaalle saksia ja lovean, leikkaan ylimääräistä kangasta pois niin paljon, että kangas istuu kulmaan kauniisti. Tuolin päälliskangas, tai ainakaan sen reunat, eivät saa käytön jälkeen uutta elämää, joten kangasta ei varsinaisesti tarvitse varjella. Aiemmissa tuoleissani kulmaan riitti taittelu, mutta tässä tuolissa ja paksulla verhoilukankaalla omatoimista loveamista tarvittiin...

Jäännöspalat.

Lopputulos.

 

Ainut asia, mikä harmittaa nyt on se, että meillä on niin hienot tuolit, ettei pääse ihan hetkeen verhoilemaan lisää. Tällaisia projekteja tekisin mieluusti useamminkin.

Hintaa "uusille" tuoleille tuli n. 20 euroa. Kangas Eurokankaasta.

Kuvat: Otso Kähönen

Jotain vanhaa, jotain uutta

Tilkkuja, herkkuja ja langanpätkiä -blogin alkuperäinen idea oli opiskella uusia tekniikoita ja kehittyä tutuissa käsillä tekemisen muodoissa. Ja herkutella siinä sivussa. Lähtökohtana käytimme Annukka Mikkolan "Käsityön Pikkujättiläinen" -teosta (WSOY, 2006). Tavoitteenamme oli tehdä siitä kaikki työt. Ensi vilkaisulta, jopa ensi lähemmältä tuttavuudelta Pikkujättiläinen tuntui juuri sopivalta meille. Ohjeita on lähemmäs pari sataa. Tekniikoista osa on tuttuja (virkkaus ja neulonta) ja osa aivan uusia, jopa vähän jännittäviä (huovutus). Kirjassa on piirroskuvia tekniikoista. Töiden taitotasot vaihtelevat aloittelijasta kokeneempaan. Olisi haastetta, olisi mielekkyyttä. Oppisi. Omaa silmää saisi käyttää värien ja materiaalien valinnassa, kunhan tekniikka tulisi tutuksi.
Lopputuloksena vajaan vuoden ajalta:
minä olen saanut valmiiksi parin säärystimiä, parin lapasia, parin villasukkia ja kaksi virkattua pipoa (pipo 1 ja pipo 2) sekä 2/3 neulepuseroa.
Veeran saldoksi muodostui lapsen villapaita, tiarapipo ja kaksi tupsua (tupsu 1 ja tupsu 2).
Yhteensä meillä on siis kolme pipoa, melkein kaksi paitaa, yhdet säärystimet, yhdet lapaset, yhdet villasukat ja ne kaksi tupsua. Veeran lapsilta ei pipot lopu ihan hetkeen. Lisäksi tein patenttineuleella itselleni kaulahuivin. Idean siihen sain Pikkujättiläisestä, mutta en saanut sen ohjeilla neulosta aikaan ja käännyin Veeran puoleen.

"Käsityön pikkujättiläinen sisältää kirjonnan, tilkkutöiden, virkkauksen, neulonnan, huovutuksen, kudonnan sekä solmeilun ja punonnan perustekniikat ja selkeät, perusteelliset ohjeet lähes kahteensataan käsityömalliin." (Lähde: Adlibris) Tiedättekö mitä? Ei sisällä. Ei perustekniikka, ei selkeitä eikä perusteellisia ohjeita. Se sisältää esimerkiksi:
- lukemattoman määrän pipo-ohjeita. Kuka tarvitsee useita pipoja, etenkin kun tekniikoissa ei ole mainittavaa eroa?
- kolme ohjetta patenttineulottuun kaulahuiviin, ohjeissa vaihtuvat lanka ja leveys, muuten patentti on, noh, patentti. Se ei sisällä esimerkiksi puolipatentin ohjetta.

Voisin kirjoittaa pitkän listan siitä, mitä minun mielestäni Pikkujättiläisessä tulisi olla. Nimi viittaa mielestäni opukseen, joka toimii perustana aihepiirilleen. Tämä ei sellainen teos ole. Koska yleisesti ottaen koen rakentavammaksi nostaa esiin plussapuolia kuin ruotia huonouksia, totean, että suurimmat opit Käsityön pikkujättiläisestä olivat:
1) Blogin perustaminen
2) Uskalluksen löytyminen uuden oppimiseen ja hankalampiinkin töihin tarttumiseen (en olisi uskonut pitäväni puikoilla neulepuseroa ikinä)
3) Tiedän nyt tarkkaan, mitä itse kaipaan käsityökirjalta, niin ohjeiden kuin töiden puolesta
4) Tein törkeän hienot säärystimet

Pikkujättiläinen, koimme muutaman merkittävän hetken yhdessä, mutta heihei, tartumme nyt kirjoihin, joissa kuvat ovat kauniita ja ohjeet selkeitä ja antamallasi rohkeudella lähdemme kokeilemaan uusia tekniikoita ja tartumme haasteisiin, joista emme vielä edes tiedä.

Sincerely yours, Heidi (ja Veera)

Sikinsokin-tossut neljällä puikolla

Tossutehtaalta tervehdys! Täällä hommat etenee letkeästi. Yksikään vieras ei vielä ole jäänyt toimistolla tossuitta, mutta 11 pariin on vielä jokunen tossu matkaa.

Viime viikolla valmistui oranssinen pari, jonka pintaa koristavat "pikkukierrot sikinsokin". Ohje kiertojen tekemiseen löytyy Kotolivingistä *klik*. Jälleen kerran opin uutta; en ole aiemmin tehnyt kiertoja tai palmikoita, siis pintaa, joka teoriassa kaipailee apupuikkoa. Nämä Kotolivingin pikkukierrot eivät palmikkopuikkoa ohjeen mukaan vaatineet, sillä kierto syntyi kahden silmukan nostamisesta joko työn eteen tai taakse. En tiedä, olisiko apupuikko kuitenkin nopeuttanut toimintaa, meni aika nyhräämiseksi, kun yritin töppösormissani kahta silmukkaa pidellä ja toisia neuloa..

Nämä oranssit tossut tein 32 silmukalla, kuten Novitan tossuohjeessa *klik*. Tämä siksi, että aiemmat, 36-silmukalla tehdyt tossut ovat olleet vähän turhan väljiä omaan käyttööni, vaikka sukkaosan pituutta olenkin muunnellut mieleni mukaan sopivaksi tekeillä olevaan kuvioon. Tossujen sisään on mahtunut sukka, villasukka ja oikeastaan toinenkin villasukka. Omaan 37-kokoiseen jalkaani ne ovat olleet auttamatta liian suuria. Vieläkin tiivistämisen varaa olisi, mutta nyt tossu tuntuu tossulta omassakin jalassa.

Ohje lyhykäisyydessään: loin 32 silmukkaa, neuloin 28 kierrosta aina oikein kahdella sukkapuikolla ja suljettua neuletta = sukkaosaa varten lisäsin kolmannen puikon. 1. ja 3. puikolla oli 11 silmukkaa, loput 20 kulkivat sileänä neuleena kakkospuikolla. Tämä jako noudatti Kotolivingin kuvio-ohjetta. Kavennukset tehtiin kahden kuviokokonaisuuden jälkeen joka kierroksella ja aina yhteen neuloen. Kun 1 ja 3 puikon silmukat loppuivat vedin langan jäljelle jääneiden silmukoiden läpi. Ei ehkä oikeaoppista, mutta vallan asiansa ajavat tossukat tulivat.

Tässä huomasin sellaisen, että värillä ON väliä. Tällainen peruskoulun käsityötunneilta tuttu oranssi "peruslanka" ei varsinaisesti houkutellut neulomaan, joten näinkin pienen työn tekemiseen meni pitkään. En ole lankahifistelijä, mielestäni peruslangat ovat parhaita tiettyihin töihin. Aina ei tarvitse olla silkkistä alpakkaa, Isoveli ajaa asiansa monesti. Mutta värillä on väliä! Jatkossa siis valitsen Isoveljistä itseäni oikeasti miellyttävät värit, enkä yritä saada aikaan mahdollisimman laajaa värisuoraa. Nämäkin tossut siis neulottiin Novitan Isoveli-langasta puikoilla numero 5.