lauantai 13. huhtikuuta 2013

Monta rautaa tulessa

Eli monta lankaa puikoilla ja koukuilla. En pysty tekemään vain yhtä käsityötä kerrallaan. Silloin kun jotain pitää ehdottomasti saada valmiiksi, asetan säännön, että muihin ei saa vilkaistakaan ennen kuin viimeinenkin lanka on päätelty ja tarvittavat pingotukset ja muut viimeistelyt tehty.

Tällä hetkellä koukulta löytyy african flowereita peittoon. Tarkoitus oli tehdä päiväpeitto parisänkyyn, mutta projekti uhkaa muuttua pitkäkestoisesta ikuisuusmalliksi, joten teen jo hankitut langat loppuun ja katsotaan sitten kuinka suuri peitto kukista muodostuu.




Eilen aloitin siksak-huvin kaapista sattumalta löytyneistä puuvillalangoista, joiden olemassaoloa en edes muistanut. Kymmenen senttiä valmiina, 140 enää jäljellä..



Lapsen raglan-hihainen villapaita eteni yhden purkukerran jälkeen hyvää vauhtia lähes kainaloihin, mutta tyssäsi sopivan kokoisten sukkapuikkojen puutteeseen. Saan puikot ensi viikolla, joten uskoisin loppuviikosta pääseväni esittelemään ensimmäinen valmistuneen projektin Käsityön pikkujättiläisestä.




Nämä kolme ovat aktiivisessa vaiheessa. Näiden lisäksi valmistumistaan odottavat mm. peitto kesäkuussa syntyvälle toiselle lapselleni sekä pari tiskirättiä. Jossain on jo muutama joulu sitten aloitettu tähtityyny, ehkä jo ensi jouluksi!

Veera

9 kommenttia:

  1. Oih miten ihanalta näyttää tuo keskimmäinen neulomus! kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kuvasta ei oikein siksak välity, mutta huivi on sellainen Missoni-henkinen.

      Poista
  2. 3,5-numeron puikot pakattiin kyllä pinkkiin veskaan.

    -ä-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kas. Puikonnoutaja sanoo niiden jääneen johonkin lavuaariin. Pitää mennä veskalle penkomaan, jos löytyvät sieltä niin tämän valmiiksi tänään!

      Poista
  3. On täysi mahdottomuus, että voisi tehdä yhden työn loppuun ennen kuin aloittaa toisen :)

    VastaaPoista
  4. Useiden päällekkäisten töiden lisäksi, mulla koituu usein kohtaloksi parin valmistus. Unisukkien ensimmäinen puolikas valmistui juuri, nyt pitäisi löytää maltti saada sille pari tehdyksi, jotta ei jäisi keskeneräisten töiden pussiin...

    VastaaPoista
  5. Tosi kivoja töitä meneillään, onnea matkaan :) Afrikkalaisia kukkia tekisi itsekin mieli kokeilla, ne on niin kauniita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Afrikkakukat ovat tosi helppoja nopeita tehdä.

      Poista