keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Joulukalenterin 4. luukku: Biscotti - pähkinäkeksit




Biscotti eli kahteen kertaan paistetut italialaiset korput. Kotimaassansa näitä dipataan vin santoon, makeaan viiniin. Näin joulun alla täällä kotosuomessa nämä keksikorput käyvät erinomaisesti glögin kylkeen, dipaten tai kuivaltaan. Pieneen pussiin tai lasiseen tölkkiin pakattuna nämä ovat ihana lahjavieminen.


Keksit ovat siinäkin mielessä eriomainen leivonnainen, että niihin voi maun mukaan upottaa erilaisia pähkinöitä, kuivattuja hedelmiä, suklaata.. Me leivoimme joukkoon puolukkajauhetta, mutta jätettiin se nyt ohjeesta pois kuin ei vaikuttanut makuun millään tavalla eikä jauhetta edes erottanut loppuleivonnaisessa. Ohje mukailee Maku.fi:n tätä ohjetta.

4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1,5 dl sokeria
50 g pehmeää voita
2 kananmunaa
100 g pecanpähkinöitä

Sekoita vehnäjauhot, leivinjauhe ja sokeri huolellisesti keskenään. Nypi jauhoseokseen pehmeä voi. Sekoita kananmunat taikinaan käsin.
Sekoita taikinaan lopuksi karkeasti rouhitut pecanpähkinät.
Muotoile taikinasta kaksi patonginmuotoista pötkylää ja paista niitä 175-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia. Ota pötkylät uunista, laske uunin lämpö 150 asteeseen. Leikkaa pötkylöistä terävällä veitsellä noin sentin paksuisia keksejä. Asettele keksit pellille kyljelleen ja kuivata korpuiksi noin puoli tuntia.


Hän joka ensimmäisenä kommenteissa keksii näiden ja suolakeksien yhteyden, voittaa palkinnon!

3 kommenttia:

  1. Ettei olis ihan sama taikina pohjana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa hyvinkin! Me unohdettiin ekasta erästä sokeri. :D Pistetään palkinto pakettiin.

      Poista
  2. Ompas herkullisen näköisiä! Nam! Sinulla on täällä kaikkia kivoja juttuja. Taidanpa jäädä lukijaksi. :) Ja tervetuloa myös vastavierailulle blogiini!

    VastaaPoista