perjantai 13. syyskuuta 2013

MadeBy Helsinki


Helsingin Senaatintorin laidan vanhat kauppiastalot saavat lähivuosina kaikki uuden elämän Torikortteleina kun kauppiaiden lähdettyä kaupungin virastoina palvelleet rakennukset kunnostetaan pala palalta kaikkien kaupunkilaisten käyttöön. Bockin taloon Katariinankadulle on avattu uuden ajan käsityöläisyyden keskus, jossa kaupunkilaiset voivat ostaa käsityöläistuotteita ja osallistua työpajatoimintaan ja opetella tekemistä itse.


Tänä viikonloppuna Bockin talossa vietetään MadeBy Helsinki -osuuskunnan tilojen avajaisia. Avajaisviikonlopun ohjelma löytyy kätevimmin Facebookista, mielenkiintoisina ohjelmaa minusta ovat juurikin työpajat, joissa voi opetella uutta ja valmistaa kivoja pikkujuttuja itselle.

Torikortteleiden avautuminen kaikelle kansalle on erinomainen juttu. Vaikka kaikkea ei olekaan vielä entisöity, niin pääsee pienille tunnelmallisille sisäpihoille kurkistamaan jo nyt. Viime viikolla Katariinankadulla numerossa 3, melkeinpä Bockin taloa vastapäätä, vietetiin Huili-lehden julkkareita ja järestään kaikki vieraat ihastuivat talon sisäpihaan, moni tunsi riemua kun omasta kotikaupungista löytyy jotain itselle täysin uutta. Suosittelen retkeä Torikortteleihen, jos vaikka käsityödesign ei kiinnostaisikaan, löytyy kortteleista myös monta monituista muuta toimijaa, olutpanimosta joogasaliin.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti