Epäonninen kesäversio skeittipiposta

Kesäisin tulee oltua melkein kokoajan matkalla jonnekin tai jostain kotiin. Jos ei matkusta, lojuu pihoilla, puistoissa, rannoilla, terasseilla, milloin missäkin. Virkkuutyö on helpoin mahdollinen mukana kulkeva käsityö, tarvitsee vain koukun ja langan.

Niinpä plarasin Käsityön pikkujättiläisen läpi löytääkseni pienen ja mukavan työn. Sellaisen, jota voi jatkaa missä ja milloin vain, mahdollisimman vähän laskemista tai langanvaihtoja vaativan. Sellaisen, jota voi virkata ystävien seurassa tai lehteä lukiessa. Päädyin Skeitti-pipoon (s. 134-135).

Aloitin pipon vihreästä villalangasta, joka lähti etenemään tunnin automatkan aikana mukavasti. Skeittiä on palkitsevaa virkata, ymmärrän täysin, mihin sen suosio skeittareiden keskuudessa perustuu! Homma kuitenkin tyssäsi siihen, että pipostani oli tulossa megalomaaninen.

Purkuhommat mahdollistivat langanvaihdon. Villalanka ei tunnu kulkevan tällaisina auringontäyteisinä kesäpäivinä. Vaihdoin siis ihanaan, paksuun, keltaiseen puuvillalankaan. Ajattelin tehdä piposta hieman alkuperäistä ohjetta lyhyemmän hellehatun. Sellaisen tukevan, lapsuutta henkivän version.

Olen todella surkea laskemaan langan menekkiä ja se kostautui...

Nyt pitää odottaa, että pääsen Tallinnaan ja lankakauppaan. Toivottavasti helteet jatkuvat vielä kesäkuun puolenvälin jälkeenkin.