sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Joulukalenterin 8. luukku: Virkattu ovikoriste




Oveen on mukavaa ripustaa kranssi tai joku muu jouluinen koriste jo joulukuun alkupuolella, tulee mukava jouluinen mieli kun avaa kotioven. Postinjakakan kannalta eletään siis mielenkiintoisia aikoja kun oviin ilmestyy koristukset, päivät ovat mielenkiintoisempia kun voi valita suosikkiaan joka rapussa, ehkä..
Idean tähän virkattuun ovikoristeeseen sain Attic24-blogista, käykääpä kurkkaamassa miten hienoja siellä on virkattu! Koriste on helppo ja nopeakin tehdä, vaikka kannattaa pitää mielessä, että pienenkin ympyrän kehän pituus on yllättävän iso.. Mittanauhaa ei tarvita, valitaan vain mieleiset langat ja virkataan ketjuja kunnes pituus on kranssin styrox-pohjan levyinen. Virkkasin kahdella värillä pylväitä kääntämättä työtä, näin jälki on tasaista. Päättelyn vaivaa ei myöskään kannata nähdä, sillä langanpätkät saa työnnettyä ompeleen alle, kerrosten alut kannattaa toki virkata mukaan. Styroxin kuorrute on valmis kun työn pituus riittää peittämään renkaan venyttämällä. Ompele sitten virkattu kaistale styroxin ympärille ja laita mieleinen ripustuslenkki, minä virkkasin ketjuilla narun.


1 kommentti:

  1. Hieno! Jopa mä tykkään tästä, vaikka vähän jouluhössötysallergikko olenkin :) Simppeli, kaunis! Heti kun mulla on koti (eli seuraavana jouluna sitte), teen sen oveen samanlaisen!

    VastaaPoista