keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Joulukalenterin 18. luukku: Paperitähti

Päätin astua mukavuusalueeni ulkopuolelle ja paperiaskarrella joulukalenteriin tähden kierrätysmateriaalista.

 
Edellisestä askartelustani, siis sellaisesta, jonka pääraaka-aineet on paperi, liima ja sakset, on aikaa.  Itseasiassa, viimeksi olen leikannut, liimannut ja askarrelut edellisellä vuosituhannella. Idea tähän sesonginmukaiseen ikkunakoristeeseen tuli Kässämarttojen joulukalenterista. Ohjeet löytyvät täältä. Itse hain tykötarpeet lähikirjaston poistohyllystä. Uuden elämän paperitähtenä sai Suomen tilastollinen vuosi -opus, vuosimallia 2010.

Marttojen ohjeet olivat selkeät, jopa minä onnistuin. Okei, myönnän että aika monta suikaletta päätyi roskiinkin, ennen kuin hoksasin mitä olen liimaamassa ja millaisin etäisyyksin. Syy oli tekijässä, ei ohjeissa. Aivojumppa tuli tarpeeseen ja lopputulos on mielestäni oikein onnistunut. Teen lisääkin mieluusti. Tämä yksilö koristaa putkiremppaevakkoutemme tämän hetkistä kotia. Terveisiä siis Ameriikkaan; täällä paistaa aurinko ja tähti!




Uskokaa tai älkää, mutta elätin itseni edellisen vuosituhannen viimeiset vuodet vetämällä tyttökerhoja, joissa leivottiin ja askarreltiin... Taidot on ruosteessa, mutta innostuin tämän myötä taas verestämään niitä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti